Hae
Big mamas home

Ystäväkirja joulusta

Bongasin Homevialaura-blogista tällaisen ystäväkirjahenkisen joulukyselyn. Koska rakastan joulua, halusin vastata samoihin kysymyksiin ja jakaa samalla läjän jouluisia valokuvia.

Sinkkujoulu - BMH - Big mamas home by Jenni

Miten vietämme joulua?

Tuleva joulu on minulle vielä iso kysymysmerkki. Vietän ensimmäistä kertaa elämässäni sinkkujoulua ja minulla ei ole vielä minkäänlaisia omia perinteitä sen suhteen. Todennäköisesti olen kotona, vaikka sain myös kutsun ystävien luokse joulua viettämään, mikäli he ovat kotona tänä vuonna. Ystävälleni nimittäin minun jouluni yksinään oli kovempi pala kuin minulle itselleni. Pyrin ottamaan sinkkujoulun ennemmin mahdollisuutena, kuin uhkana. Syön hyvin ja teen sohvalle oman henkilökohtaisen leffapesäni. Käyn ehkä joulukävelyllä ja ennen kaikkea rauhoitun, sekä lepään.

Nyt minulla on myös mahdollista testata omia perinteitä. En ole esimerkiksi kummoinen laatikoiden ystävä, joten tuskin teen tai siis ostan niitä tänä vuonna. Saa nähdä millaiseksi jouluni muodostuu.

Joulun ystäväkirja - BMH - Big mamas home by Jenni

Mikä minulle joulussa on tärkeää?

Yhdessä vietetty aika perheen kanssa ja rauhoittuminen. Joulun ei pitäisi lisätä stressiä, joten haluan puhua yksinkertaistamisen puolesta. Ei ole tarkoitus, että joulu suoritetaan ja pyhät toivutaan burn outista. Tämä on osasyy sille, miksi lähden rakentamaan joulua hyvissä ajoin. Kun rauhassa tekee, ei tule kiire. Samaten näin vuoroäitinä, lasten kanssa joulusta saa kaiken irti jo ennen varsinaisia pyhiä. Meillä on tyttöjen kanssa paljon joulun odotukseen liittyviä perinteitä ja itse nautin odotuksesta ihan yhtä paljon, kuin itse juhlasta.

Tuleva sinkkujoulu on minulle mahdollisuus levätä ja tehdä juuri niitä asioita, joita itse haluan. Melkein väitän, että tulevassa joulussa korostuu rauhoittuminen, kun olen vastuussa vain omista tarpeistani.

Joulu - BMH - Big mamas home by Jenni

Minkä värinen minun jouluni on?

Hyvin pitkälti sellainen neutraalin värinen, kuten kotini yleensä. Mustaa, valkoista ja harmaata. Sen lisäksi, meillä näkyy jonkin verran myös joulun vihreää, kun hankin muutamia kuusikoristeita pöydille ja ikkunalaudalle. Joulunpunaista löytyy vähän joulukukista. Pidän omassa kodissani väreistä enimmäkseen kukissa. Muuten haluan pitää oman kodin paletin suhteellisen neutraalina.

Sinkkujoulu - BMH - Big mamas home by Jenni

Millaisen joulupöydän katan?

Voi olla, että syön tänä jouluna sohvapöydän ääressä tai sitten katan itselleni kynttiläillallisen pöydän ääreen. Katan monesti itselleni pöydän pellavaliinoja myöten, vaikka olen itsekseni. Kaunis kattaus on myös osa elämystä, eikä se sinkkujoulukaan välttämättä tunnu niin ankealta kauniin kattauksen ja hyvän ruuan äärellä. Aion hakea itselleni jonkun hyvän viinin joulupöytään, sekä hyvää alkoholitonta glögiä.

Ritarinkukka - BMH - Big mamas home by Jenni

Millaisista joulukukista pidän kattauksessa?

Lempijoulukukkani on ehdottomasti ritarinkukka eli amaryllis. Niitä minulla on enimmäkseen maljakossa. Toinen kauden lempikukkani on hyasintti. Tänä vuonna tilaan joulukukat the Floral Societylta ja ne tulevat minulle kotiin 23 päivä, joten saan nauttia niistä koko joulun. Rakastan tällaista palvelua, jossa saan valikoiman tuoreita kukkia kotiovelle ja minun tehtäväkseni jää asetella ne vain maljakkoon. Se on niin helppoa. Lisäksi tiedän, että the Floral Societylta tulee aina kauteen sopivia kukkia. Joten saan varmasti kauniit joulukukat itselleni.

Sinkkujoulu - BMH - Big mamas home by Jenni

Miten pukeudun joulukautena?

