Hae
Big mamas home

Deittailu pluskokoisena

Olen seurannut nyt useamman päivän Miisan haastattelun aiheuttamaa kuohuntaa. En ole lukenut koko artikkelia, sillä en tilaa Helsingin sanomia ja kyseinen artikkeli on maksumuurin takana. Olen kuitenkin lukenut joidenkin vaikuttajien kannanottoja aiheeseen. Joitain juttuja tunnistan kyllä itsekin, mutta en voi allekirjoittaa aivan kaikkea.

Olen kirjoittanut deittailukokemuksistani melko avoimesti täällä ja kenellekään tuskin on epäselvää se, että olen pluskokoinen. Eikä kenellekään varmaan ole jäänyt epäselväksi se, että deittailen aktiivisesti.

Deittailu pluskokoisena - BMH - Big mamas home by Jenni

”Todennäköisesti saisin huomattavasti enemmän tykkäyksiä, jos olisin parikymppinen ja hoikka ja lapseton.”

Lähtökohtaisesti minussa on paljon sellaista, mitä ei yleisesti katsota eduksi deittailussa. Todennäköisesti saisin huomattavasti enemmän tykkäyksiä, jos olisin parikymppinen ja hoikka ja lapseton. Mutta sen sijaan olen yli kolmekymppinen, eronnut, sinkkuäiti, jolla on tausta vielä väkivaltaisessa parisuhteessa. Voin kertoa, että jos mikään muu, niin viimeistään tuo viimeinen karkoittaa niitä deittikumppaneita. Ai niin, sitten olen vielä avoimesti kertonut etsiväni parisuhdetta, enkä pelkkää seksiä. Tästä kaikesta huolimatta, olen päässyt treffeille. Vieläpä usein. Suurimman osan tästä sinkkuajastani, minulla on ollut treffejä sovittuna lapsivapailleni. Ja kahteen vuoteen mahtuu myös useampi tapailusuhde, sekä yksi lyhyt seurustelusuhde.

Toki tämä on vaatinut sen, että minulla on ollut koko ajan käytössä useampi deittisovellus ja sen, että olen aktiivinen. Se on myös vaatinut sen, että tapaan aktiivisesti erilaisia ihmisiä melko matalalla kynnyksellä. Joukossa on ollut niitä ihania tyyppejä, mutta myös niitä ei niin ihania. Ja yhtä lailla treffien jälkeen se olen ollut myös minä, joka olen todennut ettei juttu ole sitä mitä etsin.

Olen puhunut ennenkin mieltymyksistä, enkä oleta itse olevani kaikkien mieltymyksien mukainen. Oma mieltymykseni pitkiin miehiin rajaa tylysti osan miehistä auttamatta ulkopuolelle. Joten olenko silloin oikea ihminen moralisoimaan niitä, jotka jättävät minut pois laskuista painoni vuoksi?

Deittailu pluskokoisena - BMH - Big mamas home by JEnni

”Yhtä lailla olen kuullut työni kautta, miten vaikeaa deittailu on kehitysvammaisena ja kuinka paljon ennakkoluuloja vammaiset kokevat deittailumaailmassa.”

Enkä halua tällä postauksella missään nimessä väheksyä yhdenkään toisen deittailukokemuksia. Kokemuksia on varmasti yhtä monia, kuin on deittailijoitakin. Yhtä lailla olen kuullut työni kautta, miten vaikeaa deittailu on kehitysvammaisena ja kuinka paljon ennakkoluuloja vammaiset kokevat deittailumaailmassa. Lisäksi se hirvittävä läski- ja naisviha, jota Miisa on saanut osakseen haastattelun jälkeen, on yksinkertaisesti vain väärin. Hän ei ole ansainnut mitään siitä, mitä on joutunut haastattelun jälkeen kestämään. Ikävä kyllä me tiedämme, miten moni omia viha-ajatuksiaan ymmärtämätön ihminen reagoi lähtökohtaisesti hyökkäämällä. Ihan ilman, että puhumme deittailusta, läskifobia on väärin ja jokainen, joka huomaa ajattelevansa vihamielisesti pluskokoisista, olisi hyvä reflektoida omia ajatuksiaan ja siitä, mistä ne kumpuavat.

