Vuoden 2020 teemat
Halusin kehitellä tälle blogivuodelle kolme teemaa, jotka ovat jollain tavalla yhteydessä elämääni. Teemat eivät ole uusi ilmiö blogeissa. Muun muassa Lauralla oli kahtena edellisenä vuonna teemoja blogissaan ja Sunnuntaimedia toteutti omassa blogissaan teemoja joka kuukausi. Pidän tästä konseptista kovasti, sillä se tuo mielenkiintoista rakennetta, muuten ehkä vähän hajanaiseen sisältöön.
Valitsin teemoiksi kolme sellaista asiaa, jotka koskettavat elämääni juuri nyt ja joista kirjoittaisin muutenkin. Uskon, että teemat auttavat minua kehittämään sisällöstä entistä mielenkiintoisempaa ja laajempaa. Pidemmittä puheitta, tämän vuoden teemoja ovat hyvinvointi, ruoka ja äitiys.
Kuluneen, erityisraskaan vuoden ja vuodenvaihteen tapahtumien jälkeen oma jaksaminen ja hyvinvointi mietityttää. Miten jaksaa arjessa, joka on yhtäkkiä paljon kuormittavampaa, kuin aikaisemmin. Sen lisäksi, vaikka olenkin sinut itseni ja kokoni kanssa, polveni eivät ole aivan samaa mieltä. Lähden tänä vuonna pudottamaan painoa, terveys ja hyvinvointi edellä. Ja pohdin sitä, mitä kannattaa lähteä kokeilemaan, kun liikunta ei ole koskaan ollut osa omia rutiineja. Tulen kirjoittamaan esimerkiksi siitä, miltä tuntuu lähteä pudottamaan painoa, kun on sinut oman ulkonäkönsä kanssa.
Minusta on ihanaa syödä hyvää ruokaa ja nautin ruuasta, mutta olen itse vain keskiverto kokki. Lisäksi ruuanlaittaminen on vain pelkkä välttämättömyys. Haluaisin oppia vuoden aikana paremmaksi kokiksi ja oppia nauttimaan ruuanlaitosta. Sen lisäksi haluan jakaa mahdolliset oivallukset kanssanne, sekä parhaat arkiruokareseptit. Mitään ruokablogia tästä ei tule, mutta ei se lapsiperheen ruokailun tarvitse olla pelkkää makaronia, jauhelihaa ja ketsuppia. Vaikka sitäkin syödään säännöllisesti.
Kolmas teema on äitiys. Nimenomaan äitiys, eikä vanhemmuus, koska olen itse äiti. Äitiyteen liittyy joka päivä kymmeniä erilaisia tunteita. On ylpeyttä, häpeää, pelkoa, onnea, rakkautta, turhautumista, suuttumusta ja paljon muuta. Yhdessä hetkessä pakahdut ylpeyteen ja seuraavassa heität omia ihanteitasi huutonaurun saattelemana ulos ikkunasta.
Meidän arki ja perhe-elämä käy tällä hetkellä läpi isoa muutosta. Siinä tulee laitettua itsensä ja omat tavat vaakakuppiin kerran jos toisenkin. Olen miettinyt paljon sitä, millaisia eväitä annan lapsilleni tulevaa elämää varten. Lisäksi, olemme esikoisemme kanssa siinä tilanteessa, että varhaisimman kasvatuksen hedelmiä on saanut jo kerätä. Enkä voisi olla tällä hetkellä ylpeämpi äiti.
Olisi mukavaa kuulla mitä mieltä olette suunnitelmistani. Kuulostaako teemojen käyttäminen hyvältä? Entä, onko teidän vuodellenne tiedossa jonkinlaisia teemoja?
Kolme hyvää asiaa…
Koska positiivinen ajattelu on hyvästä ja hyvä synnyttää ympärilleen hyvää, päätin listata taas elämäni hyviä asioita. Olen tehnyt tämän ennenkin, mutta hyviä juttuja ei voi miettiä liikaa. Minun oli tarkoitus kirjoittaa toisesta aiheesta, mutta tänään tämä tuntui paremmalta idealta.
Kolme hyvää asiaa päivässäni…
Olen saanut viettää aikaa ihan kahden meidän kuopuksen kanssa. Toki, on ikävää, että hän on ollut kipeänä. Mutta ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. (Tämä tuntuu olleen mottoni koko alkuvuoden.) Aina se pääsee yllättämään, mutta vitsit miten mahtava tyyppi meidän kuopuksestakin on kasvanut. Hänellä on jo ihan omat juttunsa ja hän puhuu jo todella paljon. Tunnen oloni niin ylpeäksi, kun saan olla juuri meidän tyttöjen äiti.
