Meidän Terapian tarpeessa podcast on livenä!
Meidän Terapian tarpeessa podcastin eka jakso ilmestyi perjantaina. Jihuu! Me ollaan ehditty saamaan jo nyt teiltä ihan mieletöntä palautetta. Kiitos siitä. Ja anteeksi jokaisella, jolla on turskahtanut kahvit ulos. Ehkä me laitetaan jatkossa kuvaukseen varoitus, ettei jaksoja kannata kuunnella samalla kun juo jotain.
Ollaan Erikan kanssa aivan innoissamme tästä. Podcastin tekeminen on kivaa ja tulee meiltä tosi luonnostaan. Äänitetaan ja suunnitellaan uusia jaksoja ihan hyvällä tahdilla. Tehdään ainakin työ-jakso, koska meistä kumpikaan ei tee leipätyötään luovalla alalla, vaan ollaan ihan perus duunareita. Ajateltiin, ett se olisi siksi kiva ja erilainen jakso. Olisi myös tosi kiva kuulla teiltä jaksotoiveita, jos joku juttu askarruttaa meidän suhteen mieltä.
Ensimmäisessä jaksossa ihan vain tutustutaan meihin ja höpötellään vähän kuulumisia. Paljastetaan, mikä maalarin työssä on ärsyttävintä. Minä tunnustan kertovani huonoja vitsejä, sekä kerron suhteestani perunaan. Jälkimmäisen vuoksi olen saanut pientä paheksuntaa pariltakin taholta.
Mutta kuunnelkaa jakso ja kertokaa ihmeessä mitä olette mieltä.
Podcastia voi seurata myös Instagramissa nimimerkillä @terapian_tarpeessa.
Syyskodin tunnelmaa
Vielä ennen joulua päädyin kaivamaan kameran esiin ja ikuistamaan teille kuvia syyskodista. Vaikka sisustankin vuodesta toiseen vähäeleisesti ja vuodenaikojen vaihtumisen voi nähdä oikeastaan vain leikkokukissa ja kynttilöiden määrässä, on kotimme syksyllä kuitenkin erilainen kuin esimerkiksi kesällä.
Keväällä ja kesällä suosin sohvan koristetyynyissä esimerkiksi enemmän vaaleita värejä, kuten valkoista ja hiekkaa. Syksyllä vaihdan harmaan ja mustan sävyihin, vaikka tämä värijaottelu ei olekaan ihan näin mustavalkoista. Heh heh. Tähän vuodenaikaan torkkupeitoista tulee paksumpia ja pörröisempiä, kun kesällä suosin pellava ja puuvillapeitteitä.
Olen todella varovainen tuoksujen käyttäjä. Olen monelle tuoksulle hajuherkkä, mutta yleensä tuoksukynttilöiden haju on sen verran mieto, että pystyn nauttimaan niistä. Suosikki kynttiläni on tänä vuonna ollut Havi’s:ilta PR-näytteenä saatu Bergamont & Fig tuoksukynttilä. Joka on aivan ihana. Suosittelen lämpimästi.
Tänä syksynä innostuin ensimmäistä kertaa kunnolla heinistä. Viime vuonna en lähtenyt vielä tähän heinäkelkkaan mukaan, mutta kuinka ollakaan, nyt meille on ilmestyneet ensimmäiset pampaheinät. Ja ovathan ne ihanat.
Rakastan toki edelleen myös tuoreita kukkia ja niitä meiltä löytyy lähes koko ajan.
Pakko muuten myöntää, että olen tällä hetkellä niin toinen jalka ulkona tästä asunnosta, että täällä sisustaminen tuntuu välillä tosi turhalta. Varsinkin, kun vietän päivät googlaillen uuden kodin hankintoja. Olo on oikeasti vähän malttamaton. Olen hahmotellut teille muutamia postauksia liittyen tähän asuntokuvioon, enkä todellakaan malta odottaa, että pääsen paneutumaan aiheeseen kunnolla. Mopo karkaa varmasti käsistä viimeistään siinä vaiheessa, kun odottamamme asunto vapautuu ja saamme nimet paperiin. Siinä vaiheessa uskallan kirjoittaa teillekin asiasta tarkemmin.
Syksyn ja joulun tunnelmointia voi seurata reaaliajassa esimerkiksi IG Storyjen puolella.
Nimimerkkini on @bigmamashomeblog.


0


















