Lupasin teille eilen, että kirjoittaisin postauksen meidän joulunajan perinteistämme. Minulle perinteet ovat rakkaita tapoja, joista osa on peruja omasta lapsuudenkodistani. Vielä isompi osa meidän perinteistä on meidän itsemme kehittelemiä ja sellaisia, jotka sopiva meille. Esimerkiksi, meidän on paljon helpompi mennä katsomaan Stockmannin jouluikkunaa, kuin mennä aatonaaton iltana kuusimetsälle. Ja varmasti näitä perinteitä tulee vielä lisää. Koska perinteet ovat parhaimmillaan silloin, kun voi sekoittaa vähän uutta ja vanhaa. 

Muistan omasta lapsuudestani kivoja, hupsuja ja sitten niitä ei niin kivoja perinteitä. Aikuisena olen voinut tässä suhteessa raapia kermat kakun päältä ja ottaa meille ne kaikkein kivoimmat perinteet. Samalla toivon, että meidän tyttäremme jatkavat edes joitain näistä perinteistä. Kuten kerroin, meidän perheen pikkujouluja on vietetty jo isoäitini lapsuudenkodissa ja olisi mieletöntä, jos meidän lapsen lapsemmekin odottaisivat tonttua vierailulle joulukuun ensimmäisenä. 

Aloitetaan siitä, mistä on ollut puhetta eniten. Pikkujoulua vietetään aina ensimmäinen joulukuuta. Olen ymmärtänyt isoäitini puheista, että tämä perinne on lähtöisin Satakunnan alueelta. Pikkujoulun aattona kotiin tuodaan pieni kuusi. Se voidaan koristella tai siihen ripustetaan vain yksi koriste tai olla koristelematta, vähän perinteestä riippuen. Pikkujoulukuusi asetetaan yleensä pöydän päälle, eikä lattialle. Joulukuun ensimmäisen päivän aamuna, kuusen vierelle on ilmestynyt pienet lahjat lapsille. Lahjat saattavat sisältää pienen kirjeen joulupukin tontulta, pienen lelulahjan ja jotain syötävää, kuten pipareita tai rusinoita. Tämä on ollut jo lapsesta lähtien suosikkiperinteeni. Se käynnisti joulun odotuksen ja siinä oli ihanaa, pientä jännitystä. 

Esikoisen ollessa vähän vajaan vuoden, bongasin tämän perinteen Iinan blogista. Heillä lapset ovat saaneet joka vuosi valita itselleen Stockmannin jouluosastolla yhden koristeen. Kun lapset muuttavat pois kotoa, he saavat tämän kokoelman mukaansa. Ja tämä perinne on todella ihana, joten apinoin sen heti silloin meille. Tänä vuonna esikoinen valitsi glitterillä päällystetyn, leopardikuvioisen pallon ja kuopus huovasta tehdyn hiiriballerinan. 

Tämä on meidän perheen oma pieni perinne, mutta tuskin olemme ainoa perhe Helsingissä, joka tekee tätä. Stockmannin jouluikkuna on legendaarinen ja siltä reissulta nämä tämän postauksen kuvatkin ovat. Meidän tytöt ovat aivan innoissaan joka kerta, kun pääsevät katselemaan kaikkia ihania yksityiskohtia ja liikkuvia elementtejä. Jouluikkunaretkeen olennaisena osana kuuluu kaakaolla käyminen. Eli sen jälkeen, kun on hytisty katselemassa jouluikkunaa, mennään yhdessä kuumalle kaakaolle. Niin tänäkin vuonna. 

Sen lisäksi meidän joulun odotukseen kuuluu piparitalkoot lasten kanssa ja omat pakettitalkooni yhtenä joulukuisena iltana vähän ennen aattoa. Perinne, jota kaipaan erityisesti, on leivinuunissa pitkään paistettu kinkku. Oma isäni paistoi kinkun monena vuona ja sitä kaipaan lähes joka vuosi. Iskän kinkku on parasta ikinä. 

Perinne, jonka haluaisin ottaa vielä haltuun, on aattoaamun lahjat. Ilmeisesti perinne on lähtöisin Amerikasta, mutta minä olen bongannut myös sen Iinan blogista. Iinan lasten aattoaamun lahjat ovat sisältäneet juhlamekon illaksi, jonkun kivan kirjan ja esimerkiksi kaakaon purkissa. Minusta tämä perinne on aivan ihana ja ottaisin sen mielelläni haltuun meidän lasten kanssa. Mutta koska meillä jouluateria syödään rennosti kotivaatteissa, minä voisin laittaa tyttöjen paketteihin esimerkiksi uudet pyjamat kirjojen lisäksi. 

