Torstailista
Koska olin alkuviikon flunssan vuoksi enemmän tai vähemmän poissa pelistä ja olo on nyt kuin kuolleista noussut, halusin listata loppuviikon juttuja teille maanantailistan muodossa. Nyt se on toki torstailista.
Mikä oli viikonlopun paras juttu?
Tietysti meidän kuopuksen synttärit. Järjestimme kuopukselle pupujuhlat ja kutsuimme perhettä, sekä muutamia ystäviä kotiimme juhlimaan. Pieni oli aivan innoissaan juhlistaan. Samaten isosisko, joka tarjosi auliisti apuaan lahjojen avaamiseen. Juhlat olivat todella kivat ja on ihana huomata, miten paljon meidän lapsilla on lähellään hyviä tyyppejä.
Arvosana viime viikolle?
Heikko vitonen, ärhäkän flunssan vuoksi. Uskon, että loppuviikosta arvosana nousee, sillä tiedossa on kivaa tekemistä. Edellinen kokonainen viikko oli 8. Ensimmäisten yövuorojen mukana tullut väsymys sumensi hieman viikkoa, mutta muuten ei ollut valittamista.
Miltä näytät tänään?
Siltä, että yritän hiljalleen palata elävien kirjoihin. Kävin ulkona isossa villapaidassa ja farkuissa. Tukka on puhdas, mutta pörrössä ja naamaan laitoin vähän rasvaa, jossa oli pari sävyttävää tippaa. Silmiin laitoin kevyesti ripsiväriä.
Päivän suunnitelmat?
Huomenna minulla on vapaapäivä. Kokeilen aamulla, miten jaksan kevyen aamulenkin. Päivällä otan luonnonvalosta kaiken irti ja illaksi menen Heidin luokse. Meillä on Perjantain parhaat-ilta. Yksinkertaisuudessaan siihen sisältyy viiniä, ruokaa ja Perjantain parhaiden uuden jakson kuuntelua kimpassa. Niin ja promon myös meidän omaa podcastia somessa, sillä huomenna ilmestyy seuraava jakso.
Mitä aiot syödä tällä viikolla?
Huomiselle suunnittelimme menuksi Noora H:n suosittelemaa teriyakitofua ja parsakaali- ja/tai kukkakaaliwingssejä, koska Perjantain parhaat ilta. Muuten loppuviikon ruokalista on vähän avoin.
Jotain, mitä haluat tehdä tällä viikolla?
Huomisen lisäksi haluan viikonloppuna ehdottomasti viettää aikaa tyttärieni kanssa. Flunssassa meidän yhteinen aika on ollut enemmän tai vähemmän Pikku Kakkosen katsomista yhdessä sohvalla.
Kuulumisia x6
Pikku hiljaa takaisin elävien kirjoissa. Tänään on se päivä flunssassa, kun alkaa tuntua siltä, että ollaan voiton puolella. Jaksoin käydä suihkussa ja pestä hiukseni. Söin ensimmäistä kertaa muutakin, kuin leipää. Tuntuu, että jaksan tehdä vähän muutakin kuin tuijottaa sohvalla Netfilixiä. Olo on kuitenkin sen verran toipilas, että vielä en lähde lenkille tai jumppaan. Otan vielä hetken iisisti.
Tänään ajattelin kirjoittaa teille muutaman randomin ajatuksen, jotka ovat pyörineet mielessäni viime aikoina.
Postauksen kuvat, ovat kuten aihekin, sattumanvaraisia kännykkäräpsyjä kännykkäni uumenista.
Neljävuotisneuvola
Neljävuotiaan neuvola on sellainen iso tarkastus, johon osallistuu päivähoito, terveydenhoitaja ja lääkäri. Meillä yhdistettiin päivähoidon osuus kuopuksen vasu-keskusteluun. Olen aina pitänyt näitä keskusteluja äärimmäisen ihanina ja hyödyllisinä. On mahtavaa päästä kuulemaan ammattilaisen mielipide oman lapsen kehityksestä. Meillä on tosi hyvä yhteys perhepäivähoitajan kanssa, joten tämä tekee asioista entistä helpompia. Meidän esikoinen kehittyy juuri niin, kuin pitääkin, mutta on aavistuksen kömpelö. Käytiin vajaa vuosi sitten asian tiimoilta, myös fyssarilla, mutta hän ei nähnyt kehityksessä syytä huoleen. Ja koska esikoinen on todella musikaalinen lapsi, niin pohdimme jos tanssiharrastus tukisi näitä molempia puolia, musikaalista vahvuutta ja motoriikkaa. Eikä tämä ole vain äidin ja isän idea. Esikoinen puhuu jatkuvasti siitä, miten hänestä tulee ballerina.
