DIY: Sisustushelmet
0Te pyysitte minulta ohjetta sisustushelmien tekoon ja nyt minä sen ohjeen teille kirjoitan. Ihan ensimmäiseksi tähän alkuun jonkin näköinen vastuusta vapautus. Minä en ole askartelija. Siitäkin huolimatta, vaikka minulla tuntuu riittävän tällä hetkellä ideoita useampaan projektiin. Mutta en tuuleta vielä, koska minulla on ennen jäänyt niin monet projektit kesken. Lisäksi, en ole mikään diy-bloggaaja, joten pyydän anteeksi köykäisiä ohjeita. Nämä sisustushelmet ovat onneksi niin yksinkertaiset, että sen monimutkaisempia ohjeita näihin ei onneksi edes tarvitse.
Tarvitset
Askartelusavea/ -massaa (itsestään kuivuvaa)
Puuvillalankaa
Sukkapuikon (tai vastaavan)
Sakset
Ohjeet
Minä käytin helmissä Søstrene Grenestä ostettua askartelusavea. Tämä oli siitä näppärä materiaali, että tämä käyttäytyy paljolti samalla tavalla, kuin savi, mutta kuivuu itsekseen noin 48 tunnissa. Minulla meni koko paketti.
Pyörittele tästä massasta haluamasi kokoisia helmiä. Yritä pitää koko silmämääräisesti samalla. Isommista helmistä tulee lyhyempi nauha ja pienemmistä pidempi. Kumpikin toimii. Muotoiluvaiheessa, tökkää helmiin puikolla reikä. Sukkapuikko oli hyvä, koska sillä reiästä saa mukavan ison. Tämän jälkeen helmet jätetään kuivumaan.
Kun helmet ovat kuivuneet, pujottele ne lankaan ja solmi langanpäät yhteen.
Tee tupsu. Löysin Marttojen sivuilta niin hyvän ohjeen, että en edes yritä tehdä ohjetta itse. Sivulta löytyy ohje niin pompom-tupsuun, kuin roikkuvaan tupsuun, jota käytin helmissä.
Lopuksi kiinitä somimalla tupsu helminauhaan ja sisustushelmet on valmiit.
Toivottavasti ohjeet ovat riittävät ja saatte tehtyä omat sisustushelmenne. Raportoin mahdollisista, tulevista askarteluprojekteista ensin Instagramiin, joten kannattaa otta @bmhjenni seurantaan.
-Jenni.
Lue myös
Ensimmäiset kuvat uudesta kodista
Seuraa myös
Henkisen väkivallan jäljet
Eräs teistä seuraajista kysyi minulta, millaisia jälkiä pitkään jatkunut väkivalta on minuun jättänyt, kun kerroin kokeneeni lähisuhdeväkivaltaa. Lupasin harkita aiheesta kirjoittamista. En vain oikein tiennyt, mistä kaikesta kirjoittaisin. Sitten aloin miettiä mitkä asiat aiheuttavat minussa tällä hetkellä pelkoa, mihin tilanteisiin pelkoni liittyvät. On muutamia juttuja, jotka liitän edelleen vahvasti kokemaani väkivaltaan. Tarkoitukseni on nyt kertoa nimenomaan niistä asioista, jotka ovat seurausta omalla kohdallani pitkään jatkuneesta henkisestä väkivallasta. En voi puhua kenenkään muun suulla kuin omallani ja vain omista kokemuksistani. Jokainen kokee väkivallan eri tavalla ja reagoi siihen eri tavoin. Minulla on kokemusta vain itsestäni.
Kaikki, jotka minä tunnen, nimeävät sen henkisen väkivallan musertavammaksi kuin fyysisen. Samoin minä. Fyysistä väkivaltaa sattui harvoin, mutta henkinen väkivalta oli jatkuvaa. Se musertaa itsetunnon ja pirstaloi persoonallisuuden. Minä olen saanut itsetuntoni takaisin, mutta silti on jotain juttuja jotka vaikuttavat minuun tänä päivänäkin. Ja tässä ne nyt ovat.
En usko sitä, mitä minulle sanotaan
En tarkoita tätä yleisesti. En lähtökohtaisesti usko, että ihmiset valehtelevat. Mutta jos minulle sanotaan, että minusta välitetään tai minusta pidetään, en usko sitä. En ajattele suoranaisesti, että ihminen valehtelee, mutta en pysty luottamaan sanoihin. Vuosien ajan kuulin yhtä, samalla kun selän takana tehtiin aivan päin vastoin. Nyt olen sitten huomannut, että uskon paremmin tekojen kautta. Minulle toimii paremmin se, että minut otetaan lähelle, kosketaan ja näytetään sitä välittämistä. En toki kiellä etteikö sitä olisi myös kiva kuulla.
Puolustaudun perääntymällä
Sen uhan tai kokemuksen ei tarvitse olla edes todellinen, kun minä jo peräännyn. Keko Salatan kappaleessa; Koska mä pelkään, sanoitetaan tätä tunnetta todella hyvin. “Mä työnnän sua, työnnän sua, pois kun epäilen et, onks tää aitoo vai vedätätkö mua.” Puolustaudun näkymätöntä vihollista vastaan perääntymällä ihmissuhteistani. Se on helpompaa, kuin kohdata ongelmat, vaikka ne olisivat kuvitteellisia. Tätä piirrettä olen työstänyt ehkä kaikkein eniten tässä kuluneen vuoden aikana.
En pysty tekemään aloitetta seksiin
Tämä on näistä kaikkein intiimein, mutta halusin silti lisätä sen tähän, koska tämä on niin konkreettinen. Tällä hetkellä en pysty tekemään aloitetta seksiin. Saatan miettiä sitä, mutta ajatuskin siitä, että tekisin oikeasti aloitteen saa minut paniikkiin. Pelkään tässä kaikkein eniten torjutuksi tulemista. Vaikka suurin osa miehistä osaa varmasti torjua naisen ihan asiallisesti, sain monta vuotta kuulla huorittelua ja halventamista samassa tilanteessa. Jäljelle jäi vahva trauma ja sitä kautta pelko.
Pelkään riitoja
En ole koskaan ollut mikään riitelijä, mutta nyt pienikin vihje mahdollisesta riidasta, saa minut paniikkiin. Ja tämä on tilanteita, jotka saavat minut mieluummin perääntymään, kuin kohtaamaan tilanteen. Minun pitää todennäköisesti tehdä vielä pitkään töitä siihen, että pystyn jonain päivänä riitelemään rakentavasti, enkä vain hyperventiloimaan.
Tässä ne nyt ovat. Minun väkivallan jälkeni. Minun henkiset arpeni. Uskon, että näiden tiedostaminen auttaa jo paljon. Mutta minulla ei silti ole mitään käsitystä siitä, pystynkö koskaan toimimaan näissä asioissa normaalisti.
Olisi kiva kuulla millaisia ajatuksia tämä postaus teissä herättää.
-Jenni.