Kesähame & neule
Terveisiä täältä hiljaisesta kodista, jossa vietän iltaa yksinäni. Lapset ovat ensimmäistä kertaa isällään ja minä yritän sopeutua ajatukseen siitä, että tätä tämä tulee olemaan säännöllisesti tästä eteenpäin. Jos nyt ei elettäisi tätä pandemia-aikaa niin, olisin taatusti sopinut treffit ystäväni kanssa tälle illalle lievittääkseni tätä yksinäisyyden tunnetta. Mutta eiköhän tämä tästä. Kohta vedän ensimmäisen liveni.
Tänään halusin esitellä teille pitkästä aikaa kivan asun. Minut taidetaan tuntea varsinaisena farkkutyttönä ja eikä täällä blogissa ole kovin montaa muunlaista alaosaa nähty. Paitsi tietysti suosikki housuni, jotka vilkkuvat täällä vähän väliä.
Täksi kevääksi halusin löytää ihanan, liehuvan hameen. Siitä on vuosia, kun olen viimeksi käyttänyt hametta, vaikka pidän niistä kovasti. Ja kauas ollaan tultu sellaisista mahdollisimman lyhythelmaisista bilemekoista, sekä hippihameista, joita käytin aikanaan.
Tämä hame tuli vastaan alennusmyynneissä ja ihastuin siihen kerta heitolla. Mietin kuitenkin useamman päivän sitä ostanko sen vai en. Lopulta mietin ostopäätöstä Noora K:n neuvojen kautta. Eli asteikolla 1-10, kuinka paljon jäisi harmittamaan, jos hame jäisi kauppaan. Päädyin asteikolla kasiin ja päätin lopulta ostaa kyseisen vaatekappaleen. Jahka tämä koronapandemia helpottaa ja ulos voi lähteä muuallekin, kuin metsälenkille, hame pääsee taatusti käyttöön. Kesää odotan erityisesti.
Vaikka sopiihan hame hyvin myös lämpimän neuleen ja paksujen sukkahousujen kanssa. Kunhan ilmat lämpenevät, haluan yhdistää tähän ainakin valkoiset tennarit ja nahkatakin.
Uuden äärellä
Ensi viikko on meidän perheessämme hyvin merkityksellinen. Tytöt aloittavat viimein vuoroasumisen. Vien heidät maanantaina hoitoon, josta exäni heidät hakee luokseen. Saan heidät kotiin seuraavan kerran keskiviikkona. Tuntuu hassulta jo se, että minulla on kaksi lapsivapaata iltaa peräkkäin ja että niitä tulee vielä lisää, sekä sen lisäksi tämä järjestely on pysyvä.
Väitän vahvasti, että minä äitinä jännitän tulevaa muutosta eniten. Tytöt ovat innoissaan, kun pääsevät asumaan isin uuteen kotiin. Minä mietin, miten selviän yksin, ilman lapsiani, joista en ole ollut ikinä erossa tällä tavalla. On ihan eri olla erossa heistä parin lapsivapaan päivän verran, kuin jatkuvasti uuden järjestelyn muodossa. Mitä ihmettä minä teen tällä vapaa ajalla?
Järjestelen parhaillaan maanantaiksi IG-Liveä. Tarkoitus olisi ottaa lasi viiniä, katsoa telkkarista jotain ja höpötellä rennosti niitä näitä. Tämä on ensimmäinen liveni, joten hauska nähdä miten se sujuu. Ajattelin, että onpahan illalla muutakin tekemistä, kuin ikävöidä tyttöjä. Lisäksi ajatus livestä on otettu todella hyvin vastaan, mistä olen suorastaan hämmentynyt. Jos haluat päästä seuraamaan liveäni huomenna, maanantaina, niin seuraa minua instagramissa. Minut löytää nimimerkillä @bmhjenni.
Kirjoitan myöhemmin siitä, miten tämä vuoroasuminen on lähtenyt sujumaan ja miltä se tuntuu.


1












