Terveisiä sairastuvalta
Terveisiä sairastuvalta. Little E:lle nousi kuume viime lauantaina ja nyt vuorossa olemme minä, sekä Little B. Pitää toivoa, että mies säästyy tältä. Minulla ei ole ollut kuumetta kuten tytöillä, mutta olen aivan tukossa. Viimeiseen vuorokauteen nenäni ei ole toiminut lainkaan, eikä liiemmin makuaistinikaan. Toissa yönä tämä häiritsi sen verran, että valvoin keskellä yötä kolme tuntia kun nukkumisesta ei tullut yksinkertaisesti mitään. Käsittelin sitten kuvia ja join teetä, kunnes väsymys vei voiton. Viime yönä nukuin paremmin, mutta heräsin muutamia kertoja siihen, että suuni oli kuin hiekkapaperia.
Väsymys ja univaje tekivät minusta täyden zombien. Kun siihen lisätään flunssa ja tukkoinen nenä, tämä päivät olivat pelkkää selviytymistä. Oman elämäni nälkäpeli. Tavoitteenani oli pitää lapset hengissä päivän loppuun. Onneksi päivähoito auttoi siinä hieman. Kuopus sairasti kanssani kotona, mutta esikoinen meni tavalliseen tapaan hoitoon. Tämä helpotti meidän päiviä suunnattomasti. Iltaisin mentiin sieltä, mistä aita oli matalin. Eli meillä on syöty pitsaa ja purilaisia.
Koska minulle ei ole noussut kuumetta, pelkään tämän pitkittyvän jonnekin kahteen viikkoon. Olo on välillä todella heikko. En ole jaksanut konetta avata tai miettiä blogia. Minulla olisi ollut paljon kuvattavaakin tässä, mutta kamera ei vain ole pysynyt käsissä. Voin kertoa, että näiden kuvien seesteinen tunnelma on ollut muisto vain. Meidän koti on tällä hetkellä varsinainen räjähtänyt miinakenttä. Enää ei auta valojen himmennyskään.
Mutta eiköhän tämä tästä. Suihku ja yksi kutakuinkin hyvin nukuttu yö on tehnyt jo paljon. Palaan tässä hiljakseen normaaleihin aiheisiin ja helmikuun teemaan.
Helmikuun teema: Ihonhoito & Kauneus
Kerroin vuoden alussa, että tänä vuonna blogissa tulee olemaan kuukausittain vaihtuva teema. Tammikuussa teema oli työ ja opiskelu, vaikka työelämä taisi viedä aiheissa voiton. Työhön ja etenkin opintoihin tullaan palaamaan myös tulevaisuudessa, joten ei tämä tule tähän jäämään.
Helmikuussa teema on ihonhoito ja kauneus. Olin alunperin suunnitellut tälle kuulle toista teemaa, mutta päädyin vaihtamaan lennosta. Ihonhoito on erityisen ajankohtainen juuri nyt, kun oma ihoni on hätää kärsimässä tässä Suomen talvessa. Olen miettinyt omia ihonhoitorutiinejani uudestaan, joten kirjoitettavaa ainakin riittää.
Ajattelin jakaa myös ajatuksia ihonhoidosta, meikkaamisesta, täsmävinkkejä, joita olen kuullut, sekä joitain tuote-esittelyitä ja mietin löytyisikö koneen syövereistä vanhoja meikkikokeilujani. Vaikka kaikki kokeilut eivät välttämättä olisi kestäneet päivänvaloa. Nimimerkillä, meikkasin kerran Liisa Ihmemaassa hengessä taskukellon toiseen poskeeni. Eikä pidä unohtaa silmäluomelle tehtyä sateenkaarta. Heh. Mutta varoitan kuvaustaidon ollen samaa luokkaa kokeiluiden kanssa.
Mitä tämän kuun teema teistä kuulostaa?


4




