Kevään juhlakausi lähestyy huimaavaa vauhtia. Tulossa on pääsiäistä, vappua ja äitienpäivää. Voitte vain kuvitella millainen pähkäily meidän työpaikalla kävi, kun seuraavan työvuorolistan toiveita mietittiin. Sinkuilla ja lapsettomilla kuviot olivat selvät, mutta me lapselliset joudumme vähän pohtimaan. Myös minä ja mieheni väänsimme kotona kättä työvuorotoiveista. Miestäni oli nimittäin pyydetty töihin pitkäperjantaina. Tietyillä työmailla on helpompaa tehdä vesikatkoja ja muita vastaavia pyhinä, kun ketään ei ole paikalla kärsimässä katkoksista. Vuorotöissä pääsee harvoin valitsemaan päiviä, jolloin on töissä. Toiveita saa toki esittää, mutta esimerkiksi meillä työnantaja on sitoutunut toteuttamaan kolme toivetta kuudelle viikolle. Pakkaa sekoittaa vielä se, että perhepäivähoito ei palvele pyhinä. Mikä on täysin ymmärrettävää. 

Mutta näillä tarveaineilla, soppa on valmis. 

Vietin töissä puolituntisen pähkäilemällä tulevia työvuorotoiveita. Pyhistä tulee ihan kiva korvaus, joten en edes halua viettää kaikkia pyhäpäiviä kotona. Mutta miten löytää balanssi vuorotyön ja perheen välillä? Haluaisin, että tytöt muistaisivat lapsuuden pyhistä muutakin kuin sen, että äiti oli aina töissä. 

Nyt päädyin toivomaan osaa pääsiäisen pyhistä vapaaksi, samoin vappupäivän. Mutta voitteko kuvitella, että unohdin toivoa vapaaksi äitienpäivää!?!? Toivon todella, että pomoni on enemmän kartalla, kuin minä ja laittaisi minulle edes iltavuoron silloin. En halua missata sitä ainoaa aamua vuodessa, kun saan nukkua rauhassa pitkään. 

Täytyy kuitenkin tunnustaa, että arkipyhäkorvauksista huolimatta pyhinä työskentely vähän mietityttää. Minusta olisi ihanaa viettää idyllisiä pyhiä perheeni kanssa vuodesta toiseen. Kokata samoja ruokia vuodesta toiseen ja toteuttaa perinteitä, jotka lapseni muistaisivat vaikka unissaan. Todellisuudessa tulen olemaan kotona vähän miten sattuu, listan tekijästä riippuen. 

Jäävätkö tyttäreni paitsi jostain oleellisesta, jos en ole kotona pyhinä? Jäänkö minä paitsi jostain tärkeästä? Kun muut valmistavat perinneruokia ja availevat viinipulloja, minä jaan töissä lääkkeitä. Kun muut tekevät retken vapputorille ilmapalloa ostamaan, minä autan ihmisiä vessaan. Tässä kuviossa kahvihuoneeseen hoitajille koottu juustotarjotin tuntuu melko laihalta lohdulta (varsinkin, kun en ole homejuustojen ystävä). 

Ehkä tässä olisi äidillä pieni kasvun paikka. Minusta olisi ihanaa olla se kotiäiti, joka pääsiäisenä kokkaa lammasta ja vappuna käy brunssilla. Varmasti tulemme tekemään myös sitä. Mutta joinain vuosina olen myös se äiti, joka töissä sopivan hetken tullen soittaa lapselle ja kysyy millaisen vappupallon se isi osti. Ja illalla kuuntelen sängyn reunalla loputonta sepustusta siitä, mitä tyttäreni ovat tehneet isän (ja sukulaisten) kanssa sillä aikaa, kun minä olen ollut töissä. Viimeisenä kysyn, mikä päivässä on ollut parasta ja odotan tytön vastausta. Ja myös tämä on aivan okei. 

Kun muistelen omia lapsuuteni vappuja, niin en minä muista niitä kertoja, kun oma vuorotyötä tekevä äitini oli poissa. Muistan sen, kun varhaislapsuudessani menimme koko perhe Oulun vapputorille valitsemaan pallot ja siitä pizzabuffettiin, jossa kävimme vain ja ainoastaan vappuna. Muistan myös sen, miten ammuimme veljieni kanssa toisiamme paukkuserpentiinillä. 

Viikko on kulunut aika leppoisasti. Minusta alkaa tuntua, että alan olla viimein osa meidän työyhteisöä. Se on mukava tunne. Enkä ole enää edes uusin tulokas. Pääsin alkuviikosta perehdyttämään, mikä oli aika jännittävää. Minua on vaivannut pitkään tunne siitä, että olen vain harjoittelijana, enkä työntekijänä. Mutta nyt olen viimein päässyt hiljalleen yli kyseisestä tunteesta. Liekö tämä sitä huijarisyndroomaa. Myös talon rutiinit ja asiakkaat alkavat olla viimein tuttuja. Enää en palloile kerrosten välillä etsimässä oikean asiakkaan ovea. Tietysti opin edelleen koko ajan uutta, mutta on tämä jo selkeästi helpompaa. 

