Hae
Big mamas home

Tammikuun kirppislöydöt

Tässä olisi tammikuun kirppislöydöt listattuna alle. Tämä kuukausi oli todella hyvä kirppiskuukausi. Tehtiin yksi täsmäisku Kidiaan ja sen lisäksi olen selannut Zadaata, joka on yhä edelleen minun lempikirppissovellukseni.

Löysin tytöille ja itselleni tarpeellisia juttuja ja myös ylimääräistä pientä kivaa. Kuten esimerkiksi FROZEN II satukirjan. Tytöt pitävät Frozenista edelleen ja tätä uudempaa satua meillä ei ole vielä ollut. Tämä on myös hyvää harjoitusta esikoiselle, joka harjoittelee lukemista. Mieluisa kirja helpottaa harjoittelua.

Löysin esikoiselle kivoja paitoja Kidialta. Tyttö kasvaa sellaisella tahdilla, että minä en meinaa pysyä perässä. Kaikki vaatteet tuntuvat jäävän pieniksi sitä mukaan kun minä niitä hänelle ostan. Tällä kertaa löysin hänelle useammat kivat paidat, jotka piti kaikki ensin hyväksyttää neidillä itsellään. En uskalla ostaa tytöille vaatteita enää vain omien mieltymysten mukaan. Kumpikin neiti on niin tarkkoja omista tyyleistään, että jotkut minun valitsemani vaatteet jäävät käyttämättä kokonaan. Varsinkin nuorempi tyttö on hyvin itsepäinen oman pukeutumisensa kanssa. Nämä mekot pääsivät kuitenkin läpi nuoremman tarkasta seulasta.

Itse sain täydennettyä kesäkenkieni varastoa ja nyt alkaa näyttää viimein hyvältä. Kuten olen kertonut, onnistuin muutossa hukkaamaan useammat kengät ja olen nyt kerännyt niitä hiljalleen käytettynä.

Frozen II satukirja - Kirppislöydöt - BMH - Big mamas home by JEnni

FROZEN II SATUKIRJA Kidia second hand Hertsi 7€

Esikoiselle

Gugguu t-paita - BMH - Big mamas home by JEnni Gugguu t-paita - BMH - Big mamas home by JEnni

GUGGUU T-PAITA Kidia second hand Hertsi 7€

Uniqlo t-paita - BMH - Big mamas home by Jenni

UNIQLO T-PAITA Kidia second hand Hertsi 3€

Mayoral pusero - BMH - Big mamas home by Jenni

MAYORAL PUSERO Kidia second hand Hertsi 3€

Kuopukselle

Melli Design mekko - BMH - Big mamas home by Jenni

MELLI MEKKO Kidia second hand Hertsi 4€

Tammikuun kirppislöydöt - Metsola mekko - BMH - Big mamas home by Jenni

METSOLA MEKKO Kidia second hand Hertsi 10,50€

MINULLE

Tammikuun kirppislöydöt - New Look sandaalit - Zadaa app - Big mamas home by Jenni Tammikuun kirppislöydöt - New Look sandaalit - Zadaa app - Big mamas home by Jenni

NEW LOOK SANDAALIT Zadaa 10€

Tammikuun kirppislöydöt - Korkokengät - BMH - Big mamas home by Jenni

SANDAALIT Zadaa 5 €

Tammikuun kirppislöydöt - Pitsitoppi - BMH - Big mamas home by Jenni Tammikuun kirppislöydöt - Pitsitoppi - BMH - Big mamas home by Jenni

H&M PITSITOPPI Zadaa 10€

Laukku - BMH - Big mamas home by Jenni

LAUKKU Zadaa 6€

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Marraskuun kirppislöydöt

Syyskuun kirppislöydöt

Marraskuun kirppislöydöt

Kuukauden kirppislöydöt tulee ihan vähän myöhässä, koska meinasin jo unohtaa tämän. Anteeksi siitä. Marraskuussa en edes yrittänyt etsiä mitään, koska meillä oli Katrin kanssa menossa ostolakko. Se käsitti omalla kohdallani erityisesti vaatteet, kosmetiikan ja korvakorut, joihin minulla uppoaa kuukaudessa vähän liikaakin rahaa. Käyttötavarat, joulujutut ja lastenvaatteet eivät kuuluneet ostolakon piiriin. Tein parin kirppisjutun kohdalla kuitenkin päätöksen ostaa ja nyt te näette ne. Palaan ostolakkoon kunnolla omassa postauksessaan. Nyt nämä kirppislöydöt.

