Huh huh. Olipahan syyskauden aloitus. Anteeksi s-sana. En vain keksinyt nyt parempaa, vaikka onhan tässä vielä kesää jäljellä. #elokuuonkesäkuukausi

Meillä alkoi tänään arki. Tytöt palasivat päiväkotiin ja minä töihin. Kuten olin sanonut, loma oli ihana ja tuli tarpeeseen. Siinä oli myös useampi pätkä, kun oikeasti tuntui siltä, että oltiin todella lomalla. Osa lomasta oli sellaista tiettyä kaaoksen hallintaa, mitä elämä on kahden pienen, energisen lapsen kanssa. Kaikki meidän lomatekemiset olivat sellaisia, että ne tapahtuivat noin puolen tunnin ja kahden päivän välillä päätöksestä. Tällainen ennalta suunnittelematon ja aikatauluton kesä sopi meille paremmin, kuin hyvin. Nyt tuntui ihanalta palata töihin. Ihan rehellisesti, minulla oli jo ikävä töitä.

Mutta kyllä tämä töihin paluu tuntuu jaloissa. Muistatteko, kun kirjoitin, että yritän saada päivässä 10 000 askelta täyteen? No tänään niitä tuli päälle 17 000. Jalkahieronta tekisi nyt hyvää.

Mutta niin tämä arjen aloitus tuntuu lapsillakin. Ajattelin viedä lapset syömään päiväkotipäivän jälkeen. Mutta minit olivat niin väsyneitä, että meidän syöminen meni siihen, että haettiin ensi hätään kaupasta tonnikalaleivät ja pillimehut ja lähdettiin takaisin kotiin. Matkalla kiroilin hiljaa mielessäni, että tottahan minun olisi pitänyt tajuta lasten olevan väsyneitä aikaisen herätyksen ja ensimmäisen päiväkotipäivän jälkeen. Olen mielestäni ansainnut mitalin siitä, että en lopulta sortunut myymään lapsiani eläintarhaan apina-aitaukseen. Tämä kaikella rakkaudella lapsiani kohtaan. Mutta kyllä siinä on hermo pinnassa, kun itse on väsynyt ja lapset ovat väsyneitä. Uusi toimintasuunnitelma tuleville viikoille on se, että me mennään siitä, missä aitaa ei ole ollenkaan. Annan lasten sopeutua rauhassa taas tähän normaaliin arkeen ja katsotaan sitten niitä iltamenoja.

Tulevassa syksyssä jännittää se, saadaanko me se uusi korona-aalto tänne Suomeen ja kuinka se vaikuttaa meidän arkeen. Olen todella kiitollinen siitä, että ollaan saatu viettää lähes normaali kesä. Mutta pakko sanoa, että ei minua ole ainakaan houkutellut yksikään normaali kesälomakohde, kuten Linnanmäki tai Korkeasaari, ihan tartuntauhan vuoksi. En kuitenkaan ole sitä tyyppiä, joka murehtisi hirveästi etukäteen. Odotan rauhassa mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja menen sen mukaan.

Miten teidän arkenne on lähtenyt sujumaan. Olisi todella kiva kuulla, miten teillä on lähtenyt arki luistamaan, vai odotellaanko siellä vielä lomia? Tai onko sulla joku vinkki, miten tähän arkeen voisi laskeutua vähän pehmeämmin.

Kommentoida voit:

Alla olevaan kommenttikenttään.

Big mamas home Facebook-sivujen kautta.

Instagramissa @bmhjenni-tilille

Kotona taas. Täysissä hengen ja ruumiin voimissa. En pudonnut mereen, en veneestä, enkä kalliolta, niin kuin Erika uumoili. Pudottauduin kyllä vapaaehtoisesti laiturilta uimaan monta kertaa, mutta sitä ei lasketa.

Retki oli kyllä aivan ihan päätös tälle lomalle ja tuli tarpeeseen. Pari päivää aikuisten aikaa saarella teki todella hyvää. Vaikka saatoin rannalta nähdä koko ajan tuon meidän lähellä olevan maamerkin, henkinen välimatka oli valtava. Nyt jaksankin aloittaa työputken täysin uusilla voimavaroilla.

Mutta kuten sanoin, meidän retki oli äärimmäisen onnistunut. Luin pitkät pätkät kirjaa laiturilla ja veneen perässä, lukuhaaste siis etenee. Söimme itse kerättyjä sieniä ja itse ongittua kalaa. Ne kalat olivat hänen onkimiaan, eivät minun. Kierrettiin saari pariin kertaan ja opin paljon uutta matkakumppanistani. Minä uin. Uin, itse asiassa enemmän kuin vuosiin. Hellu epäili jo ettei minua saa merestä pois ollenkaan. Illalla kokattiin juustoburgereita saaren grillissä.

Syömisen jälkeen hän yritti opettaa minua onkimaan. Onkiminen itsessään sujui ihan hyvin, kala ei vain syönyt. Mikä oli minun onneni. Suurimman osan ajasta nimittäin rukoilin ettei kala tarttuisi syöttiin ettei minun vain tarvitse ottaa sitä pois koukusta. Jo madon laittaminen oli minulle pienimuotoinen haaste. Syy siihen, miksi en ole aiemmin onkinut, on ollut se, että minusta ei ole ollut irrottamaan kalaa koukusta tai tappamaan sitä. Reissukumppanini oli kuitenkin melko varma, että minusta saadaan vielä jonkin näköinen kalastaja. Itse en sen varaan kaataisi.

Kalastamisen ohella keskityin lähinnä taivaaseen ja auringonlaskuun, mikä oli aivan upea. Se ei ollut sellainen värien ilotulitus, mitä joskus näkee. Pilvet tekivät siitä kuitenkin harvinaisen upean. Ja itse näytin varmaan harvinaisen sählältä hosuessani sekä kameran, että ongen kanssa.

Minä ihan totta pidän myös tällaisesta puuhasta. Ei minua haittaa ettei ihan joka päivä pääse suihkuun ja että ruuanlaitto olosuhteet ovat alkeelliset. Teinivuosina osallistuin muutamiin vaelluskisoihin ja kävin isommalla porukalla Lapsilla kahden viikon vaelluksella. Ja nautin aina joka hetkestä. Kummoinen eränkävijä en ole, mutta olen aina kiinnostunut oppimaan uutta. Ihan kiva, kun minulla on nyt joku, joka malttaa vähän opettaakin minua. Olen alkanut vakavasti miettiä, jos lähtisi yön yli jonnekin teltan kanssa. Voisin aloittaa pienemmillä retkillä ja ehkä joku päivä malttaisin lähteä taas Lappiin, joka on ollut yksi elämäni hienoimpia kokemuksia.

Olen tosi kiitollinen siitä, että minut on katsottu edes kehityskelpoiseksi retkikumppaniksi ja on ollut ilo päästä mukaan näille saariretkille. Toivon todella, että näitä tulee vielä lisää.

Muuten, jos mun veneretket kiinnostaa, niin Instagramista (@bmhjenni) löytyy kohokohdista Venehommat-pallero. Lisään sinne kaikki veneilyjutut.