Instagramissa ja blogeissa on kiertänyt jo jonkin aikaa haaste, jossa ihmiset ovat kertoneet viisi randomia faktaa itsestään. Olen tässä odotellut, että joku haastaisi myös minut, mutta vielä ei ole napannut. Odottelun sijaan päätyin tarttua haasteeseen omatoimisesti täällä blogissa. Jos joku minut vielä instagramissa haastaa, lupaan kertoa sinne vielä eri faktat, mutta tässä olisi jotain nyt alkajaisiksi. 

1. Olen valtaisan uusioperheemme esikoinen ja se näkyy. Minusta on kasvanut sellainen huolehtivainen kanaemo tyyppi, joka on huolehtinut teini-iän ryyppyreissuillakin, että kaikki ovat mukana, kukaan ei ole unohtunut oksentamaan pusikkoon ja kaikilla on kaikki okei. 

2. Minua kiusattiin koulussa vuosia. Olin kuitenkin siinä mielessä onnekas, että minulla oli ympärilläni todella vahva tyttöporukka, joka omalta osaltaan auttoi kestämään sitä kiusaamista ja teki koulunkäynnistä jopa mukavaa. Kiusaaminen loppui yhdeksännen luokan keväällä, kun päädyin aloittamaan pienen nyrkkikahakan yhtä kiusaajaani vastaan ja opettajat puuttuivat viimein asiaan. En missään nimessä kannata väkivaltaa, mutta silloin tapahtui jotain, joka katkaisi kamelin selän ja minun sietokykyni. Ja pitää muistaa, että olin silloin vasta viisitoista. 

3. Minulla on aateliset sukujuuret, jotka ulottuvat Ruotsiin ja Saksaan ja olen etäistä sukua muun muassa marsalkka Mannerheimille. Meidän sukuvaakuna löytyy Ritarihuoneelta ja sukukartano Kauhajoelta. Nykypäivänähän tällä ei ole mitään väliä, mutta tämä on hauskaa nippelitietoa omista juurista. 

4. Minulla on kova ja kantava ääni, jonka taatusti kuulee. Saan pidettyä ääneni matalana, jos keskityn siihen todella tarkkaan, mutta yleensä se yltyy hyvin nopeasti ”huudoksi”. Näyttelin aikanaan nuorisoteatterissa sujuvasti, ilman ylimääräisiä ponnisteluja, ilman mikkiä. 

5. Olen aina ollut luova ja taiteellinen. Haaveilin nuorempana sellaisista ammateista, kuin taidemaalaari, näyttelijä, kirjailija ja muotisuunnittelija. Muotisuunnittelijan ura kariutui siihen, kun minulle selvisi, että kyseisessä työssä pitää osata myös ommella. Kirjoitin nuorena paljon fantasiatarinoita ja mietin edelleen, että olisi upeaa kirjoittaa fantasiakirja, mutta ainakaan vielä siitä ei ole tullut mitään.

Sain tässä taannoin palautetta siitä, kun esittelin olohuoneemme muutokset ”projektina”. Palautteen antaja ei ymmärtänyt täysin sitä, miksi kutsuin valmiin kirjahyllyn kokoamista projektiksi. Siitä syntyi keskustelu, joka sai minut miettimään sitä, tarvitseeko sisustajan olla automaattisesti DIY-ihminen. 

Minä hyväksyin jo jokunen vuosi sitten, että minussa on hyvin hyvin vähän DIY-ihmistä. Siitä huolimatta, että Pinterestistäni löytyy DIY-kansio ja pohdin tasaisin väliajoin yhtä, jos toistakin projektia. Totuus on kuitenkin se, että vaikka minulta löytyy suunnitelmallisuutta, taitoa ja työkalut pysyvät käsissäni, minulta puuttuu tietty viitseliäisyys. Saan puristettua kokoon puolivalmiin kirjahyllyn ohjeiden mukaan, mutta ei minusta ole tekemään sellaista alusta loppuun asti itse. Pystyn tulevaisuudessa todennäköisesti suorittamaan sen elämäni tärkeimmän (leikki)keittiöremontin, mutta sen enempää en lupaa. Ja olen enemmän, kuin sinut tämän asian suhteen. Enkä koe tarvetta ryhtyä DIY-ihmiseksi. 

Vaikka minusta itsestäni ei löydy sitä DIY-ihmistä, ihailen valtavasti niitä, jotka tekevät itse. Hyvä ystäväni on sitä tyyppiä, joka miehensä kanssa rakentaa makuuhuoneeseen kaapit vanerista, olohuoneeseen sohvapöydän hukkapuusta ja kirppikseltä löytyneestä kehikosta. Ihailen valtavasti tätä taitoa ja intoa, mutta en koe itse tarvetta tehdä samaa. Samoin tykkään ihastella somessa muiden aikaansaannoksia, vaikka näiden juttujen lukeminen ei herätäkään minussa valtavaa itsetekemisen vimmaa. 

Onko ainoa tapa luoda persoonallisen näköinen koti, tekemällä kaikki itse? Ei. Tarvitseeko kaikki tehdä itse? No ei. Tyyli ei katso sitä, pysyykö vasara kädessä vai ei. Minä olen omasta mielestäni onnistunut luomaan persoonallisen ja oman näköisen sisustuksen ilman yhtäkään itse tehtyä osasta. (Jos pukkijalkojen ja valmiin pöytälevyn yhdistämistä ei lasketa.) Toki meidän sisustus on täysin jäljiteltävissä ihan vain kaupoista ostamalla, jos joku haluaa niin tehdä. Niin omaleimainen se ei ole. Mutta tarvitseeko olla? 

Me olemme täysin tyytyväisiä kotiimme, sen huonekaluihin ja esineisiin tällaisenaan. Meistä kumpikaan ei ole DIY-ihminen, vaikka välillä projekteja suunnittelemmekin. Sille on kuitenkin syynsä, miksi toteutukseen ei ole päässyt yhtäkään tätä kirjahyllyprojektia suurempaa suunnitelma. Minusta on hienoa, että ihmiset tekevät itse ja arvostan sitä valtavasti, mutta minä en ole sellainen. Eikä se häiritse minua, joten toivottavasti se ei häiritse ketään muutakaan.