Äitien mielenterveyspäivä
0Eilen 5.5 vietettiin äitien mielenterveyspäivää. Päivän tavoitteena on lisätä tietoisuutta vanhempien ja erityisesti raskaana olevien ja synnyttäneiden äitien mielenterveydestä. Jokainen meistä on varmasti kuullut puhuttavan raskauden aikaisesta ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Mutta koetellaan sitä äitien mielenterveyttä muutenkin. Pyydän heti alkuun anteeksi sitä, että puhun tässä kirjoituksessa nyt lähinnä äitien mielenterveydestä, enkä esimerkiksi yleisemmin vanhempien mielenterveydestä. Lähinnä siksi, että minulla on kokemusta tästä äitiydestä ja siihen liittyvästä mielenterveydellisestä kuormituksesta. Mutta uskon, että joihinkin kokemuksiin myös isät voivat samaistua.
Oma masennukseni
Olen itse paininut mielenterveysongelmien kanssa jo ennen äitiyttä. Minulta löytyy nuoruudesta noin kymmenen vuoden masennusjakso, johon liitttyi sekä syvempiä aallonpohjia, että vähämmän vaikeampia hetkiä. Minä kuitenkin paranin ja sillä tiellä eletään edelleen. Masennus on kuitenkin sairaus, joka voi uusiutua. Ja sitä minä pelkäänkin aina säännöllisesti. Ensimmäistä kertaa mietin uusiutumista, kun tulin raskaaksi. Raskaudenaikainen masennus oli minulle isompi riski jo taustani vuoksi. Samoin synnytyksen jälkeinen masennus.
Tästä syystä kävin itse juttelemassa neuvolapsykologin kanssa ennen ja jälkeen synnytyksen. Oma masennukseni teki minut herkäksi oman henkisen hyvinvoinnin seurannalle ja kuuntelulle. En halua joutua samaan suohon toistamiseen, joten olen siitä syystä valmis tekemään kaiken mahdollisen ennaltaehkäisevästi.
Tyttöjen syntymän jälkeen elämässäni on tapahtunut monia asioita. Olen kokenut väkivaltaa, hallintaa, alistamista, vainoamista, olen pelännyt itseni ja lasteni puolesta. Olen kokenut eron ja kokenut vainoamista. Ja koko tämän ajan tyttöjen syntymän jälkeen, olen kokenut lapseni siksi kaikkein suurimmaksi voimavarakseni. Tyttäreni ovat kannatelleet minua ja saaneet minut jaksamaan ja yrittämään enemmän. Ilman heitä olisin varmasti luovuttanut jo.
Äitiys, varsinkin sinkkuäitiys kaikessa yksinäisyydessään, voi olla joskus raskasta. Jopa ihan äärimmäisen raskasta. Siinä, missä tyttäreni pitävät pääni pinnalla ja saavat minut taistelemaan, apua minulle tuovat ystävät, sekä säännöllinen keskusteluapu. Olen saanut tähän mennessä kriisi- ja väkivaltaterapiaa, vainoon keskittynyttä keskusteluapua, psykologin käyntejä ja tällä hetkellä saan käydä tunnelukkoterapiassa. Olen myös miettinyt, että hakisin kaiken kokemani jälkeen myös psykoterapiaan.
Psyykkinen sairaus saattaa puhjeta kenelle vain. Siinä on mukana, sekä altistavia tekijöitä, että myös sattumaa. Vaikka minä yritän kuinka toimia ennaltaehkäisevästi, niin ei ole mitään takeita sille ettei oma sairauteni puhkeaisi uudelleen. Kun tällainen sairaus sitten puhkeaa, oikean avun saaminen on kaiken a ja o. Avun pyytämistä ei pitäisi missään nimessä joutua häpeämään, eikä myöskään sitä, että on sairastunut. Kuten sanoin, siinä on mukana myös paljon sattumaa.
Haluaisin tähän loppuun kirjoittaa lauseen, joka minulle on sanottu. “Onnellisilla äideillä on onnellisia lapsia.” Kun äiti pitää huolta itsestään, hän jaksaa pitää myös huolta lapsistaan. Tästä syystä koen äärimmäisen tärkeänä, että jokainen äiti pitäisi huolta itsestään. Ottaisi omaa aikaa. Hakisi keskusteluapua. Tekisi sen, ihan minkä tahansa, mikä saisi tuntemaan olon hyväksi. Se äidin onni ja hyvä olo välittyy myös lapsiin.