Kirppislöytö - Pomp de Luxin neule - BMH - Big mamas home by Jenni Kirppislöytö - Pomp de Luxin neule - BMH - Big mamas home by Jenni

Esikoiselle

Pomp de Luxin neule – Kidia second hand Hertsi

Kidialla tuli vastaan tämä ihana vanhanmallin Pompin neuletakki. Esikoinen tarvitsee edelleen jonkin verran sopivan kokoisia vaatteita kesän kasvupyrähdyksen jäljiltä. Kidiasta löytyy hyvin myös 128 senttisiä vaatteita, vaikka tässä koossa on koko ajan vaikeampi löytää käytettynä hyväkuntoisia vaatteita. Kidialla on muuten aukeamassa uusia myymälöitä pääkaupunkiseudulle.

H&M pehmeät farkut - BMH - Big mamas home by Jenni H&M pehmeät farkut - BMH - Big mamas home by Jenni

H&M farkut – Kidia second hand Hertsi

Nämä farkut ovat aivan super perhmeän tuntuiset. Vähän niin, kuin collegehousut. Näin pehmeät farkut haluaisin itsellenikin. Kumpikaan tyttö ei ole tähän mennessä juuri farkuista välittänyt, joten olin hieman yllättynyt, kun esikoinen halusi nämä. Hän kuulemma käyttää toisessa kodissa farkkuja, joten ehkä hänen vaatemakunsa on muuttumassa hiljalleen kypsempään suuntaan.

Kirppislöydöt - Joulukuusi - BMH - Big mamas home by Jenni Joulupallot - BMH - Big mamas home by Jenni Kirppislöytö - Joulukuusi - BMH - Big mamas home by Jenni

Kotiin

Joulukuusi – En tiedä paikkaa, koska ystäväni lyösi sen 9€

Joulukuusen tarina on hieman hauska. Kuopuksen synttäreillä puhuin ystävälleni siitä, että haluaisin löytää kivan joulukuusen. Mutta harmittelin, että kaikki oikeasti kivat maksavat yli sata euro. Kuvailin ystävälleni hieman kriteereitäni, joita minulla olisi kuuselle. Jo seuraavalla viikolla tämä samainen ystävä soitti ja kertoi löytäneensä kirpputorilta kuusen, joka näytti ainakin päällisin puolin hyvältä. Sovimme, että hän ostaa kuusen minulle ja tuo sen luoksemme. Ja kuusi on juuri passeli meille. Ei ehkä niin tuuhea, kuin ne joita alunperin katselin, mutta meidän tarpeisiin ja budjettiin täydellinen. Plus olen aina onnellinen, kun löydän jotain käytettyn.

Iittala Kivi-tuikut - Kirppislöytö - BMH - Big mamas home by Jenni

Iittala Kivi-kynttilälyhdyt – Instagram 15€

Rakastan kotimaista lasia ja olen suunnitellut alkavani ostamaan tiettyjä lasiastioita käytettynä. Nyt Instagramissa tuli vastaan nämä Iittala Kivi-kynttilälyhdyt käytettynä. Päätin aika nopeasti ostaa ne, koska tällaista löytöä ei todennäköisesti tule vastaan ihan heti. Nämä sopivat omaan sisustustyyliini ja ovat kotimaista lasia.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Syyskuun kirppislöydöt

Second hand asu

Syksyn kivoin asu

Mjuk. – Helppo tapa myydä huonekalusi