Hae
Big mamas home
Kaupallinen yhteistyö

Tunnelukkoterapia

Kaupallinen yhteistyö: Helka Belt

Olen tässä eron jälkeen ja aloitettuani deittailun alkanut tutkimaan itseäni ja omia käyttäytymismallejani. Joskus alkusyksystä aloin perehtymään tunnelukkoihin. Olin alkanut huomaamaan, että tietyt tilanteet aiheuttavat minussa reaktioita. Osallistuin silloin Helkan tunnelukkokurssillekin kaupallisen yhteistyön merkeissä. Se auttoi ymmärtämään paremmin sitä, mistä tunnelukot syntyvät ja miten ne vaikuttavat. Opin ymmärtämään paljon paremmin esimerkiksi vajavuutta, josta kirjoitin aikaisemmin. Oma vajavuuden tunteeni peittyi kuukausia saamani positiivisen huomion alle ja pilkisteli esiin vain tietyissä tilanteissa.

Se miksi olen halunnut perehtyä tunnelukkoihin on se, että en haluaisi viedä haitallisia käytösmalleja eteenpäin uuteen suhteeseen. Niistä kun on kuitenkin mahdollista opetella pois, kun niitä oppii ymmärtämään.

Tunnelukkoterapia - Big mamas home by Jenni

Tunnelukkoterapia

Seuraavaksi pääsen syventämään omaa käsitystäni tunnelukoista, sillä pääsen osallistumaan Kimmo Takasen kehittämään tunnelukkoterapiaan. Kimmo Takanen on Suomen skeematerapian edelläkävijöistä. Hän on myös kirjoittanut monta kirjaa tunnelukoista, joista tunnetuin on todennäköisesti Tunne lukkosi: Vapaudu tunteiden vallasta.

Tunnelukkoterapia on siis oma terapiamuotonsa. Sen juuret ovat vahvasti skeematerapian perusteissa, mutta sen työskentelymalli laajenee myös perinteisen skeematerapian ulkopuolelle. Terapiassa on tarkoitus avata lukkoja ja opetella keinoja käsittelemään lukkoja, jolloin haitalliset selviytymiskeinot vähenevät. Terapiaan liittyvät mielikuvaharjoitteet, joissa mennään lapsuuden ja menneisyyden ahdistaviin tilainteisiin.

Tunnelukot - Big mamas home by Jenni

Kuka voi olla tunnelukkoterapeutti?

Kun kerroin tästä muutamille ihmisille, niin pari heistä suhtautui todella epäilevästi koko touhuun. Kysyttiin, että mihin huuhaahan minä olen lähtemässä mukaan. Tiedänkö varmasti mitä teen ja millä meriiteillä ihminen voi pitää tunnelukkoterapiaa.

Tunnelukkoterapeutti ei ole suojattu ammattinimike. Sen voi saada kuka vain, joka on käynyt vuoden mittaisen tunnelukkoterapian koulutuksen. Koulutuksen suorittaa itse Kimmo Takanen ja siihen on pääsykokeet, sekä -vaatimukset, eli koulutukseen ei pääse ihan kuka vain. Yleensä koulutukseen hakeutuvat ovat pohjakoulutukseltaan psykologeja, terapeutteja tai toimivat muuten auttamisammatissa. Eli minäkin voisin hyvin hakeutua tunnelukkoterapeutin koulutukseen, jos haluaisin.

Eli vaikka tunnelukkoterapeutin koulutus ei ole verrattavissa esimerkiksi psykoterapeutin koulutukseen, siihen kuitenkin käydään koulutus, johon on tietyt pääsyvaatimukset. Eli ihan kuka tahansa ei voi olla tunnelukkoterapeutti.

En kiellä lapsuuden vaikutusta omiin tunnelukkoihin. Minulla on ollut joitain merkittäviä kokemuksia, jotka ovat vaikuttaneet tunnelukkojeni syntyyn. Mutta minulla on myös takana hyvin traumaattinen parisuhde, joka on vain vahvistanut omia haitallisia käytösmallejani. Joten odotan sitä, miten pääsen tällä tavalla työstämään näitä asioita.

Sekä tunnelukkokurssista, että tunnelukkoterapiasta pääsee lukemaan lisää Helkan sivuilta. Kannattaa ottaa seurantaan myös Helkan instagramtili. Kommenteissa voi myös kysellä. Vastaan parhaani mukaan ja jos en osaa itse vastata, kysyn ensin Helkalta.

