Erottuani, pohdin parinkin ystäväni kanssa, kuinka nopeasti eron jälkeen on ok ladata Tinder. Henkilökohtainen kokemukseni oli se, että olin kokenut vahvaa yksinäisyyttä jo kolme vuotta. Siitä huolimatta, että olin tämän ajan parisuhteessa. Haaveilin jo silloin läheisyydestä ja yhteydestä, joka meiltä puuttui. Kun ero sitten tuli, koin olevani valmis siirtymään eteenpäin. Taisin todeta, että en halua olla enää hetkeäkään yksin. Sitä lajia on ollut tähän asti jo ihan tarpeeksi.

Suurin osa ihmisistä on ollut sitä mieltä, että anna mennä. Toki pari tyyppiä on neuvonut odottamaan ja tasaamaan tunteita hetken aikaa. Itsestä tuntui kuitenkin siltä, että olin valmis menemään eteenpäin. Seurasin lopulta sitä tunnetta.

Silloin, kun olen ollut viimeksi sinkku, Facebook oli uusi juttu. Tinderistä ei ollut tietoakaan. En voi kieltää etteikö kyseinen sovellus olisi kiehtonut minua. Minulla, kun ei ole juuri aikaa lähteä etsimään ihmisiä ulkomaailmaan lasten ja vuorotyön ohessa. Toki, sovelluksen pinnallisuus, kuvan perusteella valitseminen, mietitytti. Mutta on muistettava, että Tinder on ehdottomasti tätä päivää. Ja siinä missä äitiystäviä voi nykypäivänä löytää Instagramista, elämänkumppanin voi hyvin löytää Tinderistä.

Ennen, kuin latasin koko sovelluksen, mietin sitä, millainen markkina-arvo kahden lapsen äidillä on treffimaailmassa, joka vilisee varmasti helpompiakin tapauksia. Tämä liittyy siihen kokemaani epävarmuuteen, mikä on uskoakseni täysin luonnollista. En halunnut kuitenkaan olla kokeilematta. Lopulta minulla ei ollut mitään hävittävää, vaikka onhan se aika raakaa asettaa itsensä sillä tavalla arvosteltavaksi. On yllättävän helppoa pyyhkäistä suuntaan tai toiseen. Ja varsinkin siihen toiseen.

Profiilissani luki suoraan; ”En tiedä mitä olen hakemassa, mutta kokeillaan.” Ensiksi svaippasin ihmisiä vasemmalle jo ihan siitä syystä, että koko homma tuntui liian jännittävältä. Sitten, hiljalleen aloin lukemaan ihmisten profiileja ja svaipata oikealle mielenkiintoiselta vaikuttavia tyyppejä. Välillä siitä tuli match ja siitä saattoi syntyä keskustelua. En kiellä etteikö meno deittisovelluksessa olisi aika villiä ajoittain. Noin 90% keskusteluista kuivuu kasaan nopeasti. 10% prosentin kanssa keskustelu jatkui ja siitä, ehkä 4% on edennyt treffeiksi asti. Sitten mietittiin synkkaako meillä, haluanko tutustua vastakkaiseen osapuoleen paremmin ja yhä uudestaan jouduin miettimään sitä, mitä minä oikeastaan täältä haen. Osan keskusteluista lopetin hyvin suoraan itse. En edelleenkään voi olla miettimättä, kenen mielestä on hyvä idea lähettää keskustelukumppanille kuva genitaalialueestaan. Näille tyypeille on aika suorasuokaisesti todennut: ”Kiva, kiitti ja moi.”

Eniten yllätti se, miten minun treffailuni voi olla oikeasti jollekin ongelma. Olen puhunut tästä avoimesti Instagramissa ja tämä on tuottanut ehdottomasti eniten vihakommentointia. Onhan se kuitenkin nykymaailmassa niin, että eronneen äiti-ihmisen kannattaa vaan laittaa ne jalat ristiin ja odotella ensin, että lapset lentävät pesästä. Sitä ennen on turha haaveillakaan uusista ihmissuhteista. Hitto. Aikuisiahan ihmisiä tässä kaikki ollaan. Se, että minä tutustun eron jälkeen uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin, etsin sitä kadonnutta naiseuttani, ei ole keneltäkään pois. Ei edes lapsiltani. Se ei tee minusta vähemmän äitiä, vaikka löytäisinkin uuden ihmissuhteen.

