Kun koko maailma pitää saada valmiiksi ennen joulua
Kun koko maailma pitää saada valmiiksi ennen joulua…
Jouluun on alle kaksi viikkoa. Käytännössä katsoen siis ei mitään. Näin aikuisiällä olen nimittäin törmännyt sellaiseen ilmiöön kuin; kaikki pitää saada valmiiksi ennen joulua. Enkä tarkoita pelkästään kaikkea jouluun liittyvää, vaan ihan kaikkea. Aivan, kuin maailma loppuisi jouluun. Kuulen monelta näistä joulunaluskiireistä ja -stressistä. Jopa meillä on töissä pari hommaa, jotka on pakko hoitaa ennen joulun pyhiä. Tähän voidaan lisätä vielä jouluostokset ja perinteiden to do-lista. Tuntuu siltä, että tietty stressileveli on taattu.
Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että joulua ei seuraa maailmanloppu. Elämä jatkuu sen jälkeenkin.
Minä voin paljastaa nyt, että meillä on pakka vielä aivan levällään. Juuri nyt keskityn kaikella tarmolla viikonlopun syntymäpäiviin. Suunnittelen kakkua ja kaakaobaaria. Synttärilahjan olen ostanut, mutta siinä se onkin. Seuraavaksi pitäisi tilata muutamia juhlatarvikkeita ja tehdä leivonta-aikataulu. Hommaa hankaloittaa se, että ensimmäinen vapaa päiväni tällä viikolla on juhlapäivänä.
Rehellisesti sanottuna minä en edes halua stressata joulusta ja hikoilla kauppa- tai postijonoissa. Joten viimeiset vuodet olen pyrkinyt tekemään meidän joulusta yksinkertaisempaa ja vähemmän stressaavaa. Meillä ei yritetä saada koko maailmaa valmiiksi. Riittää, että jouluna on tärkeimmät asiat kunnossa. Meillä ei siivota kaikkea kaappeja myöten. Riittää, että perus viikkosiivous on tehtynä, sohvatyynyt ojennuksessa ja sänky pedattuna. Kuusta meille ei tänä vuonna tule, koska 13-kuukautisen utelias vaihe. Olen muuten niin helisemässä näiden kahden taaperon kanssa.
Tänä vuonna mietimme, mitä todella haluamme syödä joulupöydässä. Olemme menneet tähän mennessä perinteisillä jouluruuilla, vaikka kumpikaan meistä ei juuri välitä laatikoista. Kinkusta pidämme molemmat, joten sitä pöydästä löytyy, mutta kaikkea muuta pitääkin sitten miettiä. Pidämme kumpikin kalasta, joten siinä on hyvä kaveri kinkun seuraksi. Bebekin on jo vuoden, joten hän pääsee maistelemaan vapaasti kaikkea. Menu on kuitenkin vielä työn alla.
Mitä lahjoihin tulee, lapset saavat olla jouluna pääosassa. Emme aio hukuttaa tyttöjä lahjavuoreen, mutta kyllä lahjat kuuluvat jouluun. Olemme esittäneet harkittuja lahjatoiveita lähipiirille ja kuusen alle on tulossa sellainen hallittava määrä paketteja. Esikoinen on innostunut nyt poneista ja barbieista, joten toivottavasti joulupukki osaa tuoda ainakin niitä.
Mitä meidän aikuisten lahjoihin tulee, olemme jo vuosia ostaneet miehemme kanssa toisillemme vain yhdet lahjat. Kumpikin on toivonut jotain tiettyä ja siitä on pidetty kiinni. Näin kumpikin saa jotain odotettua ja mieluista ja me molemmat säästymme turhalta pähkäilyltä.
Yksinkertaisempi joulu sopii meille paremmin kuin hyvin, sillä olen joulun töissä. Tulin taloon viimeisenä, joten joulun työvuorot eivät tulleet yllätyksenä. Kiva bonus tässä diilissä on se, että arkipyhän työpäivä korvataan ylimääräisellä vapaalla. Minulla on tiedossa siis parikin pidempää vapaaputkea.
Mutta kun perinteiden lomaan pitää sovittaa pari työvuoroa, sen parempi, mitä helpompi joulun kaava on. Aiomme silti syödä yhdessä, laulaa pukille ja avata lahjoja. Onneksi olen lähellä töissä, jolloin työmatkoihin ei tuhlaannu kallista aikaa.
Stressaako teitä jo?
10 X kysymystä joulusta
Jouluaiheiset kysymyspostaukset alkavat olla jo perinne blogissani. Joten kun tämä tuli vastaan Caritan blogissa, päätin vastata näihin kysymyksiin. Alkuperäinen idea on Esmeralda´s Design-blogista.
Missä vietät mieluiten joulusi?
Kymmenestä yhteisestä jouluistamme mieheni kanssa, kahdeksan olemme viettäneet omassa kodissa. Äitini matkustaa aina jouluksi pois ja isäni asuu kaukana, joten kotijoulu tuntuu kaikkein helpoimmalta. Mutta olen avoimin mielin sen suhteen, missä joulua vietämme. Haaveilen siitä, että jonain vuonna pakkaisimme kimpsumme ja kampsumme ja matkustaisimme äitini mukaan tuntureille joulua viettämään. Minulle paikkaa tärkeämpää ovat ihmiset, joiden kanssa joulua vietän.
Mikä on tärkein jouluperinteesi?
Minulla ei aikuisiällä ole (vielä) muodostunut mitään erityisen tärkeää jouluperinnettä. Mutta joulunodotus lasten kanssa tuntuu erityisen merkitykselliseltä. Esimerkiksi jouluikkunalla käynti ja samalla retki kaakaolle on ollut aivan ihana perinne lasten kanssa. Esikoisemme olisi valmis tekemään tämän vaikka joka päivä.