Sinkkuäiti - BMH - Big mamas home by Jenni

Henkilökohtaisesti uskon, että treffailu on itse kunkin kohdalla vaikeaa. On oikeasti vaikeaa löytää itselle sopivaa kumppania. Deittisovellusten algoritmit eivät helpota oikeiden ihmisten löytämistä ja itse koen, että Tinderistä tuli hyödyllinen vasta, kun ostin itselleni kalliin gold-version. Ei ole ollut kerta tai kaksi, kun itselläkin on meinannut uskoa loppua tähän koko hommaan. Toivon kuitenkin, että algoritmeista huolimatta, jokainen löytäisi lopulta juuri sen, mitä etsii.

Nyt olisi kiva kullaa, onko joku teistä kokenut deittaillessa kokosyrjintää tai läskivihaa?

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Deittailutarinat: Ensimmäiset treffit eron jälkeen

Deittailu – Back in business

Deittailu ja some

Sinkkuus ja sen huonot puolet

Deittailutarinat: Ensimmäiset treffit eron jälkeen

Aloitan nyt Deittailutarinat -postaussarjan, jossa kerron tarinoita treffeiltäni. En kerro tapaamistani miehistä tunnistettavia yksityiskohtia ja pyrin muutenkin jutuillani kunnioittamaan kaikkien yksityisyyttä.

Ensimmäiset treffini eron jälkeen olivat tammikuussa 2020. Eivät kovin kauaa varsinaisen eropäätöksen jälkeen. Olin tavannut kyseisen miehen Tinderissä. Olimme viestitelleet hyvin intensiivisesti joitain päiviä ja sovimme nopeasti tapaavamme. Tein selväksi, että erostani on hyvin vähän aikaa, koska halusin olla rehellinen. Tämä oli miehelle okei. Hän myös tiesi olevansa ensimmäinen mies, jonka tapaan pitkän parisuhteeni jälkeen. Tavoitteeni on ollut alusta asti olla deiteilleni rehellinen niin hyvässä, kuin pahassa.

Deittailutarinat - BMH - Big mamas home by Jenni

Minua jännitti todella paljon ennen treffejä. Olimme sopineet treffit Rautatieasemalle, josta aioimme siirtyä kahvilaan. Olin kuitenkin käynyt tätä aiemmin treffeillä viimeksi yli kymmenen vuotta sitten, jolloin deittailukulttuuri oli todella erilainen. Silloin ei ollut vielä tietokaan Tinderistä, vaan oli tavallisempaa tavata baarissa tai tuttujen kautta.

Olin paikan päällä niin hyvissä ajoin, että ehdin kävelemään ympäri Rautatieasemarakennusta ja hyperventiloimaan samalla. Minua jännitti niin paljon, että meinasin pyörtyä. Mielessä kävi myös karkaaminen. Mutta samaan aikaan olin odottanut tätä kyseistä elämänvaihetta todella kovasti. En todellakaan aikonut jänistää nyt. Lopulta kävelin sovitulle kohtaamispaikalle odottamaan. Deittikumppanini saapui paikalle aavistuksen myöhässä ja pahoitteli sitä.

Tindertreffit - BMH - Big mamas home by Jenni

Lähdimme kävelemään kohti lähellä sijaitsevaa kahvilaa ja minua jännitti niin, että en meinnnut saada sanaa suustani. Maksoin itse kahvini ja kun pääsimme istumaan pöytään, oli pakko alkaa virittelemään keskustelua. Kerroin, että minua jännitti todella paljon ja mies rauhoitteli minua sanoen ettei se haittaa. Keskustelu lähti kulkemaan eteenpäin, ajoittain hieman takkuillen, mutta pitkiä hiljaisia hetkiä välillämme ei ollut. Kun kahvit oli viimein juotu, kumpikaan ei ollut ihan vielä valmis lopettamaan treffejä ja sovimme, että lähdemme kävelemään.

Muistan, miten joka puolella jouluvalot loistivat pimeässä illassa. Taivaalta satoi rauhallisella tahdilla lunta ja muistan miettineeni, kuinka täydelliset ensimmäiset treffit nämä olivat olleet. Kävelimme siellä täällä pitkin keskustaa malttamattomina lopettamaan treffejämme. Lopulta hän saattoi minut kuitenkin metroasemalle. Hyvästelimme ja halasimme ja sovimme laittavamme vielä viestiä.

En olisi osannut toivoa parempia ensitreffejä eron jälkeen. Mitä mieltä olette tällaisesta juttusarjasta?

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Deittailu – Back in business

Deittailu ja some

Sinkkukesä -21

Sinkkuus ja sen huonot puolet