Loppu yhteenvetona, ymmärrän Tinderin paikan nyky-yhteiskunnassa. Omiinkin korviini on niiden aiemmin mainittujen tindermurhien lisäksi kantautunut myös useampi onnellinen rakkaustarina, jotka ovat saaneet alkunsa Tideristä.

Teistä moni varmasti tietää, että minua kiehtoo true crime. En osaa sanoa miksi se kiehtoo, mutta muistan katsoneeni lapsena salaa poliisi-TV;tä.

Kestän kuitenkin todella huonosti kaikkea visuaalista materiaalia, jonka vuoksi en harrasta rikosten googlaamista. Menetän yöuneni herkästi ja tarkastan vieläkin kodin nurkat kotiin tullessa, jos vaikka kaapissa olisi sarjamurhaaja piilossa. Kun erosin, nauroin ystäväni kanssa sitä, miten kuumottavalta deittailun aloittaminen tuntuu. Tiedän jo vähän turhan monta tindermurhaa, jotta voin olla täysin rauhallisin mielin. Ystäville olen kertonut treffeistä kuta kuinkin tällä tavalla: ”Jos minusta ei sen jälkeen kuulu mitään, niin olen kilon palasina jossain pakastimessa.”

Tässä postauksessa haluan jakaa omat true crime suosikkini teidän kanssanne. Eli listasin lempi podini, tositapahtumiin perustuvat sarjat ja viimeisenä on se yksi ainoa kirjavinkki, jonka olen tästä skenestä lukenut. Kuten huomaatte, podcastit ovat tässä skenessä ehdottomasti se oma juttuni.

Podcastit

Huorapuutarha Tämän podin nimi on mieleenpainuva ja tämä on ehdottomasti se ykkössuosikkini. Harmi vain, että Pauliina ja Justiina ovat pistäneet tämän projektin suhteen pillit pussiin. Kaikki jaksot on kuitenkin mahdollista löytää. Joka jaksossa käsitellään kaksi tapausta. Tässä podissa on esitelty myös useampi sarjamurhaaja. Huorapuutarhaa suosittelen ehdottomasti sellaiselle, joka haluaa ehkä kokeilla tätä skeneä, mutta ei ole varma. Se, että tekijät juttelevat tapauksista rennosti, keventää hieman synkkää tunnelmaa.

Jäljillä

Tämä taitaa olla suomen suosituin rikospodcast, enkä yhtään ihmettele. Tilda on tehnyt podinsa kanssa upeaa työtä. Jaksot ovat todella asiapainotteisia ja spekuloinnille on jätetty aika vähän tilaa. Mikä sopii podiin hyvin. Tapaukset ovat mielenkiintoisia ja jaksot hyvin koottuja. Suosittelen lämpimästi.

Maanantaimysteeri

Tämä podi on ihan pari päivää vanha tuttavuus, jonka kaikki kahdeksantoista jaksoa olen ahminut tässä parissa päivässä alusta loppuun. Maanantaimysteerissä käydään läpi rikoksia, sekä salaliittoteorioita. Jaksot ovat olleet todella mielenkiintoisia ja hyvin suunniteltuja.

Sarjat

Manhunt: Unabomber

Tämä sarja ylitti ainakin omat odotukseni, kun se tuli Netflixissä vastaan. Unabomber on yhdysvaltalainen kirjepommittaja, jonka kamppanja kesti 18 vuotta. Unabomberin jäljitys on ollut kallein FBI:n operaatio koko historiassa.

The Assassination of Gianni Versace

Tämä sarja on suorastaan hyytävä. Pääosan näyttelijä tekee roolinsa aivan uskomattoman hyvin. Sarjaa katsoessa sai olla koko ajan vähän varpaillaan. Kuten nimikin ehkä kertoo, sarjassa pureudutaan muotisuunnittelija Gianni Versacen murhaan ja erityisesti murhaajan tarinaan. Henkilökohtaisesti pidin erityisesti siitä, miten sarjan juoni on rakennettu. Sarja löytyy Netflixistä.

Kirja

Kun sanat loppuvat: Kim Wallin tarina

Tämä kirja on äärimmäisen koskettava, eikä niinkään keskity itse rikokseen, vaan kertoo Kim Wallin koko tarinan. Kim Wall oli toimittaja, joka murhattiin raa-asti sukellusveneellä, kesken juttukeikan. Kirja on hänen toimittajavanhempiensa kirjoittama. He halusivat, että tytär muistettaisiin ennen kaikkea upeasta urastaan, eikä murhastaan.