Hae
Big mamas home

Syksy

Syksy ja syyskuu. Ilmat alkavat viilentyä ja illat pimetä. Olen saanut seurata ruskan syntymistä makuuhuoneeni ikkunan takana. Näin aikuisena olen oppinut nauttimaan syksystä ihan uudella tavalla. Ennen syksy on merkinnyt minulle hyvin vahvasti nimenomaan kesän loppumista. Olen aina rakastanut kesää ja näin ollen ihan periaatteenkin vuoksi inhonnut syksyä. Nyt olen todennut, että syksyssä on ehdottomasti puolensa.

Nyt haluan tarjoilla teille aimoannoksen syysfiilistä kuvien ja ajatusten muodossa.

Syksy - Töölönlahti - BMH - Big mamas home by Jenni Cafe au lait daalia - BMH - Big mamas home by Jenni Tiiliseinä - BMH - Big mamas home by Jenni Syksy - Töölönlahti - BMH - Big mamas home by Jenni

Kaltaiseni visualisti on fiiliksissä muun muassa ruskasta. Tänä vuonna se tuntuu erityisen ihanalta, kun me asumme puiden keskellä ja voin ihastella vaahteroiden punastumista niin sängystä, sohvalta, kuin ruokapöydänkin äärestä. Huomaan maalaistytön minussa hykertevän riemusta, nyt kun asun huomattavasti vehreämmällä asuialueella, kuin aiemmin. 

Ruskasta puheenollen, suunnittelen täällä erilaisia syyskuvauksia, joihin liittyy vahvasti ruska ja pudonneet lehdet. Heh.

Syksy - Töölönlahti - BMH - Big mamas home by Jenni Kaupunginteatteri - BMH - Big mamas home by Jenni Valkoiset converset - BMH - Big mamas home by Jenni Oodi - Pumpkin spice latte - BMH - Big mamas by Jenni

Toinen asia, joka kuuluu syksyyn, on PSL eli pumpkin spice latte. Siinä missä kupukseni kasvoi mahassa näillä, niin nykyisin riittää yksi vuoteen. Niin hyvää, mutta niin makeaa, että tukka nousee pystyyn. En käsitä, miten raskaana pystyin vetelemään näitä yhden päivässä.

Daalia - BMH - Big mamas home by Jenni Selfie - Syksy - BMH - Big mamas home by Jenni Syksy - Töölönlahti - BMH - Big mamas home by Jenni Helsinki - BMH - Big mamas home by Jenni Syksy - Töölönlahti - BMH - Big mamas home by Jenni

Minulle syksy on myös tietynlaista rauhoittumisen aikaa. Kesällä mennään ja tehdään, nähdään ystäviä, nautitaan hyvistä ilmoista ja Suomen kesästä. Syksyllä on lupa rahoittua ja käpertyä kotiin sarjojen pariin ja poltella kynttilöitä. Elämä rauhoittuu monella tapaa arjen myötä ja se on enemmän, kuin okei.

Syksy - Töölönlahti - BMH - Big mamas home by Jenni

Tässä siis muutama juttu, jotka minulel tulee mieleen syksystä. Toki se on myös paljon muutakin. Nyt kuitenkin voidaan asettua nauttimaan täystä syksystä.

Minä nautin täällä parhaillaan omasta ajasta ja lapsivapaasta viikonlopusta. Tiedossa on yhdet treffit ja kuvausreissu.

Millaisia ajatuksia sinulle tulee syksystä? Mikä syksyssä on ihaninta?

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Ensimmäinen kesäviikonloppu

Kevään puhelinkuvat

Milloin viimeksi – haaset: 50 kysymystä ja vastausta

Mennyttä ei voi muuttaa

Kaupallinen yhteistyö

Mjuk. – Helppo tapa myydä huonekalusi

Kaupallinen yhteistyö: Mjuk.

