Hae
Big mamas home

Siivosin joulun pois

kaksio, koti, sisustus,

kaksio, koti, sisustus,
Siivosin tänään pois viimeisetkin joulukoristeet. Kokosin koristeet laatikkoon, tyhjensin kuusen, suljin laatikon ja nostin sen kaappiin, sekä kannoin kuusen ulos. Imuroin pois kuusenneulasia ja luutusin lattialta pois pihkaa. Olohuone näyttää juuri nyt jopa paljaalta ilman kuusta ja sen valoja. 
kaksio, koti, sisustus,

kaksio, koti, sisustus,
Olo on juuri nyt muutenkin hieman ristiriitainen ja tyhjä. Rakastan joulun odotusta ja joulua. Joten näin tammikuussa tuntuu hieman surulliselta, kun täytyy luopua lempisesongistani. Olo on vähän sellainen, mitä nyt seuraavaksi. Mieheni puolestaan on ihminen, joka rakastaa vuoden vaihdetta ja puhuukin siitä, miten hyvältä uusi lehti elämässä tuntuu. Hän on onnistunut vuosien varrella tartuttamaan osan tästä innostuksesta myös minuun. Alan ymmärtämään hieman paremmin tammikuuta. Vaikka en minä vieläkään ole kummoinen uuden vuoden juhlija. 
Moni on kysellyt teinkö minkäänlaisia uuden vuodenlupauksia. Lähes kaikille olen vastannut, että tavoitteeni on saada koulu loppuun tänä vuonna. Ja etten juurikaan tee lupauksia. 
kaksio, koti, sisustus,

kaksio, koti, sisustus,
Kotikin tuntuu tyhjältä ilman kuusta ja joulukoristeita. Mietin väkisinkin, että mitä seuraavaksi. Paitsi, että tänä vuonna tiedän tarkalleen mitä seuraavaksi. Ensi viikolla polkaistaan olohuoneen projekti käyntiin ja alan tyhjentämään kirjahyllyä. Seuraavat päivät meidän kotona tulee olemaan pienimuotoinen kaaos ja asunto tulee todennäköisesti muistuttamaan enemmän varastoa, kuin kotia. Odotan kuitenkin malttamattomana lopputulosta, jota olen miettinyt pitkään. 
kaksio, koti, sisustus,

kaksio, koti, sisustus,
Vaikka tammikuussa on alkanut jo valostumaan, pitkä talvi on silti edelleen edessäpäin. Vaikka kevät houkuttelee, olen yrittänyt antaa myös talvelle tilaa. Vaikka kannankin kotiin tulppaaneja, jotka tuovat vahvasti mieleen kevään, nautin yhä neuleista, villasukista, pimeistä illoista ja pakkaspäivistä. Kun minulla on kylmä, kietoudun vilttiin ja keitän itselleni teetä. Nautin. Hyggeilen. Luen uusia kirjojani.

Olisi muuten kiva kuulla millaisia fiiliksiä teillä on tammikuusta, joten kommentoikaa.



Sisustushepulit – Olohuoneen muutoksista

Voi sisustushepulit. Siinä oli 3-vuotiaskin ihmeissään, kun mama alkoi yhtäkkiä siirrellä kalusteita kotona. Lopulta se oli hänestä todella hauskaa ja hän alkoi pörrätä tielläni ”auttamassa”. Siirsin 
kaksio, koti, sisustus, sisustushepulit, olohuone,
Näille sisustushepuleille oli syynsä. Me olemme nimittäin tekemässä olohuoneen kalustukseen isoja muutoksia tässä tammikuun aikana ja mietin, miten muu sisustus saadaan toimimaan. Meidän kaksiossamme aika lailla kaikki neliöt on jo käytetty hyödyksi ja muutosten tekeminen tarkoittaa yleensä jostain luopumista. Tällä kertaa harkitsin tuosta valkoisesta lipastosta luopumista. 
En pidä itseäni ihmisenä, joka kiintyisi kovasti tavaroihin, mutta lipasto on ainoa perintökalleuteni. Vaikka sillä taitaakin olla enemmän tunnearvoa, kuin rahallista. Siksi olenkin iloinen etten päätynyt myymään sitä Torissa tai Facebookissa kolmellakympillä. 
kaksio, koti, sisustus, sisustushepulit, olohuone,
Lipaston päällä ollut sohvapöydän osanen pääsi omalle paikalle, osaksi sohvapöytää. Kerroin jo silloin, kun kirjoitin postauksen Coffee table, että sohvapöytä on kaksiosainen. Toinen osa on tähän asti toimittanut sivupöydän virkaa. Mutta nähtyäni kyseisen pöydän ihan livenä ja oikein koottuna, päätin antaa kaksiosaiselle pöydälle uuden mahdollisuuden. Ja kyllä se toimii oikein kivasti. 
kaksio, koti, sisustus, sisustushepulit, olohuone,
Sisustushepuleilla, eli tavaroiden siirtämisellä, on todella hyvä tapa saada freesattua oman kodin ilmettä. Seuraava osuus olohuoneen muutosta on alkaa käydä tavaroita hieman läpi. Tämä prosessi hieman ahdistaa, koska allekirjoittaneella on todella paljon kirjoja ja nyt pitäisi päättää, mistä olisi hyvä hetki luopua. Fantasiakirjakokoelmani pidän, koska kyseisiä kirjoja ei oikeastaan löydy enää mistään ja itsekin olen kerännyt ne vuosien aikana antikvariaateista. Kokoelma on minun perintöni lapsilleni. Toivon mukaan myös he hurahtavat fantasiaan. Heh heh. 
kaksio, koti, sisustus, sisustushepulit, olohuone,
Raportoin olohuoneen muutoksesta, kun siitä on taas jotain raportoitavaa. Sitä odotellessa. 

Viikonloppuna olisi tarkoitus purkaa myös kuusi, joka on saanut tähän asti luoda tunnelmaa olohuoneen kulmassa. Jouluähky alkaa kuitenkin hiljalleen käymään aivan sietämättömäksi.