Millaista on suosikki joulumusiikkisi? Mikä on joululaulusi tai -kappaleesi?
Kuuntelen joulumusiikkia laidasta laitaan. Yksin kotona, taustalla soi Homevialauran joululista. Lasten kanssa kuuntelen poikkeuksetta lasten omaa joululistaa. Kävellessäni ulkona annan palaa ja soitan mielellään Raskasta joulua-kokoelmia. Sisälläni elää edelleen se sama kapinnallinen rokkari jota olin monta vuotta, joten raskaaseen metallimusiikkiin sovitetut joululaulut ovat suosikkejani. Lempikappaleitani ovat Varpunen jouluaamuna, sekä Heinillä härkien kaukalon.
Mitä haluat syödä jouluna?
Omaan jouluuni kuuluu kinkku ehdottomasti. Varsinkin, jos se on isäni leivinuunissa paistamaa, mutta tämä ei ole ehdotonta. Muuten elämme tänä vuonna erityistä joulua, sillä keskustelimme mieheni kanssa mitä me todella haluaisimme syödä jouluna. Emme ole kumpikaan suuria laatikoiden ystäviä, joten ehkä olisi korkea aika päivittää meidän joulumenumme. Muuten syön joulukuussa enemmän, kuin mielelläni pipareita, suklaata ja juon glögiä.
Mitä lapsuuden joulun traditioista olet ottanut mukaan tai tulevaisuudessa aiot ottaa mukaan omaan jouluusi?
Äitini on lähtöisin satakunnan suunnalta, josta meidän lapsuudenkotiimme siirtyi pikkujouluperinne, jonka haluan ehdottomasti siirtää omaan kotiin. Joulukuun ensimmäiseksi kotiin tuodaan pieni joulukuusi, joka koristellaan vaatimattomasti. Olen myös kuullut, että yksi kynttilä ja koristelematon kuusi ovat olleet myös yleisiä. Kuusen alle ilmestyy joulukuun ensimmäisenä pienet lahjat perheen lapsille. Lahjat sisältävät pieniä herkkuja, kuten piparin ja rusinoita, sekä jonkin pienen lelun. Itse muistan saaneen vaateen barbeilleni. Tämä on ihana perinne, jonka haluan ehdottomasti tuoda meidän lapsille. Tähän mennessä menestys on ollut vaihtelevaa, mutta nyt esikoinen alkaa olla riittävän iso ymmärtämään tällaisen päälle.
Millainen on kotisi tämän vuoden joulusisustus? Onko sinulla tapana uusia joulukoristeita?
Meidän joulusisustuksen tekevät pääsääntöisesti kauden kukat ja kynttilät. Kuinka sisustaa joulu kotiin-postauksessa kerron millaisia muita juttuja meidän joulukotiin kuuluu. Mitä koristeisiin tulee niin, koska olen vasta nyt löytänyt tyylini, uusin joulukoristeita nyt vähä vähältä ja vuosi vuodelta. Tarkoitus ei kuitenkaan ole hankkia mitään turhaa. Mietin huolella, millaisia juttuja ja koristeita me kaivataan kotiin ja niitä sitten hankitaan. Koska meidän joulusisustus on aika pelkistetty, ei niitä koristeita tule muutenkaan hankittua isoja määriä. Jotain kuitenkin.
Oikea vai muovikuusi?
Tämä on asia, jota olen pohtinut tänä vuonna paljon. Lähinnä sen ekologisuuden kannalta. Oikea kuusi tuntuu alkuun ekologisemmalta, mutta onko se sitä sittenkään? Joka vuosi hankitaan uusi kuusi, joita kaadetaan ja kuskataan autoilla. Muovikuusi kestää monta, monta vuotta käytössä, vaikka muovi itsessään ei olekaan se paras mahdollinen vaihtoehto. Oikea kuusi on ihana ja siitä lähtee aivan oma tunnelmansa. Mutta on muovikuusessakin puolensa.
Mikä tai mitkä ovat joulun värit?
Hyvin pelkistetyllä ja maltillisella linjalla mennään. Meillä joulun värejä ovat valkoinen, sekä metallin sävyt kuten kulta ja hopea. Ehkä ripaus roosaa ja punaista kukissa. Näitä värejä meiltä löytyy tosin muutenkin, joten tärkeämpää on se tunnelma. Kynttilät, kukat ja joulumusiikki. Kukin kuitenkin tehköön tämän juuri niin, kuin parhaaksi näkee. Minä en vain näe meillä punaisia tonttupöytäliinoja tai verhoja, joissa on lehmiä tonttulakit päässä (lapsuudenkodistani löytyi tällaiset).
Mitä toivoit joululahjaksi?
Toivoin tänä vuonna mieheltäni vain yhtä joululahjaa. Toivoin Hanna Gullichenin Hanna G kokkaa kirjaa, jota olen himoinnut sen ilmestymisestä asti. Hanna on todella inspiroiva ja upea nainen. Toivon olevani nelikymppisenä edes puoliksi yhtä upea, kuin hän.
Mikä joulussa on parasta?
Se, miten joulu kokoaa perheet ja ystävät yhteen. Sen tunnelma ja perinteet. Se tuo uskomatonta lämpöä ja valoa vuoden pimeimpään aikaan.
Jos sinua kiinnostaa, mitä olen aikaisempina vuosina vastannut, niin tästä löytyy vuoden 2017 kysymyspostaus ja tästä pääset vuoden 2016 postaukseen.


10