-Jenni
Lue myös
Pienin askelin terveellisemmät elämäntavat
Millaista on henkinen väkivälta
Seuraa myös
Pidin puoleni
Joudun tässä tilanteeseen, jossa minua kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti. Tilanne tuli minulle täysin yllättäen ja olin siitä todella järkyttynyt. Niin oli moni muukin, jonka kanssa tilanteesta keskustelin ja selitin tilanteen. Tilanne päätyi keskusteluun, jossa minun oli puolustettava itseäni. Vaikka tiesin, että olen kyseisessä tilanteessa toiminut niin kuin kuuluukin ja nyt minua kohtaan toimittiin väärin, olin aivan kauhuissani. Minulle ei ole lainkaan luontaista puolustaa itseäni, vaan olen sellaista perääntyjä ja alistuja tyyppiä. Se on minun selviytymiskeinoni.
Tunnelukot
Olen monesti puhunut tunnelukoista deittailumielessä, mutta ne kantavat myös muihin ihmissuhteisiin ja työelämään. Minulla tällä hetkellä tunnelukoista vahvimpana vaikuttaa ehdottomasti vajavuuden tunnelukko, joka saa minut tuntemaan itseni huonoksi. Minun tapauksessani tähän voidaan lisätä myös jonkin asteinen hyväksynnän haun tunnelukko, sekä alistumisen tunnelukko. Eli kun omaan huonnommuuden tunteeseen lisätään jatkuva halu miellyttää, tulla hyväksytyksi ja vaikeuksien pelkääminen, niin soppa on aika lailla valmis.
Tällä kertaa tilanteessa oli kuitenkin se ero, että minä tiesin toimineeni oikein ja että minua ei nyt ole kohdeltu tässä tilanteessa oikein. Yleensä syyttäisin vastaavassa tilanteessa itseäni. Ja niin tein tälläkin kertaa aluksi. Olin jonkin perimmäisen vaiston sanelemana aivan varma, että vika olisi tälläkin kertaa minussa. Sitten mietin asioita ja tilannetta pidemmälle ja totesin, ettei tilanne ole tällä kertaa minun vikani. Myös eräs toinen tilanteeseen liittyvä oli sitä mieltä, että tässä minua on kohdeltu väärin ja oli tilanteessa minun puolellani. Siitä huolimatta olisin halunnut perääntyä tilanteesta ja pyyhkiä kaiken pois, mieluummin välttää, kuin kohdata sen.
kun minun oli puolustettava itseäni
Kun sitten olin siinä tilanteessa, että jouduin kertomaan omat näkemykseni ja puolustamaan itseäni, sanat löytyivät lopulta ja osasin lausua ne aivan asiallisesti. Olin ylpeä itsestäni. Kerrankin pystyin pitämään omia puoliani, vaikka se on minulle aivan äärimmäisen vaikeaa. Kuten sanoin, mieluummin välttäisin näitä tilanteita. En halua tehdä itsestäni numeroa, enkä varsinkaan negatiivisessa mielessä. Tämän vuoksi some ja bloggaaminen on tuntunut aina helpolta ja hyvältä reitiltä, kun voin rauhassa jäesennellä ajatukseni rauhassa tekstimuotoon. Lisäksi tuntemattomalle massalle on aivan erilaista kirjoittaa, kuin yrittää pitää omia puoliaan konkreettista ihmistä vastaan.
Nyt olo on kuin henkisen jyrän alle jääneellä ja sellainen, että voisin nukkua suurin piirtein seuraavan viikon. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että kerrankin pidin puoleni ja lopulta sanelin päätöksen tilanteelle, joka ei lopulta ollut minusta lähtöisin. Juuri nyt tunnen itseni voittajaksi. Ja olen todennäköisesti askeleen edempänä omien tunnelukkojeni avaamista.
-Jenni
Lue myös
Tunnelukkoterapia – Mitä se on?
Hylkäämisen tunnelukko ja suhteen päättyminen