Henkilökohtaisempaa somea
Blogin ja somen tekeminen, vaikka vain harrastuksena, on jatkuvaa itsensä ja kanavien kehittämistä. Pidän blogia ja Instagramia pääkanavinani ja käytän niihin ehdottomasti eniten aikaa ja ideoita. Blogilla on ollut alusta asti omat Facebook-sivut, mutta ne ovat olleet aina vähän paitsiossa. Lähinnä siksi, että en ole oikein koskaan keksinyt, mitä sivuille päivittäisi blogi- ja Instagram-postausten lisäksi.
Tänään oli iltavuoro päivä. Nukuttiin melkein kahdeksaan, eli pitkään. Herättiin katsomaan lastenohjelmia ja tehtiin…
Julkaissut Big mamas home Tiistaina 29. syyskuuta 2020
Sitten hetki sitten sain idean. Tästä ideasta on täysin kiittäminen ihanaa Jani Toivolaa, jonka omaan Instagramiin tutuistuin hetki sitten. Jani päivittää ihania päiväkirjamaisia merkintöjä hänen ja tyttärensä arjesta. Janin tekstit ovat ihania, lämpimiä, koskettavia ja samaistuttavia. Ne ovat kuin pieni blogi. Jos ette vielä seuraa häntä, niin menkää ihmeessa seuraamaan.
Tänään oli rankka aamu. Esikoinen ei olisi halunnut lähteä hoitoon, vaan jäädä äidin kanssa kotiin. Meitä kaikkia…
Julkaissut Big mamas home Lauantaina 3. lokakuuta 2020
Ja koska some on parhaimmillaan nimenomaan inspiroitumista toisista, ajattelin että jokin vastaava voisi istua omaan Facebookkiini. Niinpä aloin päivittää hieman päiväkirjamaisessa hengessä kirjoittamaan meidän arjesta lyhyitä päivityksiä blogin Facebook sivuille. Postausten valokuvatkaan eivät ole niin stailattuja, vaan päivällä napattuja selfieitä tai kuvia, jotka kuvastavat sitä meidän ihan tavallista arkea. Olen suurimmassa osassa selfieitä ilman meikkiä ja välillä tavarat on kotona levällään.
Täällä me pidetään lasten kanssa sairastupaa. Tilasin ruuat kaupasta kotiinkuljetuksella ovelle, että voidaan olla ihan…
Julkaissut Big mamas home Tiistaina 6. lokakuuta 2020
Useampi vaikuttaja on viimeaikoina puhunut aitoudesta, kuten Mou Moun ja But I’m human not a sandwich-blogien Iinat. Tottahan on, että on paljon helpompaa tehdä postauksia tietyllä teemalla. Niissä pystyy paljon helpommin määrittelemään sen, kuinka paljon itseään antaa muille. On myös tosi vaikeaa löytää se tasapaino kertoa rehellisiä arjen kuulumisia, ilman että antaa liikaa tietoja itsestään.
Olisi kiva kuulla teiltä lukojoilta, millaisia juttuja te haluatte lukea esimerkiksi minun blogistani? Haluatteko enemmän sitä arkea, vai suunnitellumpaa sisältöä?
Tavallista arkea ja syksyn käytetyin asu
Täytyy sanoa, että tässä syksyn aikana tämä arki on asettunut ja tuntuu jo ihan arjelta. Mikä ei ole siis yhtään huono juttu. Nautin meidän arjesta ja tuntuu vahvasti siltä, että näin kolmistaan meidän arki on entistä enemmän meidän näköistä. Me tehdään ja mennään tyttöjen kanssa mahdollisuuksien mukaan ja meidän omilla aikatauluilla. Vuorotyöarki sanelee meidän elämää aika vahvasti ja kyllä tuo vuorohoito on ihan korvaamaton. Olen muuten kirjoittamassa vuorohoidosta postausta, joten kysykää, jos teillä tulee mieleen jotain mitä haluatte tietää asiasta.

LUE MYÖS: Maanantaina
Täytyy sanoa, että kun olen jäänyt lasten kanssa lähinnä itsekseni, arvostus omaa äitiä kohtaan on noussut valtavasti. Ei ole kaikkein helpointa olla työelämässä ja yksin lasten kanssa, vaikka arki rullaakin vuorohoidon suhteen. Kun lapsi alkaa oireilla flunssaa tai vatsatautia, kylmä hiki nousee otsalle, sillä minulla ei ole tällä hetkellä ketään jakamassa lasten sairaslomia. Mutta näillä mennään. Täytyy vain toivoa, että maailma muuttuisi armollisemmaksi yksin olevia kohtaan. Ymmärrän hyvin niitä, jotka eivät uskalla erota ja jäävät mieluummin huonoon suhteeseen, kuin olevat yksin. Ja nostan hattua jokaiselle samassa tilanteessa olevalle, vaikka se hatunnosto ei omaakaan mieltä juuri lämmitä.
Syksystä on kyllä muuten tullut ihan lempivuodenaika. Mikään ei toki voita kevättä, mutta syksykssä on ehdottomasti puolensa. Ruska näyttää niin kauniilta ja sää on ollut ihan uskomaton. Toiveena on, että saataisiin tallennettua ruska myös minun ja tyttöjen perhekuviin, joita odotan malttamattomana. Haluan päästä tallentamaan tämän meidän pienen tiimin taitavan kuvaajan kanssa.
Näissä Kuvissa näkyvä asu on sellainen, missä olen suorastaan asunut viimeiset viikot. Se on niin helppo ja mukava päällä ja sopii useampaan arjen tilanteeseen. Girlfriend-mallin maailman mukavimmat farkut ja löysä neule. Yleensä valitsen juuri tämän mustan neuleen, mutta sopiihan tähän mikä tahansa muukin neule. Tällaisen avara kaula-aukkoisen neuleen kanssa voin hyödyntää lempiyhdistelmääni. Eli paksumman puseron alle pitsitoppi, jolloin topin pitsi vilkkuu kivasti kaula-aukosta.


0