Luulen, että olen unohtanut yli puolet meidän perinteistä. Pienimmät perinteet ovat varmasti niin sisäänrakennettuja, ettei niitä osaa edes ajatella. Nyt muistin nämä. Eristäjän puolelta meille ei ole siirtynyt yhtään perinnettä, sillä hän on elänyt hyvin erilaisen lapsuuden kuin itse. Hän on ottanut kuitenkin ilolla vastaan minun puoleltani tulevat perinteet. Lisäksi, ollaan oltu perhe niin vähän aikaa, että kyllä niitä perinteitä ehtii tässä muodostumaan vielä.

Voin ilokseni kertoa teille, että kadoksissa ollut joulutunnelma alkaa löytyä. Meidän kodissa alkaa tuntua myös joululta. Minusta myös tuntuu, että me elämme tällä hetkellä Kokkikartanon riisipuurolla. Ihan parasta puuroa, mitä tiedän. Aivan toista luokkaa, kuin minun keittämät kuivat ja palaneet sotkut. 

Kiitos muuten kaikille teille, jotka olette laittaneet minulle viestiä ja ehdotelleet vinkkejä siihen, miten joulumielen voi löytää. Niitä on ollut ihana lukea ja niitä on tullut yllättäen paljon. Kiitos jokaiselle. Viestit ovat piristäneet valtavasti. 

Nyt päivän aiheeseen. Listasin teille lempiasioitani joulukuussa. 

Joulukuussa on aivan omanlaisensa odottava tunnelmansa. Huomaan sen erityisesti lapsissa, jotka odottavat joulua. Minulle tämä odotus itsessään on sitä joulun parasta aikaa, jonka vuoksi harmittelen kuluvaa aikaa. Lapset sen sijaan odottavat joulukalenterien luukkujen avaamista, piparien leipomista, joulupukkia ja joululomaa. Samaan aikaan joulukuu tuntuu seesteisemmältä, kuin mikään muu kuukausi. Pitkät pimeät illat kynttilänvalossa, joulumusiikkia kuunnellen. Joulusatuja lukuvalon loisteessa. 

Jouluun liittyy valtavasti ihania tuoksumuistoja. Hyasintti, pipari, tortut, kaneli, glögi ja myöhemmin sitten kinkun ja kuusen tuoksu. Me vielä vähän keskustelemme tästä kuusiasiasta. Lapset eriyisesti toivovat oikeaa kuusta, mutta katsotaan nyt. Mies puolestaan on sitä mieltä, että tuli meille kesto- tai aito kuusi niin, se tulee vasta hieman ennen aattoa. 

Tällaisen kukkahullun kohdalla on pieni ihme, että mainitsen kukat vasta listan kolmantena. Rakastan joulun sesonkikukkia, hyasinttia ja ritarinkukkaa. Kummastakin suosin valkoista versiota. Tänä vuonna ostin myös ensimmäistä kertaa jouluruusun. 

Jouluna on lupa katsoa hömppää. Ei haittaa vaikka hömppä olisi vähän kämäistäkin. Katsoin tänään Netflixin elokuvan Jouluprinssi Kuninkaallinen vauva ja itkin lopussa. Minua vähän nauratti se, että katsoin täyttä hömppää ja itkin. Tosin kaikki vauvajutut saavat minut itkemään äärimmäisen helposti. Sen lisäksi, joka jouluun kuuluu Holiday-elokuva. 

Vuorotyössä ei ole itsestäänselvyys olla lomalla tai edes vapailla joulun aikaan, mutta tänä vuonna minä olen. Olen niin joulun, kuin uudenvuoden pyhätkin kotona. Joulu on minulle ainoa pyhä, jolloin haluan olla kotona. Muuten ilmoittaudun monesti töihin lisien toivossa. 

Jouluun ja sen odotukseen liittyy aivan ihania perinteitä, joiden toteuttamista odotan vähintään yhtä innoissani kuin lapset. Kirjoitan meidän jouluperinteistämme vielä ihan oman postauksensa, mutta siitä huolimatta ne ansaitsevat maininnan tässä. Perinteet tuovat olemassaolollaan ihanaa jatkuvuutta. Esimerkiksi meidän pikkujoulujamme on vietetty jo isoäitini lapsuuden kodissa. Todennäköisesti pidempäänkin. Ja nyt omat tyttäreni saavat nauttia samasta perinteestä joka joulukuun ensimmäinen. Sen lisäksi olemme kehitelleet myös omia perinteitämme. Toivon, että tyttäreni vievät edes osan näistä perinteistä omiin koteihinsa, kun sen aika koittaa.