-Jenni

Lue myös

Hylätyksitulemisen pelko

Vajavuuden tunnelukko

Mitä ihmettä minä oikein pelkään?

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

#textmewhenyougethome

“Text me when you get home.” “Tekstaa, kun olet päässyt kotiin.” Viattomalta kuulostava lause, joka kätkee sisäänsä uskomattoman paljon vääryyttää ja väkivaltaa. Ihmiset, etenkin naiset ovat nyt jakaneet somessa kuvia hastagilla #textmewhenyougethome ja kertoneet kokemastaan ahdistelusta, väkivallasta tai siitä, miten he yrittävät suojautua kävellessään yksin ulkona.

Lähisuhdeväkivalta - Big mamas home by Jenni

Faktoja

  • Suomi on EU:n kolmanneksi väkivaltaisin maa naiselle. Jopa yli 47% yli 15-vuotiaista naisista ja tytöistä on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa.
  • Globaalisti 35% tytöistä ja naisista on kokenut fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa.
  • Joka päivä 137 naista menettää henkensä perheenjäsenensä kädestä.
  • Joissain maissa soitot naisille tarkoitettuhin turvapuhelimiin ovat viisinkertaistuneet koronapandemian aikana lisääntyneen kotiväkivallan takia

Naisten kokema häirintä - Big mamas home by Jenni

Avaimet nyrkissä

Myös minä suljen avaimet nyrkkiin, kävellessäni ulkona pimeässä. Valmistaudun puolustautumaan niillä. Samoin puhun puhelimessa tai sitten feikkaan puhuvani puhelimessa. Puhun kovaan ääneen ja kerron sijaintitietoja tasaisesti. Treffeille lähtiessä varaudun myös pahimpaan. Ensinnäkin pyrin saamaan selville kaiken mahdollisen tiedon miehestä. Lähetän ystävälle miehen kuvan ja olennaiset tiedot viestillä. Tapaan miehen julkisella paikalla ja kerron ystävälle treffien suunnitelmista. Sen lisäksi jaan vielä puhelimestani livesijainnin. Olen heittänyt monesti asiasta vitsiä sanomalla, että ainakin poliisi tietää, kuka minut tappoi, jos löydyn jostain kilon palasina. Vitsin takana piilee hyvin karu totuuden siemen.

Lisäksi minä olen yksi niistä, joka on joutunut kokemaan sen, kun omassa kodissaankaan ei ole turvassa. Olen lähtenyt kodistani kaksi kertaa turvakotiin ja ollut molemmilla kerroilla äärimmäisen kiitollinen siitä, että minulla on ollut ylipäätään mahdollisuus siihen. Ja nyt olen kiitollinen siitä, että voin olla tässä ja kirjoittaa teille ja olen ainakin fyysisesti täysin kunnossa. Sen henkisen puolen kanssa on vielä tekemistä, mutta päivä kerrallaan.

#textmewhenyougethome - Big mamas home by Jenni

Vähättely

Naisille kaikki erilaiset temput avaimista puhelinsoittoihin ja sijainnin jakamiseen ovat tuttuja ja täysin ymmärrettäviä varotoimenpiteitä. Suurin osa miehistä taas ei voi käsittää tällaista. Olen lukenut nyt useita tarinoita siitä, miten naisten pelkoa ja turvattomuuden tunnetta vähätellään. “Eivät kaikki miehet”- on aika normaali argumentti näissä tilanteissa. Eräs kummpanini sanoi minulle, kun yritin pitkittää puhelua hänen kanssaan, kävellessäni iltavuorosta kotiin; “Älä ole naurettava. Ei siellä kukaan käy sun kimppuun.” Miehet väittävät meidän yleistävän rajusti, vaikka fakta on, että naiset kasvatetaan pelkäämään.

Sanon samoin, kuin sanoin Instastooreissani; Toivon todella, että maailma muuttuu, kun omat tyttäreni kasvavat.

Olisi kiva kuulla teidän kokemuksianne aiheesta, jos haluatte kirjoittaa niitä kommentteihin.

-Jenni

Lue myös

”Nainen ei saa harrastaa seksiä, jos haluaa naimisiin.”

Kaikki voivat saada feikkiorgamin

Ei enää parisuhteessa

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok