”Meille tilanne on uusi, sillä kuten sanoin, etätyöt eivät minun työssäni onnistu. Joten emme ole olleet keväällä yhtä eristyksissä, kuin moni muu.

Ensimmäinen korona-aalto meni niin, että henkilökohtaisesti en juuri huomannut sitä. Olen töissä hoitoalalla, joten etätyöt eivät tulleet kuuloonkaan. Sain töissä aikuisia ihmiskontakteja, vaikka välttelinkin ystäviäni. Se teki välttelystä siedettävää. Ja tällaiselle kotihiirelle, kotona pysyttely ei varsinaisesti ole ollut mikään ongelma. Kun lähipiirissäkään ei keväällä ilmennyt koronatapauksia, sitä ehti tuudittautua sellaiseen turvallisuuden kuplaan. Vaikka suhtauduin koronaan tietyllä vakvuudella ja kunnioituksella, se pieni ääni takaraivossa yritti kovasti vakuutella ettei tämä meitä koske. Järki onneksi muistuttaa siitä, että tämä voi tarttua kehen vaan.

LUE MYÖS: Eniten vituttaa just nyt

Koronakaranteeni

No, nyt se korona osui lopulta lähelle. Sain nimittäin torstaina puhelun kotiin, että lasten päiväkodissa on ollut tautitapaus ja tytöt ovat altistuneet. Tiedossa olisi siis karanteeni. Koska lapsilla on hengitystieinfektion oireita, niin minun täytyi pyytää myös testejä.

Pakko sanoa, että en ihan odottanut samalle viikolle murtuneen käden kanssa myös koronakaranteenia. Rehellisyyden nimissä toisen vastoinkäymisen olisi voinut hyvin jättää pois.

Ensimmäiseksi piti perua lasten lähtö isänsä luokse, mikä oli kaikille kova pala. Lapset ottivat tämän kuitenkin yllättävän hyvin. Esikoinen selitti isälleen puhelimessa, että me olemme kotiarestissa. Hienosti hän on hahmottanut sen, mitä karanteeni tarkoittaa.

Meille tilanne on uusi, sillä kuten sanoin, etätyöt eivät minun työssäni onnistu. Joten emme ole olleet keväällä yhtä eristyksissä, kuin moni muu. Tässä on siis melkoista tottuleua. Toki, meidän karanteenillamme on selkeä viimeinen päivämäärä, johon takertua. (Juuri nyt en edes aio miettiä karanteenin laajenemista, vaan elän päivä kerrallaan.) Mikäli selviämme ilman tatuntaa, niin pääsemme tällä erää paljon helpommalla kuin moni muu keväällä.

LUE MYÖS: Miten elämä poikkeustilanteessa sujuu

Nykyaika helpottaa

Luojan kiitos tämä kaikki kuitenkin tapahtuu tänä aikana kun on kännykät, netti, kauppojen kotiinkuljetukset ja suoratoispalvelut. Ensinnäkin, minä en ole mikään pahimpaan mahdolliseen varautuja. Ruokaa oli ennen karanteenilmoitusta varattuna tasan sille päivälle. Kaupassakäynti olisi ollut seuraavana päivänä ajankohtainen. Lisäksi vessapaperia taitaa olla kaksi rullaa jäljellä. Kuten sanoin, en ole varautuja. Onneksi kauppapalvelut ovat hyvin helposti saatavilla. Lisäksi veikkaan, että tässä tulee katsottua useampi lasten elokuva vielä moneen kertaan läpi. Onneksi vaihtoehtoja on. Ja löysin Viaplaysta lempisarjani Bonesin, joten vähäiselle vapaa-ajallekin on virikkeitä.

Myönnän, että tämä kaikki on pelottavaa. Olen huolissani niin lasten, kuin omastakin terveydestä. Kun esikoisen kuume nousi korkealle koronapuhelun jälkeen, eikä ottanut oikein lääkkeilläkään kunnolla laskeakseen, heräsin monta kertaa yössä tarkastamaan hänen vointiaan. Vasta kun kuume laski, minäkin sain nukuttua. Vaikka olen suojellut itseäni uutisvirralta, en minäkään ole täysin välttynyt siltä. Pysyn kartalla, vaikka se pelottaakin. En osaa varautua pahimpaan, mutta pelkään pahinta. Vaikka suurin osa sairastaa koronasta lievemmän version, kauhukuvat pyörivät mielessäni. Entä sitten, jos sairastun vakavasti, enkä kykene huolehtimaan lapsista… Toki eronneena asemani on siinä mielessä hyvä, että lapsilla on toinen koti mihin mennä, jos olen sairauden vuoksi kyvytön huolehtimaan heistä.

Nyt eletään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan. Toivon todella, että säästyisimme ilman tartuntaa…

 

LUE MYÖS:

Mitä minulle kuuluu oikeasti

Yksinäinen pääsiäinen

Töissä epidemiasta huolimatta

Oman onnen seppä

Lapset taitaa olla tunnettuja siitä, että kuumeesta ja flunssasta huolimatta virtaa riittää. Kun aikuinen kaatuu puolikuolleena sänkyyn, lapsilla meno vain yltyy.