Viikon paras hedelmä: Ostin maanantaina kokeilumielessä lähikaupasta muutaman sweetien. Kaupassa kuvailtiin näitä hedelmiä makeiksi greipeiksi. Maisteltiin niitä samana iltana tyttöjen kanssa ja minä, sekä Little E ihastuimme niihin. Pikkusisko ei tästä uudesta makuelämyksestä juurikaan välittänyt. 

Viikon paras kirppislöytö: Tein löytöni taas Zadaa-sovelluksella, mutta tällä kertaa lasten puolelta. Olen jo pitkään ihastellut Gugguun jumpsuitteja, mutta en ole ollut valmis maksamaan niiden täyttä hintaa. Pihi, kun olen. Sitten satuin sattumalta löytämään kyseisen merkin vaaleanpunainen jumpsuitin Zadaasta ja todella kohtuulliseen hintaan. En lopulta voinut olla ostamatta. 

Meillä ei ole ollut tällä viikolla toimivaa ilmastointia, sillä ilmeisesti talven paukkupakkaset ovat olleet liikaa ilmastointikoneistolle. Mieheni (joka on koulutukseltaan ilmastointiasentaja) piti minulle pitkän luennon mahdollisesti tapahtuneesta ja viasta, mutta en ymmärtänyt siitä puoliakaan. Joka tapauksessa, viikolla yritettiin kestää huonoa sisäilmaa ja tuulettaa mahdollisuuksien mukaan. Mutta ikkunoiden selällään pitäminenkään ei auttanut. Sisälle tuli vain kylmä. 

Nyt kun tätä kirjoitan, ilmastointi toimii taas ja tilanne on normalisoitunut. Onneksi. Ja onneksi asutaan kerrostalossa, jossa huoltoyhtiö hoitaa tuollaiset jutut. Niin helppoa. 

Viikon yllättävin ehdotus: Sain sähköpostin, jossa tiedusteltiin mielenkiintoani osallistua tosi-tv-ohjelmaan. Etsivät ohjelmaan kuulemma bloggaavaa äitiä, jolla olisi tuoreet näkemykset kasvattamisesta. Kysely tuli täysin puskista. En edes tiennyt, että tekijät etsivät aktiivisesti ehdokkaita. Kieltäydyin kuitenkin kohteliaasti kunniasta, sillä kyseinen formaatti ei ehkä ollut minua varten. Mutta, jos Haluatko miljonääriksi-ohjelman tiimi kaipaa kisaajia, niin i’m in. 

Viikon paras löytö: Löysin meidän lähi-Lidlistä kuopukselle aivan ihanan valkoisen neuletakin. Olen kuullut hehkutusta Lidlin lastenvaatteista ja siksi päätin ostaa tämän luomupuuvillaisen neuleen. Tällä hetkellä muutaman euron neule vaikuttaa todell hyvältä löydöltä. 

Olen tällä viikolla käynyt läpi kuopuksen vaatteita. Kaivanut esiin isomman koon ja viikannut pienemmät säilöön tulevaa varten. Samalla olen kysellyt Little B:ltä, kuka antoi hänelle luvan kasvaa niin kamalan nopeasti. Se on aina yhtä haikeaa pakata se pienempi koko huolellisesti laatikkoon. Siinä pakkaa samalla laatikkoon yhden ainutlaatuisen aikakauden. Toki lasten kasvaminen tuo elämään paljon uutta ja ihanaa. 

Me keskustelimme tässä samalla myös vauvoista. Meidän molempia tyttöjä kiinnostaa nyt vauvat ihan todella paljon. Kumpikin leikkii päivittäin omalla nukkevauvallaan ja hoitaa sitä. 

Viikon paras facebookryhmä: Harmiteltuani ääneen sitä, ettei minulla ole omaa villasukkamummoa, minulle vinkattiin facebookin villasukkaryhmistä. Aionkin nyt tilata itselleni kahdet villasukat joltain innokkaalta käsityöläiseltä. 

Viikon paras dokkari: Tämä tuli Yleltä ja satuin olemaan täysin sattumalta telkkarin ääressä. Prisma: Vauvojen maailma on kolmiosainen dokumenttisarja, jossa tutkitaan vauvoja ja taaperoita uraauurtavalla tavalla. Minä näin kakkososan, joka oli niin mielenkiintoinen, että pakko katsoa myös kaksi muuta osaa. Tarkistin, että nämä löytyvät myös Areenasta.