”Olen ollut pari päivää todella epävarma, vähätellyt itseäni, olen pelännyt ja olen ollut ahdistunut. Olen yrittänyt jäsentää ajatuksia kirjoittamalla, puhumalla ja ulkoilemalla. Onneksi olen saanut olla nämä päivät yksin kotona.”

Anna Abreu laulaa kappaleessaan Teipillä ja rakkaudella: “Mä oon ihan sekaisin ku seinäkello.” Tämä kohta on kuvannut omaa fiilistäni hyvin vahvasti viime päivinä. Olen ollut pasmat täysin sekaisin. Tuntuu, että päässä on ollut liikaa ajateltavaa, jota en ole saanut jäsenneltyä oikeisiin lokeroihin. Tämän vuoksi muutaman päivän somevapaa on tullut tarpeeseen.

LUE MYÖS: Käyttäytymiseni kaava

Paljastin instastooreissa ennen sitä Tunnelukkokurssin yhteistyöklipeissä, että viimeisimmän viikon tehtävät menivät aika paljon tunteisiin. Kurssin vetäjä Helka lupaili minulle, että tämä olisi helppo viikko. Mutta eipä ollut. Tämän viikkoiset tehtävät sorkkivat ja sohivat kipupisteitäni oikein kunnolla. Mikä on toki siinä mielessä hyvä, että pääsen käsittelemään niitä. Mutta kyllä ne pistävät ihmismielen sekaisin.

Näiden tunnelukkojen kanssa on yleistä, että monesti tajuan milloin toimin tunnelukkoni mukaan, enkä järjellä. Tällä kertaa taisin ärsyttää niin montaa tunnelukkoa kerralla, että en oikein tiedä, mitkä tunteet tulevat lukosta ja mitkä ovat oikeasti omiani. Olen ollut pari päivää todella epävarma, vähätellyt itseäni, olen pelännyt ja olen ollut ahdistunut. Olen yrittänyt jäsentää ajatuksia kirjoittamalla, puhumalla ja ulkoilemalla. Onneksi olen saanut olla nämä päivät yksin kotona. Pikku hiljaa ajatukset ovat alkaneet selkeytyä ja lukkojen aieheuttamat reaktiot tasaantua. Ainakin toistaiseksi.

LUE MYÖS: Tunnelukkoni

Juuri nyt päällimmäiset tunteet ovat jonkinlainen katkeruus. Minua ärsyttää tunnelukkojen olemassa olo ja se, että en pysty yhtään hallitsemaan niitä. Elämä olisi niin monin paikoin paljon helpompaa ilman lukkojen tuomia sudenkuoppia. Välillä mietin kannattaako minun yrittää ihmissuhteita ollenkaan, kun se on niin vaikeaa. Tunnen itseni myös ajoittain todella vialliseksi ja kuka nyt haluaisi itselleen viallisen tyttöystävän. Näinä hetkinä on todella vaikeaa kuunnella sitä järjen ääntä, joka yrittää sitkeästi väittää vastaan. Onneksi on ystäviä, joiden kanssa voi puhua ja purkaa asioita.

Eiköhän tämä tästä. Nämä tunteet ja ajatukset ovat osa prosessia ja osa tunnelukkojani. Lähden selvittämään niitä hiljalleen, yksi kerrallaan. Ehkä jonain päivänä olen hieman tasapainoisempi näiden suhteen.

Minusta on aivan ihanaa lukea bloggaajien koostepostauksia, joissa on vanhoja kuvia ja tarinoita kuvien takana. On hienoa nähdä miten bloggaaja on kehittynyt vuosien varrella. Minäkin olen joitain koosteita tehnyt aiemmin, mutta en kovin montaa. Nyt ajattelin tehdä teille tällaisen meikkikuvat ennen ja nyt. Näissä kehitystä näkyy toivon mukaan niin kuvaamisessa, kuin itse meikkaamisessa.

Olen kertonut ennenkin, että rakastan meikkaamista. Minusta on myös kiva meikata rohkeasti ja monesti minun arkimeikkini saattaa olla näyttävämpi, kuin joidenkin juhlameikki. Mutta tämähän on niitä asioita, että kukin tekee niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Näyttävien meikkien vastapainoksi, minä olen todella usein ihan ilman meikkiä.

Mutta nyt niihin kuviin. Anteeksi kuvien laatu. En tiennyt silloin valokuvaamisesta yhtä paljon, kuin nykyään ja välineetkin ovat olleet mitä ovat.

Nämä kuvat ovat vuodelta 2011, eli ihan ensimmäisiä meikkikokeilujani. Fanitin silloin suunnattomasti Maanoksi itseään kutsuvaa tubettajaa, jonka videoista sain hurjasti insipiraatiota.

Tämä meikki on myös keväältä 2011. Muistaakseni minulla oli tässä vaiheessa jo rohkeutta kokeilla omia taitojani ja tässä ei ollut käytettynä mitään tutoriaalia apuna.

Syksy 2011 ja kun halusin tehdä sateenkaarimeikin.

Nämä “kuva-aarteet” on kaivettu esiin minun henkilökohtaisesta Facebookistani ja otettu vuosien 2011 – 2015 välillä, eli ennen blogia. (Perustin blogin elokuussa 2015.) Näitä kuvia ei siis ole ollut blogissa koskaan aikaisemmin, mikä on ehkä ihan hyvä. En ottaisi vastaavia enää nykypäivänä.

Enää en ottaisi kuvia salamavalon kanssa, enkä keltaisessa keinovalossa, enkä pimeässä vessassa. Mutta silloin aika on ollut toinen. Tuon aikaiseen selfikulttuuriin kuului näemmä ainakin omalla kohdallani myös naaman vääntely.

Rakastin meikkaamista ja minulle luonteva tapa dokumentoida sitä oli valokuvata. Mietin tuolloin myös youtuben tekemistä, mutta se jäi harkinnan tasolle jo silloin.

LUE MYÖS: Luonnonnlinen ja neutraali meikki ja maailman paras meikkipohja

Harjoittelin naamiaisiin haavan maskeerausta huulipunilla, luomivärillä ja huulikiillolla. Valmiissa tuotoksessa taisi kimaltaa hieman huulikiillon glitterit.

Halloween 2014 ja Zombit vs. Hunters-naamiaiset. Kuuluin metsästäjien leiriin, mutta asuni teema oli, hieman osumaa saanut metsästäjä. Tällä naamalla reissasin bussilla toiselle puolelle Helsinkiä. Onneksi oli halloween, niin en erottunut joukosta.

Kokeilin joitain kertoja naamiaisiin maskeeraustaitojani. Se oli hauskaa, mutta en ehkä lähtisi kisaamaan näillä tuotoksilla.

Toukokuu 2012 ja en tiedä kumpi oli näyttävämpi, itse meikki vai nuo lävistyspallot.

Helmikuussa 2015, vähän ennen, kuin tulin raskaaksi. Olimme lähdössä Apulannan ensimmäiselle areenakeikalle ja tämä oli keikkameikkini.

Loppuun muutama kuva edellisestä tekemästäni meikistä ja kyllä, jotain kehitystä on havaittavissa niin kuvissa, kuin meikissäkin. Nykyään minulla on kunnon siveltimet ja ymmärrän aavistuksen enemmän myös meikkien pigmenteistä. 

Kertokaa, mitä tykkäsitte tästä postauksesta. Olihan tämä vähän erilainen, kuin millaisia yleensä teen. Minusta oli hauskaa tutkia vanhoja valokuvia ja meikkikokeiluja. Melkein toivoisin, että olisin tallentanut näitä enemmänkin.

LUE MYÖS: