Mietin tässä, että…
… Alan saada viimein syksyn syrjästä kiinni. Pimenevät illat ja väriä vaihtavat lehdet, ovat selkeästi kääntäneet viimein oman sisäisen kelloni syksyyn. Olen löytänyt sarjanautinnot uudestaan ja pitänee tehdä teille lista sarjoista joita tällä hetkellä katson.
… Ihanaa, kun on voinut käyttää jo paksumpia neuleita. Niiden kanssa olo on mukava ja kotoisa. Viihdyn nykyään niin paljon paremmin omissa nahoissani ja vaatteissani. Tuntuu, että olen todella löytänyt oman tyylini. Tästä voisin kirjoittaa pidemminkin sopivalla hetkellä.
… Olen tehohoitanut mun ihoa nyt joitain päiviä, enkä ole ihan varma siitä kuvittelenko vain, vai onko hoito alkanut vaikuttamaan ja ongelma-alueet häviämään. Jatkan kuitenkin tällä linjalla toistaiseksi ja katson syntyykö niitä tuloksia.
… Mietin vain kenellä on aikaa ja viitseliäisyyttä käyttää tietoisesti omaa aikaansa toisten mielen pahoittamiseen. Pohjustuksena tälle, minulla on ollut usean kuukauden ajan oma häirikkö, joka ei ota lähteäkseen kulumallakaan. Eräs seuraajani sanoi Instagramissa äärimmäisen hyvin tästä. Hän sanoi, että someen törkykommenttien heittäminen on kuin heittäisi roskia toisen omalle pihalle. Muiden tonttia saa katsella ohikulkiessaan, mutta jos sinne haluaa mennä kylään, kannattaa viedä vain positiivista mukanaan eikä kaataa omaa pahoinvointiaan toisen puolelle. Kiitos @rakkaudenrevoluutio tästä näkemyksestä.
… Minun täytyy alkaa tykittää tänne blogiin asupostauksia, koska mulla on kohta kone täynnä kivoja asukuvia, jotka ansaitsee päästä julkaistuksi.
… Yllättäen tässä sokerittomassa syömisessä vaikeinta on ollut luopua cokisesta. Minun tekee koko ajan ihan järjettömästi mieli cokista. Toki himo ei mitenkään vedä vertoja imetysajan suklaanhimoon, mutta se on kova. En oikeasti ajatellut juovani sitä niin paljon, mutta ilmeisesti sitä on mennyt enemmän. Tämä sokeriton tulee siis todellakin tarpeeseen.
… Sain viimein siivottua makuuhuoneen. Pakko oli jälleen paras muusa. Makuuhuone on ollut eron jälkeen vähän sellaista, poissa silmistä, poissa mielestä aluetta. Nyt paikat ja valtaosa kaapeista on järjestyksessä. Idoin dilemma on kuitenkin tyttöjen vanhat vaatteet. Koska minulla on melko vähän merkkivaatteita, joita oikeasti kannattaisi myydä eteenpäin, mietin jos lahjoittaisin ainakin suurimman osan vaatteista eteenpäin.
… Rakastan meidän uusia ruokapöydän tuoleja. Meidän vanha pöytä näyttää heti paljon skarpimmalta ja raikkaalta niiden kanssa. Toki olen vaihtmassa kolhiintuneen pöydän kokonaan uuteen, mutta nautin vielä tästä näystä.
… Olen syksyn tullen innostunut ruuanlaitosta taas. Kokeilen innoissani uusia reseptejä ja puhuisin mielelläni blogissakin lisää ruuasta. Ostin viimein Hanna Gullichenin uuden kirjan Kokin kotiruokaa ja sieltä löytyi useampi kokeilemisen arvoinen resepti.
Viikon parhaat 38/20
Kulunut viikko on ollut ihana ja toiminnantäyteinen. Minusta tuntuu, että elämä alkaa oikeasti näyttämään sellaiselta, kuin haluan. Se tekee minut onnelliseksi.

Viikon paras retkikohde
Ollaan touhuttu minien kanssa vaikka mitä tällä viikolla, mutta yksi oli tyttöjen mielestä yli muiden. Ja toki minunkin. Me kävimme viimein tutustumassa Rohkeus, rakkaus, vapaus, Muumit 75-näyttelyyn. Se oli aivan ihana. Lapset oli huomioitu aivan ihanasti. Lapset pääsivät “polttamaan” kieltotauluja, keinumaan liaaneilla. Tyttöjä ei meinannut saada museosta pois. Se oli todellinen elämys. Aikuisille oli tarjolla kaikenlaista tietoa muumeista, kuten siitä keihin jotkut hahmot perustuivat.
Viikon paras ostos
Ostin itselleni kotihousuiksi Kay/Dayn ihanat, mustat neule joggerssit. Ne ovat maailman mukavimmat, vaikka lämpimällä ilmalla vielä vähän kuumat. Mutta luulen, että ilmojen viilentyessä muutan asumaan kyseisiin housuihin. Kay/Daysta on kyllä tullut ihan lempi mallistoni. Minulal on jo useampi vaatteita kyseisestä mallistosta.

Viikon paras hedelmä
Keltainen kiivi on ihan älyttömän hyvää. Sen maku on aavistuksen pehmeämpi, kuin talvallisen. Syön sitä tällä hetkellä sellaisenaan ja puurossa. Se on todella hyvää. Kokeilkaa.
Viikon paras kirja
Olen kuunnellut tällä viikolla Antti Holman kirjaa Kaikki elämästä(ni). Ja tämän kirjan elämykseen kuuluu se, että se kuunnellaan äänikirjana. Koska Antti Holma lukee itse kirjansa ääneen. Se on ihan parasta. Kirja on nerokas ja sitä kuuntelee mielellään. Kuten kaikki Antin jutut, myös tämä pistää ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta. Pikaisella selvityksellä, tämä löytyy BookBeatin lisäksi ainakin Nextstorysta.

Viikon paras ihohoitotuote
Tämä on ehdottomasti Lumenen Tyyni tehohoito, jossa yhdistyy hampunsiemenöljy ja mesiangervo. Hoidon tarkoitus on nimenomaan tasapainottaa epäpuhdasta ihoa, mikä on tällä hetkellä enemmän, kuin tarpeen, kiitos jatkuvassa käytössä olevien kangasmaskien. Oma iho on tuntunut paljon paremmalta sen jälkeen, kun olen aloittanut tämän käytön.


0