Pukeutumisessani on ympäri vuoden joitain peruselementtejä, kuten pitsitopit, jotka pysyvät samana. Kukkamekkoja ei tule käytettyä jouluna ja totesinkin, että tarvitsisin ehkä pari simppelimpää mekkoa tähän vuodenaikaan. Mutta vaatteet, joita minulla jo on ja joita olen käyttänyt, ovat muun muassa kaikki neuleet. Minulla on päällä päivittäin joku neule. Jalassa on ollut farkkujen lisäksi mustat suorat housut ja omat nahkapöksyni. Hankin myös tätä kautta varten oman paljettihameen.

Jouluinen ystäväkirja - BMH - Big mamas home by Jenni

Millaisista joulukoristeista pidän?

Olen koristeiden suhteen aika hillitty. Meiltä ei taida tällä hetkellä löytyä yhtään tonttua. Sen sijaan innostuin tänä vuonna erilaisista kuusikoristeita, joita meillä on muutamaa erilaista eri huoneissa. Sitten on toki joulukuusi ja joulukukat. Tämän enempää meillä ei kuitenkaan joulukoristeita ole. Kynttilät tuovat tunnelmaa vuoden ympäri, myös näin jouluna.

Sinkkujoulu - BMH - Big mamas home by Jenni

Mistä inspiroidun jouluun liittyen?

Hyvin paljon somesta. Olen löytänyt muutamia vaikuttajia, joilla on samanlaisia aatteita jouluun liittyen ja ammennan inspiraatiota heiltä. Sen lisäksi jouluaiheiset sisustuslehdet.

Joulu - BMH - Big mamas home by Jenni

Mistä saan rauhan jouluna?

Joulunpyhien aikatauluttomuudesta ja siitä, että mihinkään ei ole kiire. Minun jouluihini ei ole kuulunut sitten varhaislapsuuteni sukulaisilla vierailut, vaan joulua on vietetty aikatauluttomasti oman perheen keseken. En todennäköisesti osaisi nykyään rentoutua, jos jouluun kuuluisi aikataulutettuja vierailuita. Nyt näitä aikatauluja on todennäköisesti vielä vähemmän, koska minulla ei ole lapsia tänä jouluna seuranani. Saan siin tehdä kaiken täysin omalla tahdillani.

Joulu - BMH - Big mamas home by Jenni

Mistä elementeistä joulun tunnelma syntyy?

Isoksi osaksi omasta mielentilastani. Siitä, että rauhoitun joullun. Valoilla koristeltu kuusi tuo toki omalta osaltaan sitä joulun tunnelmaa. Kynttilät palavat, ei ole kiire mihinkään.

Sinkkujoulu - BMH - Big mamas home by Jenni

Miten vietän joulupäivää?

Todennäköisesti legginsseissä ja neuleessa. Ehkä jopa sängyssä. Ajattelin edistää joulun pyhinä kesällä kesken jäänyttä Marvel-maratoniani. Ennen kaikkea aion rentoutua ja rauhoittua, koska olen jouluviikolla aloittanut uudessa työssä ja olen todennäköisesti aika tööt siinä viikonloppuna. Rentoutuminen on joulupäivän sana.

Sinkkujoulu - BMH - Big mamas home by Jenni

Mitä katsomme jouluna?

Edellinen vastaus vastasi jo tähän. Mutta minulla on myös vakaa suunnitelma, että mikäli jonain päivänä elokuvateatterit ovat auki, niin haluaisin mennä katsomaan ihan elokuviin uuden Spidermanin. Olen haaveillut myös Loki-sarjan katsomisesta uudestaan, joten saatan katsoa sen nyt kun siihen on aikaa. Mikäli jossain vaiheessa supersankarikiintiö tulee täyteen, niin saatan katsoa joitain jouluelokuvia.

Sinkkujoulu - BMH - Big mamas home by Jenni

Miten pidän hyvinvoinnista huolta jouluna?

Välttelen asioita, jotka triggeröivät ahdistustustani. Haluan mahdollisimman ahdistusvapaan joulun. Syön hyvää ruokaa ja käyn haukkaamassa ulkona raitista ilmaa. Nukun ja herään rauhassa. Läträän seerumeilla ja kasvomaskeilla, minulla on pari lempparia säästettynä joululle.

Joulun ystäväkirja - BMH - Big mamas home by Jenni

Mitä joulumusiikka suosittelet?

Kuuntelen joululauluja vähän fiiliksen mukaan. Spotifystä löytyy muun muassa Homevialauran jouluinen soittolista, joka on täynnä tunnelmallista ja jazzahtavaa joulumusiikkia. Omat suosikkijoululevyni ovat Antti Tuiskun Minun jouluni 1 ja 2.

Sinkkujoulu - BMH - Big mamas home by Jenni

Miten hankimme lahjat?

