”Sarjamonogamiassa mies ja nainen ovat eläneet hetken yhdessä, tehneet lapsen tai kaksi ja eronneet ja tehneet saman seuraavan kumppanin kanssa. Parisuhteet kestivät sen aikaa, että yhteinen lapsi saatiin kasvatettua rankimman vaiheen ylitse.”

Nyt olisi luvassa vähän muutakin, kuin sitä karanteenia. Kuuntelin tänään Hei Baby-podcastin jakson #8 – Emilia Vuorisalmi & kaksi erilaista synnytystä. Loppujen lopuksi Vivian puhui Emilian kanssa hyvin vähän itse synnytyksestä, mutta sitäkin enemmän rakkaudesta ja siitä, miten rakkaushormonit vaikuttavat meitä. Sivuuttivatpa he myös eroa. Emilia Vuorisalmi on eronnut kahdesti ja Vivian elää myös tätä elämänvaihetta parhaillaan läpi. Minä olen kirjoittanut täällä blogissa siitä kunneskuolemameidäterottaa-kuplasta ja Emiliakin muistutti siitä, että avioliitto ja ydinperhe on ihmiskunnan historiassa melkoisen tuore malli. Meidän esi-isämme, silloin metsästäjä ja keräily-aikana elivät sarjamonogamiassa. Tästä löytyi mielenkiintoinen artikkeli Tiede-lehdeltä. Linkaan sen tähän myös teille. Enkä voi olla miettimättä olisiko tämä sarjamonogamia lajillemme tyypillinen tapa olla yhdessä.

LUE MYÖS: Normaali ero

Sarjamonogamiassa mies ja nainen ovat eläneet hetken yhdessä, tehneet lapsen tai kaksi ja eronneet ja tehneet saman seuraavan kumppanin kanssa. Parisuhteet kestivät sen aikaa, että yhteinen lapsi saatiin kasvatettua rankimman vaiheen ylitse. Tiede-lehden artikkelissa kerrottiin siitä, että evoluutio on istuttanut meissä hyvin syvään kolme tiettyä piirrettä, joiden tehtävä on ohjata parisuhdetta. Ensinnäkin himo ohjaa meitä harrastamaan seksiä mahdollisimman monien kumppaneiden kanssa. Tämän tarkoituksena on saada meidät hankkimaan perimältään mahdollisimman monipuolisia jälkeläisiä. Seuraavaksi ihastuminen ja romanttinen rakkaus, joka leimaa meidät siihen yhteen suosikkikumppaniin. Kiintymys puolestaan auttaa miestä ja naista kasvattamaan yhteisen lapsen yhdessä.

Toki ihmiset ja parisuhteet ovat kehittyneet paljon näistä asioista, mutta nämä peruspiirteet meiltä kaikilta löytyy ja niiden tarkoitus on ollut taata lajin selviytyminen.

Kuolemaan asti kestävä avioliitto on ennen kaikkea kirkon ihanne ja sellaisenaan siis varsin tuore. Minä en kannusta ketään kumpaankaan näistä. Edelleen, jokainen tekee itse niin, kuin itse parhaaksi näkee. Ja minä olen saanut itsekin todistaa upeita, vuosia kestäneitä avioliittoja. Ihminen pystyy varmasti sitoutumaan myös pitkään.

Henkilökohtaisesti haluaisin vaan edelleen puhdistaa sitä eron negatiivista leimaa. Suhteen päättyminen on surullinen asia, mutta ei kuitenkaan mikään häpeän aihe.

LUE MYÖS: Yksinäisyydestä eron jälkeen

”Olen nyt saanut kahdenlaista palautetta siitä, että olen kirjoittanut meidän karanteenista. Osa on kuullut mielellään minun ajatuksiani ja fiiliksiäni. Osa on kehottanut suoraan olla kirjoittamatta.”

