”Kyllä mä pärjään” eli kun en halunnut sanoa tarvitsevani apua
0Mun viime vuosien tahtotila on ollut vähän sellainen, että pärjään yksin vaikka väkisin. Apua ei pyydetä, ellei ole ihan pakko. Iso syy siihen, miksi näin on löytyy taas väkivaltaisesta parisuhteestani. Jos erehdyin siinä pyytämään apua, vastaanotto oli yleensä aika kamala. Avuntarvettani vähäteltiin ja käskettiin ottamaan itseä niskasta kiinni ja olemaan aikuinen. Tulen muistamaan varmasti ikuisesti sen, kun olin todella pahasti sairas. Jalat eivät kantaneet ja ainoa mitä pystyin oikeastaan tekemään oli maata sohvalla tärisemässä vauva rinnan päällä. Kun pyysin silloin apua, vastaus oli aika lailla edellä mainitun kaltainen. Joten en enää pyydä apua.
”kyllä mä pärjään”
Nyt olen uudessa suhteessa. Aivan erilaisessa, kuin tuo edellä mainittu suhde. Meillä tuli sitten tässä tilanne, kun kumppanini sanoi jotain, joka triggeröi mun vanhoja traumoja. No, kyseinen päivä meni vähän sekoiluksi. Minun on todella vaikea sanoittaa omia tuntemuksiani näissä tilanteissa, vaikka minusta kuulemma näkee kilometrin päähän ettei kaikki on hyvin. Silti hoen koko ajan, että kaikki on hyvin.
Kaikki pisteet kumppanilleni, joka jaksaa olla kanssani maailman kärsivällisin ja haluaa myös selvittää nämä tilanteet kanssani. Tiedän ettei se ole helppoa, joten oikeasti ihanaa kun hän ei anna vain asian olla, vaan kärsivällisesti suostuttelee minua avaamaan niitä omia ajatuksiani.
Me puhuttiin, mutta ahdistus ei oikein ottanut helpottuakseen. Lopulta oltiin tilanteessa, kun poikaystäväni oli lähdössä kotiin, mutta minä olin edelleen ahdistunut. Hän kysyi monta kertaa, että haluaisinko hänen jäävän luokseni. Minun vastaukseni, vaikka oikeasti olisin halunnut hänen jäävän, oli; ”Mene vaan. Kyllä mä pärjään.” Lopulta, näistä minun vakuutteluistani huolimatta, hän jäi. Hän näki, että vaikka yiritin olla kuinka se strong independent woman, niin oikeasti tarvitsin nyt enemmän sitä läheisyyttä ja turvaa, jonka hän pystyi minulle antamaan.
Lopulta kiittelin, että hän jäi ja tunnustin, että en olisi varmaan ikinä pystynyt pyytämään häntä jäämään, vaikka olisin halunnut. Onneksi hän näki pintaa syvemmälle ja kuunteli sitä minun tarvettani. Hän sanoi minulle, että enää minun ei tarvitsisi vain pärjätä. Hän on minun kanssani ja hän haluaa auttaa, joten voisin lopettaa sen ”kyllä mä pärjään” mantran hokemisen.
Pikkuhiljaa eheämmäksi
Me tiedostetaan kumpikin aika hyvin se, että meidän suhteessa tulee näitä kohtia, kun vanhan suhteeni traumat nousevat kummittelemaan. Olen kokenut erilaista laiminlyöntiä ja väkivaltaa niin pitkään, että en osaa ajatella kaikkia tilanteita terveellä järjellä. Siksi reagoin asioihin sen vaiston varassa mihin olen tottunut. Olen tottunut pärjäämään, joten minähän pärjään vaikka väkisin.
Onneksi poikaystäväni on niin ymmärtäväinen. Minua välillä hävettää se, miten vahvasti reagoin johonkin. Ja monesti siitä lähtee sen kärpäsen paisuminen härkäseksi, kun alan kelata sitä ettei kukaan halua olla ihmisen kanssa joka kilahtaa näin pikku asioista ja seuraavassa hetkessä olenkin jo varma, että poikaystäväni haluaa jättää minut. Ja jälleen kerran olen kiitollinen hänen loputtomasta kärsivällisyydestään. ♥
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Kaksi vuotta sinkkuna ja nyt seurustelen
Voisinko minä elää avoimessa suhteessa
Kaksi vuotta sinkkuna ja nyt seurustelen
Jokainen, joskus Tinderiä käyttänyt tietää, miten turhauttavaa ja ihanaa sen käyttäminen on. Varsinkin alussa Tinder tuntuu suoranaiselta karkkikaupalta, jossa valinnan vaikeus iskee. Jossain vaiheessa deittailu muuttuu monesti raskaaksi ja turhauttavaksi. On todella turhauttavaa aloittaa aina alusta uuden ihmisen kanssa, kun edellisen potentiaalisen kanssa on tullut vastaan taas uusi pettymys. Mutta fakta on, että ihastumiset ja pettymykset kuuluvat deittailuun.
Liityin Tinderiin heti eron jälkeen tammikuussa 2020. Tinder oli minulle silloin täysin uusi tuttavuus. Silloin kun olen viimeksi ollut sinkkua, Facebook oli tuore juttu, saati sitten Tinder. Minulla oli suunnaton tarve läheisyydelle ja yhteydelle toiseen ihmiseen, kun olin joutunut olemaan parisuhteessani vuosia ilman niitä. Janosin saada hyväksyntää muilta ihmisiltä. Ja sitä sain. Sain kuulla olevani kaunis ja ihana. Se helli itsetuntoani kaiken kokemani jälkeen. Rehellisyyden nimissä en ollut vielä todellakaan valmis mihinkään, mutta en halunnut olla enää yksin. Deittailu oli kuitekin äärimmäisen ihanaa vaikeiden vuosien jälkeen. Nautin siitä aluksi suunnattomasti.
