Koko vuoden paras second hand löytö
Tein tässä varmasti valehtelematta koko vuoden parhaan second hand löydön, joka on tehnyt minut aivan äärimmäisen onnelliseksi. Ensinnäkin se, että tämä tuli oikeasti tarpeeseen. Onnistuin ostamaan sen todella hyvään hintaan. Ja mikä parasta, säästin luontoa, kun ostin kyseisen tuotteen käytettynä. En oikeasti voisi olla onnellisempi tästä löydöstä. Ja kun ostin sen tutulta, niin minulla oli jonkinmoinen luotto siihen etten olisi saamassa sikaa säkissä.


Kyseinen löytö on Olympuksen Pen E-PL 9 kamera, ruskean nahan värisenä. Pakettiin kuului myös 14-45 mm 1:3.5-5.6 ja 45 mm 1:1.8 linssit. Varsinkin tuosta jälkimmäisestä olen aivan fiiliksissä, koska sillä saa aivan mielettömiä kuvia. Todella kauniita yksityiskohtia ja asukuviin saa ihanan blurrin taustan.

Uuden kameran hankinta tuli minulle ajankohtaiseksi tuossa vuoden vaihteessa, kun vanha kamerani alkoi reistailla huolestuttavasti. Olen moneen kertaan miettinyt, olenko kohta ilman kameraa, kun vanhan kameran takuu on jo umpeutunut. Olen jo pitkään unelmoinut Olympuksen Pen kamerasta, mutta se olisi ollut uutena todella kallis sijoitus. Keväällä sain idean käytetyn kameran ostamisesta, mutta vähän huoletti maksaa monta sataa euroa ja pelätä, tuleeko ostettua ihan sutta ja sekundaa. Onneksi löysin kameran lopulta tutulta, joten riskit tämän suhteen pienenivät.

Toinen vaihtoehto olisi ollut ostaa kamera käytettyihin kameroihin erikoistuneesta liikkeestä. Katselin tarjontaa myös sitä kautta, mutta kuten aina, jarruttelin ostopäätöstä. Lopulta, kun tuttuni kaupitteli omaa kameraansa Instagramissa, en miettinyt kovinkaan kauaa. Maksoin kameran ja sovimme noudosta ja nyt olen saanut testata sitä jo useamman päivän ajan. Enkä olisi oikeasti voinut olla tyytyväisempi.

Vielä tässä joutuu harjoittelemaan uuden kameran käyttöä. Ja odotan sitä, että pääsen testaamaan tämän kanssa tyttöjen kuvaamista. Haluaisin ottaa itse tytöistä kivat kuvat tälle syksylle, kun esikoinenkin aloittaa eskarin. Siis sellaiset kuvat, joista voisi teettää taulut.
Kertokaa muuten, jos haluaisitte lukea valokuvaamiseen liittyviä postauksia. Kirjoittaisin niitä ihan mielelläni teille, jos halukkuutta niiden lukemiselle on.
-Jenni
Lue myös
Miksi halusin itsestäni boudoirkuvat
Seuraa myös
Rento raitapaita ja hame
Pitkästä aikaa ihan rehellistä tyyli-inspiraatiota. Oma tyylini on käynyt läpi pienen murroksen tässä kuluneen vuoden aikana. Pukeudun edelleen klassisen boheemisti, mutta olen saanut selkeästi rohkeutta pukeutumiseen. Tyyliini on tullut kukkakuoseja ja hillittyjä värejä, mutta sen lisäksi räväköitä korvakoruja. Juttelin juuri Katrin kanssa, miten korvakoruni ovat muuttunee koko ajan isommiksi, värikkäiksi ja räväköimmiksi. Mikä tuo muuten hyvin hillittyyn pukeutumiseeni juuri oikeanlaista maustetta ja asennetta. Tämä on minun tapani leikitellä tyyleillä.

Tämäkin asu on melko rauhallinen ja jopa klassinen. Raitapaita ja Conversen tennarit, sekä musta hame, ovat kaikki klassikoita ja toimivat hyvin yksi yhteen. Asun kruunaa kuitenkin Annin upeat pilvikorvakorut. Nämä ovat valehtelematta yhdet suosikeistani, vaikka minun on todella vaikeaa sanoa

Inspiraation tähän asuun sain Ketunpoikia Sinin instasta jonkin aikaa sitten. Vaikka meidän tyylimme Sinin kanssa on hyvin erilaiset, saan hänen tililtään myös todella paljon inspiraatiota. Pidän Sinin käyttämistä elementeistä ja yhdistelmistä, vaikka itse toteutankin omat asut huomattavasti hillitymmin. Asu, josta sain tähän kyseiseen settiin inspiraation sisälsi kukkahameen, raitapaidan ja violetit lenkkarit. Voi olla, että saatte odottaa pitkään, että näette minut sellaisissa kuosiövereissä. Mutta tämän hillitymmän asuversion voin pukea päälleni.

Paita LINDEX
Hame H&M
Korvakorut ANNIDIUDIY
Converset ZADAA SECOND HAND
Laukku ZADAA SECOND HAND
-Jenni


0