Hae
Big mamas home

Pari sanaa pettämisestä

Olen lukenut nyt paljon eri kirjoittajien blogitekstejä pettämisestä, mikä on pyörinyt mielessäni viime aikoina paljon. Yritän selkeästi käsitellä parhaani mukaan sitä miten minua petettiin. Olen yllättynyt siitä, miten paljon käsiteltävää on, vaikka sain kuulla asiasta vuosi eron jälkeen. Samaan aikaan en ole. Vuosia jatkunut pettäminen selittää niin paljon viimeisten vuosien tapahtumista. Mutta samalla se romutti kaiken, vaikka suhde olikin jo päättynyt.

Pettäminen - Big mamas home by Jenni

Pettäminen

Pettäminen on aina raukkamainen, henkinen väkivallan teko toista kohtaan. Enkä nyt edes puhu lyhyistä ihastumisista tai fantasioinneista, koska niitä on kaikilla, oli suhteessa tai ei. Vaikka minä tässä nyt löytäisin itselleni kumppanin, niin pitäisin silti Robert Downey Jr:ia kuumana miehenä. Sitten on vielä suhteita, joissa on keskenään sovittu muista kumppaneista sen omaan parisuhteen ulkopuolelta. Itse määrittelen pettämisen niin, että toinen osapuoli tekee jotain sellaista, joka rikkoo kunkin parisuhteen yhdessä sovittuja sääntöjä. Eli uskon siihen, että avoimissa suhteissa voidaan myös pettää. Pettäminen rikkoo yhteisen luottamuksen, monesti peruuttamattomasti ja vahingoittaa petettyä syvästi.

Pari sanaa pettämisestä - Big mamas home by Jenni

Vaikka itse sain kuulla asiasta niin armollisella tavalla, kuin se on ollut mahdollista, en voi olla miettimättä kaikkea sitä. Mistä lähtien, milloin, kuinka usein, missä..? Erilaiset skenaariot pyörivät päässäni usein. Toinen, mitä luonnollisesti mietin, olisinko minä voinut tehdä jotain toisin? Tästä olen myös keskustellut omien keskustelukontaktieni, kuten psykologin kanssa ja olemme yhdessä tulleet siihen tulokseen, että en olisi voinut.

Pari sanaa pettämisestä - Big mamas home by Jenni

Ei petetyn syy

Pettäminen ei ole petetyn syy, vaan pettäjän raukkamainen päätös. Pettäjä päättää tietoisesti pettää toista. Toki, oma suhteeni oli jo vuosia kulkenut selkeää alamäkeä ja ero oli tiedossa jo pitkään ennen päätöstä. Mutta minusta on reilua molempia kohtaan, kun tiedetään ettei paluuta entiseen ole, että päätetään se edellinen suhde. Tai vähintäänkin puhuttaisiin avoimesti. Minä olin avoin. Sanoitin sitä, että en ollut onnellinen. Puoli vuotta ennen eroa olin sanonut, että katson tätä vuoden verran ja jos mikään ei muutu, niin minä lähden. Tässä vaiheessa kuvioissa on ollut jo kolmas osapuoli. Viikkoja ennen eroa tiesin, että tämä oli tässä. Me emme ole yhdessä enää kauaa. En tiedä tarkalleen, mistä sen tiesin, mutta sen vain tiesi. Pettämisen suhteen olin kuitenkin täysin sinisilmäinen.

Pettäminen - Big mamas home by Jenni

Olen todennut sinkkuvuoteni aikana, että minulla on todella syviä luottamusongelmia, joita yritän parhaani mukaan työstää. En vielä tiedä tuleeko tämä vaikuttamaan jollain tapaa luottamusongelmiini. Todennäköisesti tulee. Mutta minulla on todella paljon muitakin kokemuksia pohjalla, jotka ovat ruokkineet luottamusongelmiani oikein toden teolla. Onneksi minulla on koko tulevaisuus aikaa korjata niitä.

Myönnän suhtautuvani melko jyrkästi pettämiseen. Se herättää tunteita missä jokaisessa. Samaan aikaan tiedostan myös sen, että kaikki ei ole niin mustavalkoista. Silti toivon, että asiat olisivat omalla kohdallani menneet toisin ja esimerkiksi vuosia jatkuneen pettämisen sijaan, homma olisi vihelletty poikki jo paljon aikaisemmin.