Tinder oli ensimmäinen deittisovellus, jota kokeilin, mutta myöhemmin ehdin kokeilla melkein jokaista.
Ensimmäinen vuosi Tinderissä
Varsinkin alussa, jokainen deittini ja jokainen, jonka kanssa juttelin, auttoi minua omalla tavallaan eteen päin. Muistan ensimmäiset treffini ja tämän ihanan ymmärtäväisen miehen, joka sai minut ymmärtämään sen miten minua kohdeltiin edelleen. Hän oli ensimmäinen, joka neuvoi minua hakeutumaan viranomaisten puheille. Sinä keväänä tapasin myös toisen miehen, joka valoi minuun uskoa itseeni ja tietynlaista taistelutahtoa ja uskoa siihen ettei minua voida enää talloa.
Olen kiitollinen jokaiselle näistä ihmisistä, jotka tuuppasivat minua eteenpäin silloin, vaikka itse olin silloin todella vaikeassa elämäntilanteessa juuri silloin.
Deittailu ei ole helppoa. Ensimmäinen vuosi Tinderissä oli lähinnä kokemusten keräämistä ja opettelua. Ikävä kyllä, sen käyttämisestä pitää tietää asioita. Pitää tietää millaisista profiileista ei kannata tykätä ja missä kohtaa vetää raja. Ja pitää tietää millaisiin lirkutteluihin ei kannata missään nimessä uskoa, jos ei halua joutua loukatuksi. Minä olen oppinut asioita todella vahvasti kantapään kautta ja jossain vaiheessa tuli myös mietittyä, ovatko kaikki pelkkiä ääliöitä. Sitten kun löytää jonkin ihanan, tämä on sitoutumiskammoinen ja roikottaa sinua löysässä hirressä. Olen kokenut myös tämän. Tinder on sovellus, jossa on hyvät ja huonot puolensa ja monella on sovellukseen viha-rakkaussuhde.
Toinen vuosi Tinderissä
Toinen vuosi Tinderissä ei ollut lainkaan niin kuin ensimmäinen. Muutenkin toiseen vuoteen sinkkuna liittyi hyvin paljon kaipuuta, yksinäisyyttä ja tuhautumista. Olisin halunnut niin paljon rakastua ja olla jonkun kanssa. Silti koin pettymyksen toisensa perään. Siinä missä ensimmäisenä vuotena nautin sinkkuna olosta, enkä pohjimmiltani ollut valmis sitoutumaan, toisena vuonna kaipasin juuri sitä sitoutumista.
Tätä vuotta varjosti myös paha uupumiseni. Kesällä en jaksanut edes käydä treffeillä, vaikka olisin kaivannut suhdetta. Sairasloman jälkeen aktivoiduin taas silläkin rintamalla. Aktivoiduin Tinderissä ja kävin taas treffeillä. Olin päättäväinen sen oman kumppanin löytymisen suhteen. Loppuvuodesta tein lopulta tinderkokeiluni, jonka avulla minun ja poikaystäväni viestittely lopulta alkoi.
Minulla oli alusta lähtien hyvä tunne hänestä. Toivoin syvästi, että tämä olisi juuri niin hyvää, kuin miltä se tuntui. Tapasimme ensimmäisen kerran jouluattona. Ensimmäiset treffimme kestivät kolme päivää. Siitä noin kuukausi, päätimme alkaa seurustelemaan.
Ilman, että olisin laittanut itse viestiä hänelle, emme olisi välttämättä koskaan alkaneet jutella. Joten deittaillessa myös oma aktiivisuus on todella tärkeää. Miehillä ja naisilla on jo lähtökohtaisesti erilaiset tavat käyttää Tinderiä. Miehet kokevat yleensä, että matchien saaminen on hankalampaa, joten moni swaippailee oikealle jokaisen kohdalla ja tekee sen tarkemman pohdiskelutyön vatsa matchin jälkeen. Naiset puolestaan pohtivat tarkkaan jo ennen swaippaamista. Lisäksi monia jännittää liikaa pelkkä keskustelun aloittaminen. Joten oma aktiivisuus kannattaa. Ensimmäiseksi viestiksi riittää ihan hyvin pelkkä GIF. Niin minun ja poikaystäväni juttu alkoi. Lähetin hänelle Baby Yoda GIF:in, johon hän vastasi omallaan. Siitä se sitten lähti.
Nyt olemme äärimmäisen onnellisesti yhdessä. Harjoittelemme tulevaa uusperhe-elämää ja haaveilemme yhteisestä elämästä yhteisessä kodissa. Sitten jonain päivänä. Nyt keskitymme tutustumaan toisiimme yhä paremmin. Samaan aikaan poikaystäväni tutustuu lapsiini ja he häneen. Meille ei ole kiire ja lastenkin kannalta on hyvä edetä rauhassa. Meillä on onneksi koko tulevaisuus aikaa.
Jos pystyt rakastamaan niin paljon väärää ihmistä, kuvittele kuinka paljon voit rakastaa sitä oikeaa.”
-Jenni
KUVAT: Muru ja minä / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals