3 talvista juhla-asua
Minulla on tässä vielä yksi juhlakauteen sopiva postaus teille. Kun ensin on puhuttu meikistä ja kampauksesta, niin jäljelle jää vielä pukeutuminen. Kuvasin teille kolme erilaista juhlakauteen sopivaa asua, jotka esittelen teille nyt yhdellä rysäyksellä. Joten eiköhän aloiteta.
Ensimmäisessä kokonaisuudessa on ihan vain yksinkertainen haalari. Rakastuin haalareihin tämän syksyn aikana. Omani ovat samaan aikaan tyylikkäitä ja ihan mielettömän mukavia päällä. Tilasin tämän haalarin itse asiassa mukavaan kotona hengailuun, mutta ilokseni totesin sen sopivan myös oikeilla asusteilla juhlavampaankin tilaisuuteen. Tässä rakastan leveitä, hieman liehuvia lahkeita. Eikä minua haittaa yhtään, vaikka korkokengät vain vähän pilkistävät lahkeiden alta.
Toinen asu ei ole ihan yhtä rento, kuin edellinen. Se syntyi ihan vain sillä, että yhdistin lempi vaatekappaleitani yhteen. Olen ennenkin ylistänyt näitä paperipussihousuja, jotka sopivat niin moneen tilanteeseen. Tuo kimalteleva neule on jo varmaan viisi vuotta vanha, mutta toimii edelleen hyvin ja tuo asuun nimien omaan vuoden loppuun sopivaa säihkettä.
Kolmanneksi asuksi valikoitui klassinen pikkumusta. Omani on todella yksinkertainen, mutta kiva. Lisäksi, tämä on niin ajaton ja hyvää materiaalia, että uskon sen kestävän vuosia. Mekko on ollut loistava löytö rakastamastani Zadaa sovelluksesta. Siihen voi yhdistellä helposti rohkeampia asusteita tai jättää kokonaisuuden tällä tavalla yksinkertaiseksi. Kaveriksi sitten ihan vain korkokengät.
Yksinkertaiset juhlakampaukset
Tänään siirrytään juhlameikistä, juhlakampauksiin. Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että en ole kummoinenkaan hiustenlaittaja. Luottokampaukseni syntyy ihan vain sillä, että kastelen hiukset, annan niiden sitten kuivua vapaasti ja jätän ne auki. Ei siis mitenkään erityisen vaativaa. Nämä juhlakampaukset eivät ole sen vaikeampia. Ne ovat hyvin yksinkertaisia, mutta uskon siellä olevan muitakin, jotka kaipaavat välillä aivan yksinkertaisia ideoita, kun oma pää lyö tyhjää.
Näyttävät pinnit
Olen muutaman kerran lainannut pinnejä tyttäreltäni ja niin tein tälläkin kertaa. Glitterillä kuorrutetut, vaaleanpunaiset ponipinnit jätin suosiolla laatikkoon, mutta nämä helmipinnit ovat aika kivat. Ne toimivat yksinäänkin, mutta yhdistelemällä useamman, saa aikaan kivan vau-efektin.
Poninhäntä
Minusta tavallinen poninhäntä on aivan liian aliarvostettu kampaus. Se näyttää kivalta niin pitkässä, kuin lyhyessäkin tukassa ja poninhäntää voi kompensoida esimerkiksi näyttävillä korvakoruilla. Jos olet statementkorvakorujen ystävä, kuten allekirjoittanut, tätä kampausta ei kannata vähätellä.
Panta
Pannavat ovat nyt in, joten niiden yhdistäminen juhlakampaukseen on täysin ajan mukaista. Minä teen vielä niin, että lisään hiuksiin pinnejä auttamaan pantaan. Näin pannan asentoa ei tarvitse korjata niin usein. Oma pantani on ostettu Gauhar Helsinki-liikkeestä.
Pinnikampaus
Tämä on ehkä kaikkein vaativin kampaus jonka osaan, eikä todellakaan vaikea tehdä. Käytännössä katsoien kampaus syntyy niin, että kierrät hiukset takaraivolle sykkyräksi ja kiinnität sen pinneillä. Ei todellakaan vaikeaa, mutta henkilökohtaisesti pidän tästä. Kampaus on sen verran yksinkertainen, että siihen saa kivasti eloa käyttämällä samoja, näyttäviä pinnejä, kuin ensimmäisessäkin vaihtoehdossa.


2





