-Jenni

 

Lue myös

Toinen nainen

Kontrollointi parisuhteessa

Henkisen väkivallan jäljet

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

Hylkäämisen tunnelukko ja suhteen päättyminen

Olen kirjoittanut lukuisat kerrat hylkäämisen tunnelukosta. Sekä siitä, miten pelkään hylätyksi tulemista niin paljon, että mieluummin työnnän itse ihmiset pois luotani. Se on suhteessa pahimpia ja hallitsevimpia pelkojani. Se myös estää minua heittäytymästä täysillä suhteeseen mukaan.

Halusin kirjoittaa tästä aiheesta nyt, kun viimeisin tapailusuhteeni päättyi ja olen saanut käsiteltyä sen. Koska voisi kuvitella, että tapailun päättyminen ihastuksen kanssa olisi pahinta mahdollista myrkkyä hylkäämisen lukolle. En tiedä, onko liian aikaista sanoa tätä, mutta minusta tuntuu, että tämä on saattanut olla myös eheyttävä kokemus.

Hylkäämisen tunnelukko - Big mamas home by Jenni

Tilanne ennen eroa

Ensinnäkin, kyseinen ihmissuhde oli vasta tapailuasteella. Olin kyllä ihastunut, mutta olimme silti aivan alkumetreillä. Siitä huolimatta, kuten aiemmin kerroin, tämä oli ensimmäinen kerta kun uskalsin todella heittäytyä tunteiden vietäväksi. Annoin itselleni luvan todella ihastua ja päästää irti peloistani. Ennen kaikkea annoin itseni luottaa. Se oli niin paljon enemmän, kuin monen muun kohdalla. Olin nimittäin pannut merkille, että ennen tätä olin eniten oma itseni merkityksettömissä seksisuhteissa, joiden ei ollut tarkoitus edetä mihinkään. En pelännyt hylkäämistä, koska niissä ei ollut varsinaisesti mitään menetettävää. Tämän ihmisen kanssa en pelännyt hylkäämistä, koska uskalsin viimein luottaa.

 

Tunnelukko aktivoituu

Kun sitten se hetki tuli, kun otimme eri teille astumisen puheeksi, ensimmäinen ajatukseni oli tunnelukon sanelema; “Minä tiesin, että näin tulisi käymään. Nyt minut jätetään. Tämäkin ihminen hylkää minut. Tiesin sen.” Hetkeksi tunnelukko otti vallan, mutta pystyin koko ajan tiedostamaan sen. Pyrin tietoisesti rauhoittumaan tilanteessa. Onnistuin ja näin ollen me kävimme ihastukseni kanssa todella hyvän keskustelun ja päätimme lopulta yhdessä tuumin jatkaa eri teille.

Ja nyt on muuten hyvä muistaa se, että hylkäämisen tunnelukko on lukko, jota olen kuluneen vuoden aikana työstänyt kaikkein eniten. Jonka vuoksi se on todennäköisesti paremmassa hallinnassa kuin muut lukot. Siksi rauhoittuminen tilanteessa kävi melko helposti.

Hylkäämisen tunnelukko ja ihmissuhteen päättyminen -  Big mamas home by Jenni

En tiedä voiko tapailusuhteen päättymistä sanoa varsinaisesti eroksi, mutta siitä huolimatta, tämä oli paras eroni koskaan. Minua ei jätetty epämääräisellä viestillä, eikä ghostattu, mikä olisi saattanut vain pahentaa hylkäämisen tunnelukkoa. Sen sijaan kahden aikuisen keskustelu eriävistä intresseistä ja päätöksestä jatkaa erillään, oli eheyttävää. Olin pohjattoman surullinen suhteen päättymisestä silloin, kun se tapahtui. Nyt tunnen vain kiitollisuutta. Sain tältä ihmiseltä todella paljon omaa tulevaisuutta ajatellen. Kuten sanoin aiemmin, tämä ihmissuhde oli kaikessa lyhykäisyydessään hyvin merkityksellinen.

-Jenni

 

Lue myös

Käyttäytymiseni kaava

Mitä ihmettä minä oikein pelkään

Lyhyiden ihmissuhteiden merkitys

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok