Kulunut kevät on ollut monella tapaa mahtavaa ja eheyttävää aikaa, mutta osaltaan myös todella kuluttavaa. Siinä missä muilla elämän osa-alueilla asiat sujuvat hyvin, yksi juttu kuluttaa voimavarojani enemmän kuin minulla niitä olisi.

Tällä hetkellä tilanne on nimittäin se, että ihan sama, mitä sanon tai kirjoitan somessa, blogissa tai podcastissa, sitä yritetään käyttää jollain tapaa minua vastaan. Sitä ruoditaan ja arvostellaan ja yleensä se päätyy jotenkin myös minun tietouteeni. Tämän lisäksi, kuluneen kevään aikana minusta on tehty useampi perätön lastensuojeluilmoitus ja jopa rikosilmoitus. Ilmoitukset eivät minua pelota, sillä ne ovat tekemällä tehtyjä. Selvitän ne viranomaisten kanssa, mutta onhan tämä nyt ihan älytöntä. Kaiken lisäksi sitä tulee mietittyä, tajuavatko ihmiset ollenkaan tekojaan ja niiden vakavuutta.

Tämä minua kohtaan tehty kiusaaminen nimittäin täyttää jo vainoamisen kriteereitä. Niin uskomattomalta, kuin se kuulostaakin. Rehellisesti, sitä oli itsekin vaikeaa ajatella sellaisena. Mutta juteltuani erään ammattilaisen kanssa, hän nosti asian esille ja kysyi, olenko ajattellut asiaa tällaisena. En ollut. En todellakaan ollut ajatellut asiaa tältä kantilta. Vainoaminen tuntui jo sanana, jotenkin paljon isommalta ja vakavammalta, kuin kiusanteko, jota olen kokenut.

Vainoamisen määritelmä on, että joku toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muihin näillä rinnastettavalla tavalla vainoaa toista. Vainoamisen on oltava sellaista, että se aiheuttaa uhrissa pelkoa tai ahdistusta. Vainoamiseksi on helppoa käsittää sellaiset ilmiselvät teot, kuin seuraaminen, tarkkailu ja ei toivotut yhteydenotot. Mutta kokonaisuudessa perättömien tietojen levitys, sekä perättömät ilmoitukset virkavallalle ovat osa vainoa.

Jälleen kerran, jos minunkin on ollut vaikeaa tunnistaa sitä, mitä joudun kokemaan, tajuaako kiusaajani mitä hän tekee?

Viestittelyt on loppujen lopuksi todella helppo blokata minimiin. Siksi blogiinkaan ei voi tällä hetkellä kommentoida. Mutta entäs tämä kaikki muu? Rehellisesti sanottuna, en millään haluaisi lopettaa blogin tai somen tekemistä, kun ne ovat olleet tärkeä osa elämääni jo kuluneet viisi vuotta. Mutta ehkä te nyt ymmärrätte, minkä vuoksi halu kirjoittaa ja julkaista on ollut viime aikoina vähissä.

Sasa Villa pyysi minua osallistumaan tähän haasteeseen. Alun perin Suvi Valkoinen Harmaja-blogista haastoi muita sisustusbloggaajia kertomaan positiivisia asioita tämän kaiken huolen ja murheen keskellä.

Minä olen jättänyt nyt melkein kokonaan uutisten lukemisen. Tarkistan säännöllisesti tärkeimmät, kuten sen miten tilanne etenee ja luen joitain tutkimuksiin liittyviä artikkeleita, mutta kaiken muun suodatan. Kuten olen aiemmin maininnut, olen työni puolesta tiedon ulottuvissa jatkuvasti. En tarvitse siihen vielä uutisia laskemaan mielialaa entisestään. Siksi olen jättänyt uutisten lukemisen monen muun tavoin hieman vähemmälle, suojellakseni itseäni.

Sen sijaan etsin mieluummin mieluista ja positiivista sisältöä kulutettavaksi. Somesta on näin ollen tullut tässä tilanteessa yhä tärkeämpi. Se yhdistää ihmisiä tänä eristäytymisen aikana, lisäksi se tuo myös sitä positiivista ja vertaistuellista sisältöä käsien ulottuville. Tällä hetkellä olen somen kuluttajana todella kiitollinen jokaiselle vaikuttajalle, joka jaksaa tänäkin aikana tuottaa sitä sisältöä. Tämä ajatus antaa myös minulle energiaa tuottaa sisältöä ja miettiä sitä, mitä ihmiset haluaisivat näinä aikoina nähdä ja lukea.

Nyt niitä asioita, jotka tuottavat minulle iloa tänä aikana.

Meri.