Huh huh. Täällä on takana melkoinen viikko. Kaikki lähti jo alkuviikosta, kun nuorempi tyttö tuli kipeäksi. Kirjoitinkin jo siitä, miten näin pääsääntöisesti yksin lasten kanssa olevalle, nousee kylmä hiki otsalle kun lapsi on kipeänä. Edelleenkään kukaan ei ole jakamassa täällä sairaslomia kanssani. Mutta fakta on se, että tämä on nyt tätä ja näillä mennään.

LUE MYÖS: Kaikki perhepäivähoidosta

Lapset taitaa olla tunnettuja siitä, että kuumeesta ja flunssasta huolimatta virtaa riittää. Kun aikuinen kaatuu puolikuolleena sänkyyn, lapsilla meno vain yltyy. Niin meilläkin. Tytöillä oli menossa melko riehakkaat flunssapäivän leikit. Minä olin laittamassa ruokaa ja yritin rauhoitella tyttöjen leikkiä siinä ohessa. Hetken päästä makuuhuoneesta kuului itkua. Riensin katsomaan, mitä tapahtui ja menin nostamaan pienemmän tytön sängyn vierestä lattialta syliini. Huomasin nopeasti, että toinen käsivarsi ei näyttänyt normaalilta.

Arvioin tilannetta lyhyen hetken. Käsi pitäisi todennäköisesti kuvata. Ja koska meillä ei ole autoa, jotta pääsisimme nopeasti sairalaan, päätin soittaa ambulanssin. Hätäkeskuksessa tilanne otettiin heti vakavasti ja meidän luokse lähetettiin ensihoitotiimi. He totesivat saman, kuin minäkin. Eli me lähdettiin kiireen vilkkaa ambulanssikyydillä kohti Uutta lastensairaalaa. Esikoinen, joka oli säikähtänyt tilannetta, oli innoissaan päästessään etupenkille.

Sairaalaan päästessämme meidät ohjattiin yksityiseen huoneeseen, kevyeen eristykseen, koska tytöt olivat flunssassa. Saimme käydä huoneen ulkopuolella vessassa ja saatettuna toimenpidehuoneissa. Muuten emme saaneet liikkua omine nokkinemme. Kuopuksen käsi kuvattiin nopeasti ja hän sai siihen kipulastan tukemaan kättä. Pieni oli lopettanut itkemisen jo kotona. Ehdin jossain välissä jo miettiä, onko mitään käynytkään, kun lapsi oli niin rauhallinen. Käsi oli kuitenkin niin selvästi väärässä asennossa, että se kertoi selvää kieltä siitä, että joku oli vinossa. Me odoteltiin lääkäriä omassa huoneessa ja katsottiin telkkarista lastenohjelmia. Hoitaja toi esikoiselle myös syötävää. Nuoremman piti olla syömättä ja juomatta, kun tutkimukset olivat vielä kesken.

Lopulta lääkäri tuli kertomaan, mitä tuleman piti. Käsi oli murtunut, mutta leikkausta ei tarvittaisi. Se voitaisiin operoida kipulääkkeiden voimalla ja kuopus saisi kipsin käteensä. Tässä vaiheessa asiat etenivät nopeasti ja me oltiin pian ulos sairaalasta.

LUE MYÖS: Päivä meidän esikoisen kanssa

Julkista terveydenhuoltoa parjataan hirveästi ja minusta monesti ihan syyttä. Henkilökohtaisesti olen saanut aina hyvää hoitoa. Toki jonoa siellä on enemmän, kuin yksityisellä, mutta kaikki potilaat hoidetaan. Minä olen ylpeä suomalaisesta terveydenhoidosta. Yhdysvalloissa sinulta kysellään ensin vakuutuksia, vaikka sinulla olisi selkeästi näkyvä vakava vamma. Siellä hoidetaan vasta, kun on selvää, että vakuutukset ovat kunnossa. Täällä on myös heittämällä turvallisinta synnyttää. Kaksi riskisynnytystä läpi käyneenä, joista toiseen meinasin itse kuolla, en keksi mitään pahaa sanottavaa tästä terveydenhoitosysteemistä.

Ja ilokseni kerron, että kipsi ei paljon tuota pientä hidasta. Menoa ja virtaa riittää niin kuin ennenkin. Luojan kiitos, tuo kipsi on aika tiukka ja kestävä paketti. Saatiin tästä reissusta toinenkin muisto tuon kipsin lisäksi. Ensihoitajilla oli pienelle potilaalle supersankarin viitalla varustettu lehmä-pehmo. Pehmo (Mimmi) oli mukana joka toimenpiteessä ja siitä tuli pienelle nopeasti tärkeä.

Mutta nyt sitten parannellaan ja toivotaan, että nuo eivät saa pienemmän toistakin käsiä kipsiin…