Minun piti kierjoittaa teille joulusta, mutta koska tänään on huonompi päivä, niin kirjoitankin teille uupumuksesta. Kirjoitan tästä silläkin uhalla, että joku neropatti kommentoi johonkin somekanavaani; ”Sitä se ylipaino teettää.” 

Mainitsin muutama viikko sitten Instagramissa @bigmamashomeblog, että koen olevani uupunut. En jaksa samalla tavalla tehdä asioita, edes niitä minulle mieluisia. (Kamerani on ehtinyt pölyttyä pariinkiin kertaan.) Olen äkäinen ja tavallista herkempi. Olen huono äiti ja huono avovaimo. Ja se ärsyttää entisestään. En ole masentunut. Saan edelleen iloa monesta asiasta, innostun, eikä minulla ole itsetuhoisia ajatuksia. Saan itseni ylös sängystä ja töihin meneminen ei tee tiukkaa. 

Meillä on ollut super rankka kevät, kesä ja nyt vielä syksykin. Olen lakannut jo ajattelemasta, että kohta helpottaa, koska todennäköisesti ei helpota. En osaa sanoa milloin tunnelin päässä on nähtävillä valoa, mutta juuri nyt sitä ei ole. On hyviä hetkiä ja päiviä, mutta niin on huonojakin. Aina ei jaksa hymyillä ja välillä yksinkertaisesti itkettää. Nyt hyviä päiviä on ollut useampi putkeen, mutta viime viikolla itkin kokonaisen päivän. Juuri nyt joulukaan ei ole tuntunut juuri miltään, mikä vähän harmittaa. Ollaan tehty tyttöjen kanssa vähän joulujuttuja, mutta en ole päässyt oikein kunnolla vauhtiin. Ehkä se tästä. Viimeistään joulukuussa. 

Joku ehdotti, että hakisin sairaslomaa, mutta juuri nyt ei tunnu siltä. Työni ei ole kärsinyt ja päin vastoin saan siitä voimaa. On helpottavaa selvittää kahdeksan tunnin ajan muiden ongelmia, kuin omia. Siinä on jotain terapeuttista. Lisäksi, pelkään edelleen masennuksen uusimista. Pelkään, että jos jättäydyn pois töistä, alamäki alkaa oikeasti. Viimeksi kuntoutumiseni lähti kunnolla käyntiin, kun sain vakituisen työpaikan ja hyvän rytmin päiviini. Lisäksi opintoni etenevät viimein. En haluaisi ottaa niistä taukoa heti kättelyssä. 

Kuitenkin se, että tunnustin aiemmin niin itselleni, kuin muillekin sen, että olen uupunut, on helpottanut jo itsessään paljon. Se tuntui samalta, kuin olisin antanut itselleni luvan olla taas vajavainen ja rikki. Olen voinut jo useampana päivänä hieman paremmin sen ansiosta. Niinä päivinä, kun en jaksa, niin en jaksa. Silloin otan päiväunet, mikäli siihen on mahdollisuus. Olen aikaansaava niinä päivinä, kun minulla on siihen energiaa. Ja tähän asti tämä taktiikka on toiminut. 

Taktiikkani tästä kaikesta selviytymiseen, terapian lisäksi, on siis elää päivä kerrallaan, hyödyntää ystävien tarjoamaa teetä ja sympatiaa, käydä aamulenkeillä ja ottamalla rennosti. Nyt jos koskaan ei kannata suorittaa yhtään sen enempää, kuin on oikeasti tarvis. Minulla on sovittuna yhteinen viikonloppu Erikan kanssa, mikä tekee varmasti ihmeitä. Odotan innolla laatuaikaa parhaan ystäväni kanssa.

Nyt vihdoin, pitkien lupailuiden jälkeen kirjoitan teille viimein opiskeluistani. Puhuin oppisopimuksesta ensimmäistä kertaa vuosi sitten, kun rattaat lähtivät rullaamaan ja vasta tänään minulla oli ensimmäinen palaveri opettajan kanssa. Hieman yllätti tämä asian haastavuus, mutta tässä on ollut niin paljon kaikkea, uupuvia papereita ja kadonneita opintopisteitä. Nyt kaikki on viimein ajan tasalla, joten uskaltaudun teille tästä kirjoittamaan. 

Minulla on siis lähihoitajan opinnot kesken. Ne keskeytyivät ihan viime metreillä, tullessani raskaaksi ja oksentaessani ensimmäiset neljä kuukautta, jonka jälkeen alkoivat ennenaikaiset supistukset. Ajattelin, että viimeistelen opinnot äitiysloman jälkeen, mutta silloin aloimme haaveilla toisesta lapsesta ja ajatus opinnoista jäi taka-alalle. 

Kun olin palaamassa toisen kerran äitiyslomalta työelämään, minulle tarjottiin täysin yllättäen mahdollisuutta viimeistellä opinnot oppisopimuksella. Työpaikka on todella lähellä, mikä helpottaa tätä muuten hektistä lapsiperhearkea. Ryhdyin ottamaan selvää, miten pääsisin oppisopimukseen. Aloitin googlaamalla ’oppisopimus Helsinki’. Löysin yhteystiedot Stadin ammattiopistoon ja laitoin sinne sähköpostia. Koska minulla oli jo oppisopimuspaikka tiedossa, sekä perusopinnot suoritettuina, hommat laitettiin rullaamaan nopeasti. (Jos haluaa oppisopumuksella lähihoitajaksi, moni paikka vaatti sitä, että perusopinnot eli 2/3 osaa, opinnoista on tehty koulun penkillä.) 

Tässä välissä menikin sitten hetki, kun metsästin vanhoja todistuksia seltä sun täältä ja ihmettelin kadonneita opintoviikkoja. Mutta järjestelmällisellä ihmisellä tämä vaihe on taatusti nopeampi. 

Kun esitiedot oli täytetty, sovittiin tapaaminen koulutustarkastajan kanssa ja samalla sovittiin osaamisalue. Koska työskentelen parhaillaan vammaisten kanssa, vammastyön osaamisala olisi ollut luonteva suorittaa. Mutta minä olen tehnyt jo paljon sairaanhoitotyön kursse ja olen sillä osaamisalalla loppusuoralla, joten halusin itse sen. Tässä vaiheessa meidän täytyi vähän perustella sitä, riittävätkö vanhat suoritukseni ja nykyinen työni tähän osaamisalaan. Ja kyllä ne riittivät! 

Tänään meillä oli palaveri opettajan kanssa, jossa käytiin hieman läpi opintojani. Sain vihreä valoa sen suhteen, että pääsen pian suorittamaan ensimmäistä näyttöäni ja sen jälkeen tutustumaan niihin kursseihin, jotka minulta vielä uupuu. Lisäksi opettaja piti täysin todennäköisenä sitä, että valmistun kevään aikana. Ihan mahtavaa. Olen niin innoissani, että en osaa sanoin kuivailla. 

Julkaisin Instagram stooreissa @bigmamashomeblog kysymyslaatikon, jos haluat kysyä jotain oppisopimukseen liittyen. Kysymysten pohjalta kirjoitan postauksen, jossa vastailen niihin. Kysymyksiä saa toki jättää myös blogin kommentteihin. Ja eiköhän me höpötellä tästä aiheesta myös yhden podijakson verran.