Moni teistä tietää, että suosin mielelläni kierrätettyjä vaatteita ja huonekaluja. Koska toiselle tarpeeton asia, voi olla minulle aivan täydellinen. Olen tehnyt paljon loistavia second hand löytöjä vaatteista, asusteista, huonekaluihin, piensistukseen ja uutta kameraani myöten. Näin ollen, minun on ilo toteuttaa yhteistyö käytettyjen huonekalujen myymiseen erikoistuneen Mjuk.:n kanssa.

Mjuk. - BMH - Big mamas home by Jenni olohuoneen sisustus - Klassisenboheemi sisustus - BMH - Big mamas home by Jenni Mjuk. - Huonekalujen second hand - BMH - Big mamas home by JenniMjuk. - Huonekalujen second hand - BMH - Big mamas home by Jenni

Kun mietin keittiön sisustusta, vaihtoehto olisi ollut hankkia pöytä ja tuolit käytettyinä. Selasin useampaa facebookryhmää ja Toria, jotta löytäisin valkoisen, pyöreän pöydän ja pinnatuolit keittiöön. Tämä on yksi syy sille, miksi kyseinen projekti venyi melkein vuoden mittaiseksi. Pinnatuoleja etsin pisimpään. On ilo huomata, miten kiertotalous elää vahvasti netissä, mutta se on kovin hankalaa. Varsinkin näin autottomalle sinkkuäidille. Se mihin homma yleensä kaatuu käytettyjen huonekalujen kanssa on se, että minun täytyy sopia ensin myyjälle sopiva aika noutaa huonekalu. Sitten toivon, että joku autollinen läheiseni ehtii minua juuri silloin auttamaan ja kuskaamaan. Se on hankalaa. Ja kun iso huonekalufirma kantaa minulle tuotteet kotiovelle kohtuullisella hinnalla, kallistun herkästi omatunto kolkutellen helpommalle ratkaisulle. 

Sama myymisen kanssa. Henkilökohtaisesti en jaksa huonekalujen myymiseen liittyvää viestintää, tinkausyrityksiä ja varauksia, sekä peruutuksia. Olen yleensä valtavan helpottunut, jos voin vaan antaa huonekalut pois tietäen, että ne pääsevät käyttöön. Olen myös maailman huonoin arvioimaan niille sopivaa hintaa. Mikä on vain yksi syy sille, että päädyn antamaan ne pois. Kuopuksen pinnasängyn suhteen olin vain onnellinen, kun sille löytyi käyttöä lähipiiristä ja sain annettua sen eteen päin hyvällä omallatunnolla.

Mjuk. - Huonekalujen second hand - BMH - Big mamas home by Jenni Olohuoneen sisustus - Klassisenboheemi sisustus - BMH - Big mamas home by Jenni Mjuk. - Huonekalujen second hand - BMH - Big mamas home by Jenni Olohuoneen sisustus - Perintölipasto - BMH - Big mamas home by Jenni

Kun sitten kuulin Mjuk.:ista, mietin miksi tästä ei ole kerrottu minulle aikaisemmin. Se on ennen kaikkea helppo ja vaivaton tapa myydä huonekaluja. Mjuk huolehtii nimittäin kaikesta: huonekalujen noudosta,  puhdistuksesta, kuvaamisesta, markkinoinista, myymisestä ja kotiinkuljetuksesta uudelle omistajalle. Saan huonekalun myyntiin yhden lomakkeen täyttämällä ja sopimalla itselleni parhaan noutoajan. Minun työni loppuu siihen ja voin jäädä odotaamaan myyntipalkkion tilitystä, niin helppoa! Turhan päiväistä viestittelyä, jatkuvaa tinkaamista ja noutoaikojen sumplimisia ei tosiaan jää ikävä, tässä tuskin olen ainoa?

Mjuk. - BMH - Big mamas home by Jenni

Jos tunnistat nämä samat ajatukset ja ongelmat ja kaipaat luotettavaa apua huonekalujen myymiseen, niin kannattaa tutustua osoitteeseen mjukhome.com/fi-fi.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Syksyinen olohuone

Kolmion pieni parveke

Keittiön sisustus viimein valmis

Puoli vuotta uudessa kodissa