Sain käytyä kuopuksen vaatteet läpi. Viikkasin viimein talteen kaikki pieniksi jääneet vaatteet ja kaivoin esiin seuraavan koon. Pienempi on kasvanut taas ihan älyttömästi. Kohta tytöt voivat lainailla toisiltaan vaatteita, kun ovat melkein saman kokoiset. Toki siihen on vielä vähän matkaa.
Sain hoidettua koulujuttuja eteenpäin. Minun pitää vielä viedä joitain papereita koululle, ennen kuin voin ilmoittautua ensimmäisille kursseille. Tässä selvitetään nimittäin vielä kuinka paljon opintosuorituksia minulla todellisuudessa on. Sen jälkeen tiedetään paremmin, kuinka kauan minulla menee valmistua. Kun paperiasiat ovat kunnossa, voin aloittaa ensimmäisen näytön ja sitten ollaankin jo ainakin puolessa välissä.
Kolme hyvää asiaa minussa…
Se, että olen sinut itseni ja ulkonäköni kanssa. Yritän pudottaa painoa terveydellisistä syistä, joten tuntuu hyvältä käynnistää projektia terveys edellä. Uskon, että tällä tavalla saan tehtyä elintapoihini pitkäaikaisia muutoksia, enkä sorru mihinkään pikadietteihin. Nyt on oikeasti tarkoitus etsiä niitä pysyvästi parempia elintapoja.
Täytyy myöntää, että olen aika hitokseen vahva ihminen. Viimeisten viikkojen myllytys on ollut melkoinen kokemus, mutta olen selvinnyt siitä. Olen antanut tunteiden tulla. En ole pidätellyt niitä, mutta olen pyrkinyt käsittelemään ne ja olo on juuri nyt melko hyvä. Toki, tässä on vielä paljon edessä. Mutta en usko, että edessä olisi mitään, mistä en selviäisi.
Olen hyvä työssäni. Tämä pyörii mielessäni melko vahvasti, koska minulla on juuri nyt kova ikävä töihin. Pärjään ihmisten kanssa ja osaan hommani. Loppu viikosta pääsen taas töihin, mikä on ehkä paras asia tässä tilanteessa.
Kolme hyvää asiaa elämässäni…
Lapset tietysti. Rakastan meidän tyttöjä ihan yli kaiken. Ja kuten sanoin, olen tavattoman onnellinen ja ylpeä siitä, että saan olla juuri heidän äitinsä. Haluan myös olla heille paras mahdollinen äiti.
On ehkä outoa sanoa tätä, mutta loppujen lopuksi se, että meidän tilanne kärjistyi tähän pisteeseen, oli lopulta hyvä juttu. Se on toiminut yhteyden avaajana meidän aikuisten välille. Vaikka me ei enää jatkettaisikaan yhdessä, ainakin meillä on viimein avoin puheyhteys. Sitä kun ei ole ollut vuosiin. Se on lastenkin kannalta tärkeää.
Ystävät. Minulla on aivan mielettömiä ystäviä ja erityisesti juuri nyt se on korostunut. Minulla ei ole erityisen laajaa ystäväpiiriä, mutta selkeästi olen onnistunut valikoimaan lähelleni todellisia helmiä.
Kolme hyvää asiaa tänä vuonna…
Aurinko. Kun kalenterilehti kääntyi tammikuun puolelle, valoa on tuntunut olevan saatavilla aivan eri tavalla kuin aiemmin. Olen napsinut useammankin kuvan sisään lankeavasta valosta. Olo on heti paljon virkeämpi.
Kotiin pääseminen. Minulle koti on äärimmäisen tärkeä paikka, enkä oikein osaa rentoutua muualla. Tämän kaiken jälkeen koti on tuntunut entistä tärkeämmältä.
Tuki, jota olen saanut vaikeassa tilanteessa. Olen ihan häkeltynyt siitä, miten monia meidän tilanne on liikuttunut ja kuinka moni on halunnut tarjota tukeaan. Tästä olen ihan äärimmäisen kiitollinen.
Kolme hyvää asiaa blogissani…
Te lukijat. Teitä on siellä monta jo vuosien takaa ja samoin teitä on tullut viime aikoina lisää, mikä lämmittää sydäntä.
Olen löytänyt kadoksissa olleen kipinän tämän tekemiseen, mikä on aivan ihanaa.
Blogi ylipäätään. Tämä tuo elämääni sellaista ihanaa, luovaa sisältöä, joka muuten saattaisi olla kortilla tässä elämätilanteessa.
Huomenna meidän olisi tarkoitus taas äänittää Erikan kanssa. Me pidettiin vähän lomaa näiden joulun pyhien yli ja sitten tuli tietysti tämä meidän tilanne. Mutta huomenna äänitetään, mikä on ihan mahtavaa.


1