En hanki tänä vuonna kovin monia lahjoja. Muistan lähinnä tärkeitä lapsia. Omien tyttöjen lahjat olen päättänyt hankkia joulun jälkeisistä alennusmyynneistä, koska he viettävät välipäivien joululomaa toisessa kodissa minun uuden työni vuoksi. Vaikka minusta on ihanaa antaa lahjoja, ne ovat asioita, joista en halua stressata. Yritän olla antamatta mitään turhaa, joten esimerkiksi haltiakummilapselleni aion ostaa vaatteita seuraavassa koossa ja värissä, jota hänen äitinsä toivoo. Vauvalahjoiksi suosin monesti vaatteita, joska niitä monesti menee ja niitä saa olla ostamassa koko ajan seuraavassa koossa.

Mutta kuten sanottu, en aio hankkia lahja-asioista stressiä.

Sinkkujoulu - BMH - Big mamas home by Jenni

Tällainen joulupostaus. Oma jouluni on todellakin hyvin erilainen näiden nykyisten olosuhteiden vuoksi. Mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että se olisi jotenkin huonompi. Tänä vuonna vietetään sinkkujoulua ja ensi vuonna taas sitä perhejoulua.

Kerroin ajatuksiani sinkkujoulusta myös Iltalehden haastattelussa. Pääset lukemaan artikkelin tästä linkistä.

-Jenni

 

OSA KUVISTA: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Joululahjavinkit 4-vuotiaalle

Viikon parhaat 47/21

Ensimmäinen sinkkujoulu

Suunnitelmia loppuvuodelle

Deittailutarinat: Treffit, joita odotin

Tämä juttu tapahtui keväällä 2021 ja tähän tyyppiin tutustuin Badoossa. Minusta tuntui alusta asti, että juttumme menivät todella kivasti yksiin alusta asti. Ihastuin todella nopeasti pelkkien juttujen perusteella. Tiedän ihastuneeni mielikuvaan, jonka loin hänestä keskustelujemme perusteella. Näin ollen aloin odottaa hänen tapaamistaan todella korkein odotuksin. Ehdimme jutella pidemmän aikaa, koska aikataulumme menivät monesti ristiin. Mikä harmitti minua ihan vietävästi, koska minulla alkoi olla oikeasti isot odotukset tämän tyypin suhteen. En osannut sanoa silloin, enkä osaa sanoa vielä nytkään, mikä tässä kyseisessä tyypissä vetosi minuun niin vahvasti viestittelyvaiheessa.

Sitten viimein saimme sovittua treffit eräälle keväiselle, lämpimälle lauantaille. Koska korona riehui, sovimme menevämme kävelylle. Olin innoissani. Maalailin mielessäni sellaista vuosisadan rakkaustarinaa että sellaisia on nähty vain elokuvissa. Jännitin treffejä valtavasti ja voin kerota, että puunasin itseni päästä varpaisiin ja valitsin vaatteita treffeille huolella. Yleensä pystyn olemaan treffeille mentäessä tosi rento, mutta nämä menivät todella yli omalta kohdaltani. Jännitin ja stressasin niin, että meinasin jo myöhästyä sovitusta tapaamisesta.

Deittailutarinat - BMH - Big mamas home by Jenni

Sitten koitti hetki, kun tapasin hänet. Hän näytti samalta kuin kuvissa ja hymyili leveästi, kun tapasimme. Minua jännitti ja välillä, kun minua ujostuttaa ja jännittää, se purkaantuu puheripulina. Niinpä minä puhuin. Puhuin todella paljon ja nopeasti ja suurimmaksi osaksi ihan puuta heinää. Ja tietenkään, vaikka tajusin lörpötteleväni, niin en osannut lopettaa.

Kävelimme melko pitkän lenkin ja minä en osannut lopettaa puhumista. Lopulta tulimme takaisin lähtöpisteeseen ja hän totesi ettei usko meidän välillämme olevan mitään. Voin kertoa, olin musertunut. Sekosin sanoissa ja käytännössä ryntäsin kohti kotia. Nämä olivat ensimmäiset suorasukaiset pakit, jotka olen tähän mennessä saanut. Toki, en joutunut näin kestämään ghostaamisen aiheuttamaa epäselvyyttä, joka on myös raastavaa. Mutta pakit päin naamaa, ihmiseltä, johon uskot olevas korviasi myöten ihastunut, ei ole mikään nautinto.

Muistaakseni itkin illan ja söin törpöllisen Ben & Jerry’s:iä lohdutukseksi, mutta yöunien jälkeen alkoi helpottaa. Ja näin jälkeen päin olen todennut, että olin ihastunut omiin mielikuviini, enkä itse ihmiseen. 

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Täydelliset treffit

Mies jota en uskonut tapaavani

Ensimmäiset treffit eron jälkeen