Karanteeni alkaa olla loppusuoralla, mutta niin alkaa kyllä olla omat hermot ja jaksaminenkin. Lapsia on alkanut tympiä leffojen katselu (lähinnä se näkyy kärsivällisyydessä), minulla on raskausaikaan verrattaviassa olevia ruokahimoja (koska en pääse kauppaan silloin kun haluan), olen hyvää vauhtia tuhoamassa vieraskahvivarojani (omat kapselit loppui, nämä on sellaisia vähän vahvempipaahtoisia kapseleita, joita en juo yleensä itse) ja sisätiloissa olo ahdistaa todella. Karanteenissa on myös toinen yllättävä lieveilmiö, nimittäin erilaiset DIY-videot. Katselen niitä hullun kiilto silmissä, vaikka en ole sitten yhtään mikään DIY-pojekti-ihminen. Ennustan siis noin seitsemän ikuisuusprojektin alkua tässä lähitulevaisuudessa…

Seuraava piste on varmaan se, että huhuilen postiluukusta naapureita tuomaan minulle viinipulloa. Tytöt varautuvat täällä muuten pitkittyvään karanteeniin jemmaamalla karkkejaan, kuin oravat…

LUE MYÖS: Jos joudun laittamaan blogin tauolle

Sain yhtenä päivänä itsestäni sen verran irti, että kuvasin hieman juttuja blogiin ja meikkasin kevyesti. Kuvasin samana päivänä instastooreja ja sain ystävältä kehuja, kuinka kivalta näytän ja että hän ei kyllä jaksaisi karanteenissa vaivautua. Kerroin hänelle auliisti, ettei lookkini todellakaan ollut jokapäiväinen. Pientä metsittymistä on ollut havaittavissa. Mutta vain pientä, sillä selkeästi minulla on jonkinlainen tarve omaan siisteyteen, että en ole muuttunut täysin metrsänpeikoksi. En toki jaksa ylläpitää kihararutiinejani näin karanteenissa, mutta kyllä tukka on puhdas ja hoidettu. Käyn edelleen säännöllisesti suihkussa ja hoidan kasvojen ihoa. Vaikka en jaksa meikata, siinä ei ole sinänsä mitään uutta, sillä en jaksa tehdä sitä muutenkaan. Kotivaatteeni ovat myös pääsääntöisesti siistit ja minullehan ei ole myöskään ongelma hengata kotona löysissä farkuissa.

LUE MYÖS: Koronakaranteenissa

Olen nyt saanut kahdenlaista palautetta siitä, että olen kirjoittanut meidän karanteenista. Osa on kuullut mielellään minun ajatuksiani ja fiiliksiäni. Osa on kehottanut suoraan olla kirjoittamatta. Ensinnäkin, olen halunnut olla aina avoin. Minun olisi vaikeaa olla kirjoittamatta näin isosta asiasta. Jos en kirjoittaisi tästä, en todennäköisesti kirjoittaisi juuri mitään. Toki, tilanne olisi voinut olla toinen, jos olisimme sairastaneet koronan rajummin. Silloin minulla ei ehkä olisi ollut voimia tai edes halua kirjoittaa asiasta enempää. En tiedä, mutta luulen niin. Nyt, kun ollaan saatu olla oireettomia, niin kirjoittaminen on ollut tapa purkaa ajatuksia ja stressiä, jota karanteeni on aiheuttanut. Edelleen, suurimpia kriisejä tällä hetkellä on ollut se, kun ei olla päästy ulos ja se, että kahvipurkin pohja alkoi näkyä uhkaavasti.

Ymmärrän hyvin sen, että kaikki eivät haluaisi kertoa tällaisesta asiasta. Eikä minun mielestäni kaikkien pidäkään. Tämä kirjoittaminen on vain auttanut minua myös kestämään karanteenia paremmin. Ja loppujen lopuksi, pitää muistaa, vaikka kirjoitankin asiosita avoimesti, blogin ja sosiaalisenmedian päivitykset on lopulta pelkkiä pintaraapaisuja. Mietin jatkuvasti mitä jaan ja mitä en. Esimerkiksi olen vähentänyt huimasti lasten näkymistä sosiaalisessa mediassani sitten vauvavuosien ja se on lopulta ollut ihan tietoinen päätös. Eli vaikka jaan, se on loppujen lopuksi harkittua.

Mutta, ei tätä kauaa kestä. Pian pääsen kirjoittamaan taas muista aiheista, kuten meidän uudesta kodista.