Kaksi uutta sarjaa
Tässä flunssaa sairastaessa onnistuin löytämään kaksikin hyvää sarjaa. Ensinnäkin true crimen ystäville; Manhunt: Unabomber. Tästä vinkkasin jo Instagramissakin. (@bigmamashomeblog). Unabomber on Yhdysvaltoja kaksikymmentä vuotta piinannut sarjapommittaja. Unabomberin jäljittminen ja kiinniottaminen oli FBI:n kaikkien aikojen kallein operaatio. Itselle sarja kolahti. Se ei ole liian dokkarimainen, vaan oikeasti hyvä, viihteellinen sarja. Sarjassa käsitellään myös se, miten Ted Kaczynski osallistui todella kyseenalaiseen ihmiskokeeseen opiskeluaikanaan, mikä on aivan varmasti vaikuttanut häneen.
Toinen sarja on edellistä huomattavasti kevyempi. Tartuin nimittäin viimein suositeltuun sarjaan Uraäidit. Sarja kertoo äideistä, jotka tasapainolevat perheen ja uran välillä. Itse luokittelen sarjan draamakomediaksi ja sieltäkin löytyy niitä huonoja mom jokeja, joita itse viljelen.
Kaverisynttärit
Havahduin hetki sitten siihen, että meidän lapset (erityisesti esikoinen) on kaverisynttäri-iässä. Nyt perhekalenteriin pitää mahduttaa kaiken muun lisäksi myös lasten kaverisynttärit. Me päästään vielä helpolla, kun lapset ovat perhepäivähoidossa. Kummallakin on vielä yhteiset kaverit ja niitä on vielä aika vähän. Toinen etu on se, että meidän tytöt ovat saaneet joka kemuihin yhteisen kutsun. Pienemmän ei tarvitse odottaa kahta vuotta ennen, kuin pääsee juhlimaan, vaan pääsee jo nyt kavereiden mukaan.
Podcast
Sain meidän podin Stofyhin. Tuntuu ihan uskomattomalta, että jotain jota olen ollut tekemässä, löytyy Spotifysta. Pieni juttu, mutta iso meille. Edellisestä äänityksestä on viikko ja nyt alkaa olla jo kiire päästä höpöttelemään Erikan kanssa. Äänitetään seuraavan kerran vasta ensi viikolla, mikä ei haittaa yhtään, sillä meillä on kivasti materiaalia varastossa. Viestiä kyllä lähetetään jatkuvasti.
Kukkia mieheltä
Mieheni toi minulle kukkia. En muista milloin hän olisi viimeksi tehnyt niin. Ele on sinänsä pieni, mutta sillä on minulle iso merkitys. Mieheni ei vain pysty käsittämään, miksi maksaa parhaassa tapauksessa kymmeniä euroja jostain, joka kestää viikon. Minä taas rakastan kukkia ja olen monesti sanonutkin, että minua ei voisi ilahduttaa paremmin, kuin ostamalla kukkia. Lisäksi olemme sopineet, että aloitamme suhteemme korjaamisen pienillä asioilla. Isoja selvitellään sitten kolmannen osapuolen kanssa. Kukilla ilahduttaminen ja treffeillä käynti luokitellaan näihin pieniin asioihin.
Pakko saada Nespresson joulukalenteri
En ole haaveillut pakkomielteisesti yhdestäkään joulukalenterista ennen tätä. Lumenen kalenteri olisi tosi kiva, mutta sitä ei ole PAKKO saada. Nespersson kahvikalenteri sen sijaan olisi ihan pakko saada. Joku on lukenut ajatukseni ja tehnyt täydellisen joulukalenterin minua varten. Kaiken lisäksi hinta on todella kohtuullinen verrattuna moneen muuhun aikuisten joulukalenteriin. Veikkaan vahvasti, että jopa meidän tyttöjen kalenterit tulevat maksamaan enemmän.
Tässä tälläista vapaata tajunnanvirtaa teille. Mun pitää seuraavaksi lähteä tonne vesisateeseen hakemaan tyttöjä hoidosta. Voin kertoa, että näin toipilaana tuollainen jäätävä vesisade ei hotsita yhtään. Julkaisen tän postauksen teille illalla.


0