Huomaan hakeutuvani tässä tilanteessa yhä uudelleen ja uudelleen meren äärelle. Luonto rauhoittaa minua, mutta meren rannalla sieluni lepää ja eheytyy. Tunnen saavani energiaa aalloista ja se tuottaa minulle aivan valtavasti iloa. Olen monesti nauranut ääneen meren rannalla, aaltojen lyödessä ja tuulen tuivertaessa. Huolet helpottuvat ja tunnen rentoutuvani. En saa tätä samaa järvien rannalla, vaikka nekin ovat kauniita vesistöjä.

Virtuaaliset viinitreffit.

Tämä on todellinen korona-ajan trendi. Ja loppujen lopuksi on ollut ihanaa, miten ihmiset ovat keksineet olla yhteydessä tänä vaikeana aikana. Onhan yhdessä viinin juominen, vaikka sitten streamin äärellä, ihan eri tavalla rentouttavaa kuin puhelimessa puhuminen. Tämä tuo ystävät edes vähän lähemmäs ja turvaväli on ruutujen kautta tehokkaampi.

Podcastnauhoitukset.

Ehdimme olla Erikan kanssa jo vähän huolissamme, miten meidän podcastin käy nyt, kun emme pysty näkemään. Saimme kuitenkin selvitettyä sen, miten pystymme äänittämään etänä, joten meidän podcasti ei jää tauolle koronasta huolimatta. Tämän tekeminen on meille todellista terapiaa, kun päästään purkamaan asioita yhdessä nauhoitusten äärellä. Sen lisäksi nauhoittaminen ja editointi luo mielekästä tekemistä tähän kotoiluun.

Kukat.

Minut tuntevat tietävätkin tämän, mutta tuoreet kukat ovat minulle valtava henkinen voimavara. Tästä syystä olen valmis käyttämään niihin sen rahan, jonka käytän ja koen sen kaiken arvoiseksi. Ne tuovat iloa kotona ja kukkien asettelu on äärimmäisen terapeuttista. Kun pesee ja leikkaa kukkien varsia stressi helpottaa.

Yhteishenki.

Tämä yhteishenki, joka tällä hetkellä vallitsee koko maailmalla, on aivan sanoinkuvaamatonta. En tiedä, onko se vain tämä mun oma somekupla, mutta jotenkin tuntuu siltä, että tämä kriisi on yhdistänyt ihmisiä ennen näkemättömällä tavalla. Vanhuksille ja riskiryhmään kuuluville tarjotaan esimerkiksi kauppa-apuja. Toisaalta, eipä maailmassa ole ennen nähty samalla tavalla maailmanlaajuista ongelmaa, kuin tämä. Kyllä tästä yhdessä selvitään.

Pienyritysten tukeminen.

On ollut ihanaa huomata, miten moni yrittää auttaa omalla näkyvyydellä pienyrityksiä, jotka ovat nyt todella suuressa ahdingossa. Moni vaikuttaja nostaa esille pienyrityksiä ja isommat tarjoavat pienimmille mainostilaa. Minäkin ajattelin nostaa omassa Instagramissa ainakin tuntemiani pienyrityksiä. Olisi hienoa, jos saisin suositeltua myös muiden yritysten tuotteita jollain keinolla.

Pienet lapset.

Saan uskomattoman paljon voimaa siitä, miten lapset eivät osaa murehtia edes poikkeavaa tilannetta. He ovat niin täynnä iloa ja sopeutuvat myös tähän uuteen tielanteeseen ihailtavalla tavalla. Omat lapseni tuovat minulle niin paljon iloa, että sitä on vaikeaa sanoin kuvailla.

Kevätaurinko.

Jos tästä pandemiasta pitäisi keksiä jotain hyvää, niin luojan kiitos se iski Suomeen nyt, kun päivät pitenevät ja ilmat lämpenevät. En haluaisi kuvitellakaan, kuinka raastavaa tämä eristäytyminen olisi marraskuussa. Lisääntyvä valo ja lämpö antavat energiaa vaikeaan tilanteeseen ja kaamosmasennus alkaa helpottamaan. Kevät on allekirjoittaneen lempi vuodenaika. Valo lisääntyy ja luonto herää hiljalleen eloon. Me etsimme ulkona lasten kanssa jatkuvasti uusia kevään merkkejä.

Koti.

Nyt kun kotona tulee vietettyä tavallista enemmän aikaa, minulle on tärkeää että viihdyn kotonani. Exän muuttokaaos näkyy täällä vielä vähäsen, mutta pääsääntöisesti viihdyn kotona. Ja tässä korona aikana olen siivonnut kaappeja yksi kerrallaan, tehden tästä koko ajan enemmän omaa kotiani. Juuri nyt on hyvä olla täällä. Täytyy katsoa, miten tämä korona muuttaa asuntotilannetta.